Nuorten aloitteet heinä-joulukuu 2018, Kaupunginvaltuuston käsittelyyn

HEL 2018-010151
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 128 §

Nuorten aloitteet 1.7. - 31.12.2018

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi nuorten aloitteet ajalta 1.7. - 31.12.2018.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat toivomusponnet:

Hyväksyessään nuorten aloitteet valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus lisätä ensi vuoden budjettiin määrärahoja liikunnan investointeihin, käyttötalouteen ja liikuntaseurojen avustuksiin. (Johanna Sydänmaa)
 
Merkitessään tiedoksi nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto selvittää mahdollisuuksia, että nuorten aloitteisiin vastattaisiin vastaisuudessa selkokielellä tai muutoin nykyistä selkeämmin. (Fatim Diarra)
 
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään miten nuorten aloitemahdollisuus ja järjestelmä voi toimia myös ruotsiksi ja muilla tarvittavilla kielillä. (Silja Borgarsdottir Sandelin)
 
Merkitessään tiedoksi nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia uudistaa nuorten aloitekanavaa nuorten toiveiden pohjalta. (Maria Ohisalo)

Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi neljä toivomuspontta.

Valtuutettu Johanna Sydänmaa ehdotti valtuutettu Maria Ohisalon kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään nuorten aloitteet valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus lisätä ensi vuoden budjettiin määrärahoja liikunnan investointeihin, käyttötalouteen ja liikuntaseurojen avustuksiin.

Valtuutettu Fatim Diarra ehdotti valtuutettu Maria Ohisalon kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Merkitessään tiedoksi tämän ponnen kaupunginvaltuusto selvittää mahdollisuuksia, että nuorten aloitteisiin vastattaisiin vastaisuudessa selkokielellä tai muutoin nykyistä selkeämmin.

Valtuutettu Silja Borgarsdottir Sandelin ehdotti valtuutettu Marcus Rantalan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään miten nuorten aloitemahdollisuus ja järjestelmä voi toimia myös ruotsiksi ja muilla tarvittavilla kielillä.

Valtuutettu Maria Ohisalo ehdotti valtuutettu Marcus Rantalan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Merkitessään tiedoksi nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia uudistaa nuorten aloitekanavaa nuorten toiveiden pohjalta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

1 äänestys

Valtuutettu Johanna Sydänmaan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään nuorten aloitteet valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus lisätä ensi vuoden budjettiin määrärahoja liikunnan investointeihin, käyttötalouteen ja liikuntaseurojen avustuksiin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 60
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Laura Finne-Elonen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Otto Meri, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Mirita Saxberg, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Jani Valpio, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 23
Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Seija Muurinen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Petrus Pennanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Juhani Strandén, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen

Poissa: 2
Mika Raatikainen, Paavo Väyrynen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Johanna Sydänmaan ehdottaman toivomusponnen.

2 äänestys

Valtuutettu Fatim Diarran ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Merkitessään tiedoksi nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto selvittää mahdollisuuksia, että nuorten aloitteisiin vastattaisiin vastaisuudessa selkokielellä tai muutoin nykyistä selkeämmin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 74
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Johanna Laisaari, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Jani Valpio, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 2
Otto Meri, Wille Rydman

Tyhjä: 7
Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Laura Kolbe, Heimo Laaksonen, Juhani Strandén, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Poissa: 2
Mika Raatikainen, Paavo Väyrynen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Fatim Diarran ehdottaman toivomusponnen.

3 äänestys

Valtuutettu Silja Borgarsdottir Sandelinin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään miten nuorten aloitemahdollisuus ja järjestelmä voi toimia myös ruotsiksi ja muilla tarvittavilla kielillä.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 76
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Otto Meri, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Jani Valpio, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 2
Pia Kopra, Juhani Strandén

Tyhjä: 5
Jussi Halla-aho, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Wille Rydman, Ulla-Marja Urho

Poissa: 2
Mika Raatikainen, Paavo Väyrynen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Silja Borgarsdottir Sandelinin ehdottaman toivomusponnen.

4 äänestys

Valtuutettu Maria Ohisalon ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Merkitessään tiedoksi nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia uudistaa nuorten aloitekanavaa nuorten toiveiden pohjalta.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 79
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Otto Meri, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Jani Valpio, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 3
Jussi Halla-aho, Ilkka Taipale, Ulla-Marja Urho

Poissa: 2
Mika Raatikainen, Paavo Väyrynen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Maria Ohisalon ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Hyväksyessään nuorten aloitteet valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus lisätä ensi vuoden budjettiin määrärahoja liikunnan investointeihin, käyttötalouteen ja liikuntaseurojen avustuksiin.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nieminen, Jarmo Ei valtuustoryhmää
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Valpio, Jani Ei valtuustoryhmää
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 15 0 10 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 7 0 7 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 2 0 3 1
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0

Äänestys 2

Jaa: Merkitessään tiedoksi tämän ponnen kaupunginvaltuusto selvittää mahdollisuuksia, että nuorten aloitteisiin vastattaisiin vastaisuudessa selkokielellä tai muutoin nykyistä selkeämmin.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hussein, Abdirahim Husu Ei valtuustoryhmää
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nieminen, Jarmo Ei valtuustoryhmää
Niinistö, Jussi Ei valtuustoryhmää
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Valpio, Jani Ei valtuustoryhmää
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Väyrynen, Paavo Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 23 0 2 1
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 11 1 2 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 2 1 2 1
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 1 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0

Äänestys 3

Jaa: Fullmäktige förutsätter att det utreds hur ungdomarnas initiativmöjlighet och system fungerar också på svenska och andra nödvändiga språk.

Kokoomuksen valtuustoryhmä 13 0 1 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 8 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 2 2 1

Äänestys 4

Jaa: Merkitessään tiedoksi nuorten aloitteet kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia uudistaa nuorten aloitekanavaa nuorten toiveiden pohjalta.

Ei valtuustoryhmää 24 0 1 1
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 14 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 7 0 1 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 1 1 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Nuorten aloitteilla tarkoitetaan helsinkiläisten 13-17 -vuotiaiden nuorten tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa. Hallintosäännön 26 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee esittää kaupunginvaltuuston tietoon kahdesti vuodessa nuorten aloitteet, niiden johdosta suoritetut toimenpiteet sekä Helsingin nuorisoneuvoston lausunto.

Nuorten aloitteita käsiteltäessä sallitaan keskustelu. Päätöksentekoa yksittäisten nuorten aloitteiden osalta ei pöydällepanoa tai toivomusponsia lukuun ottamatta sallita.

Nuorten aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Samalla aloitteet tuovat kaupungin eri toimialoille tietoa nuorten toiveista ja tavoitteista. Nämä lähtökohdat heijastuvat myös nuorten aloitteiden käsittelyssä, jonka prosessit ja vastaamisen tavat poikkeavat jonkin verran hallintosäännössä tarkoitettujen kunnan jäsenten aloitteiden käsittelytavoista.

Nuoret ovat tehneet syyskaudella seitsemän aloitetta, joista kolme kohdistui kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle, yksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle ja kaksi kaupunkiympäristön toimialalle, sekä yksi, ilmastoidea-kampanjaa koskeva aloite, kaikille noille toimialoille.

Helsingin nuorisoneuvosto kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että nuoret eivät tiedä vaikuttamismahdollisuuksistaan eikä myöskään aloitejärjestelmästä. Tiedotusta tulisi sen vuoksi parantaa. Nuorisoneuvosto toteaa myös, että aloitteiden vastauksia valmisteltaessa ei olla riittävästi yhteydessä nuoreen. Tämän lisäksi lausunnossa nostetaan esille se, että Ruudin nettisivuilla ei ole samaa tietoa ja mahdollisuuksia ruotsiksi kuin suomeksi. Monikulttuurisen kaupungin olisi tärkeää taata yhtäläiset mahdollisuudet myös englanniksi.

Nuorten vaikuttamisjärjestelmää Ruutia on kehitetty vuoden 2018 ja 2019 aikana, ja myös aloitteiden käsittelyä on pyritty parantamaan. Nuorisopalveluissa on laadittu uusi ohjeistus aloitteisiin vastaamisesta ja tämä ohjeistus on toimitettu vastausten valmistelua koordinoiville kaupunginsihteereille ja toimialoille. Toukokuussa 2018 nuorisopalveluissa kokeiltiin uudenlaista AloiteAsema-tapahtumakonseptia. Sen tarkoituksena oli tuoda aloitteita tehneet nuoret, muut aloitteiden mainituista asioista kiinnostuneet nuoret sekä kaupungin asiantuntijat yhteen pohtimaan, miten kutakin aloitetta voisi tai kannattaisi edistää. Tapahtumassa oli yhdeksän työpajaa, ja jokaisessa työpajassa laadittiin toimintasuunnitelma aloitteen edistämiseksi. Tänä vuonna aloitteiden edistäminen on tarkoitus ottaa osaksi syksyn oppilaskuntapäiviä.

Aloitteiden toteutumista edistettiin uudella tavalla myös kesäkuussa 2018, kun Nuorten Ääni -toimituksen työntekijät tutkivat yhdessä kesätyöntekijöiden kanssa uudenlaista “Ruudin viestintätoimiston” konseptia. Tarkoituksena oli kokeilla nuorille tärkeiden asioiden edistämistä monipuolisin viestinnän keinoin sekä tutkia vaikuttamisviestintää nuorisotyön muotona. Viestintätoimistoon palkattiin kuukaudeksi kahdeksan nuorta. Käsiteltävät aiheet valittiin nuorten aloitteista yhdessä nuorisoneuvoston kanssa. Syksyllä 2019 järjestetään nuorisoneuvoston vaalit, jotka ovat loppuvuoden viestinnällinen painopiste. Vuonna 2020 panostetaan enemmän muuhun viestintään, jolloin voidaan hyödyntää myös viestintätoimistokokeilusta saatuja kokemuksia.

Nuorisopalveluiden Mun stadi-sivustoa, ruuti.net -sivu mukaan lukien, ollaan uudistamassa seuraavan kahden vuoden kuluessa. Uudistus on osa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan verkkosivujen uudistamista, mikä osaltaan määrittää uudistamisen tahdin. Nuorten aloitekanavaa tarkastellaan uudistuksessa osana Helsingin osallisuusmallin digitaalisia osallistumiskanavia. Joka tapauksessa ruuti.net -sivusto tullaan tämän vuoden aikana kääntämään ruotsiksi, jolloin mahdollisuus ruotsinkielisen aloitteen tekemiseen tulee nykyistä selkeämmin esille. Jatkossa ruotsinkielisille sivuille luodaan oma aloitepohja, jolloin palvelu on kummallakin kielellä yhdenvertainen.

Kun kaupunginvaltuusto käsittelee nuorten aloitteita, on kolmella Helsingin nuorisoneuvoston valitsemalla jäsenellä läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa hallintosäännön 29 luvun 7 §:n nojalla.

Sulje

Kaupunginhallitus 08.04.2019 § 235

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi nuorten aloitteet ajalta 1.7. - 31.12.2018.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 10.05.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36054

leena.mickwitz@hel.fi