Valtuustoaloite, Vartiosaaren virkistyskäytön kehittäminen

HEL 2018-012501
Asialla on uudempia käsittelyjä
18. / 69 §

Valtuutettu Emma Karin aloite Vartiosaaren virkistyskäytön kehittämisestä

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Emma Kari ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että tilanteen muututtua korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen Helsinki ryhtyy toimiin Vartiosaaren virkistyspalveluiden kehittämiseksi ja saaren kulkuyhteyksien parantamiseksi. Samalla Vartiosaaren virkistyskäytön edistäminen tulisi ottaa osaksi Helsingin merellistä strategiaa.

Kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että laaditaan suunnitelma miten Vartiosaaren virkistyskäyttöä voidaan merellisen strategian mukaisesti edistää väliaikaisin toimin kunnes alueen kaavoitustilanne selkeytyy.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkiympäristön toimialan maankäyttöjohtaja on hyväksynyt Vartiosaaren väliaikaista virkistyskäyttöä ja merellistä strategiaa tukevien toimenpiteiden suorittamisen vuosille 2019−2020 siten, että toimenpiteiden enimmäiskustannus on enintään 150 000 euroa (28.11.2019, 127 §). Seuraavat toimet on hyväksytty toteutettaviksi:

  • Reittien kunnostus ja hoito, sisältäen portaiden rakentamisen, pääpolun ja palsta-alueen reunojen hoidon ja raivauksen sekä niityn avauksen
  • Opastuksen suunnittelu ja toteutus
  • Nykyisten käymälöiden ja jätehuollon toimivuuden varmistaminen
  • Huollon ja ylläpidon järjestäminen
  • Saavutettavuuden parantaminen mm. nykyisten ponttonilaitureiden avaaminen pienvenekäyttöön ja rantautumispaikkoja merkitseminen.

Vartiosaaren väliaikaista virkistyskäyttöä on osana merellisen strategian toteutusta valmisteltu kaupunkiympäristön toimialan, kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan, merellisen strategian projektin ja Staran yhteisessä työryhmässä. Valmistelua tehdään yhteistyössä Vartiosaari-seuran kanssa.

Näiden lisäksi rakennetun omaisuuden hallinnan infraomaisuus -yksikössä on laadittu yleissuunnitelma Vartiosaaren yhteysvenelaiturien uusimisesta (Reposalmen ja Vartiosaaren puoli). Rakennussuunnittelu on tarkoitus aloittaa tänä keväänä. Vartiosaaren puoleiselle laiturille tehtiin hätäkorjaus kesällä 2018, mutta laiturin uusiminen on ajankohtaista viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Laiturien uusimisen kustannusarvio nykyistä vastaavaan tasoon on yleissuunnitelmavaiheen perusteella noin 250 000 euroa.

Osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-suunnitelmien kaakkoisen suurpiirin äänestyksessä Vartiosaaren aurinkosähkölautta Reposalmeen -niminen ehdotus eteni toteutukseen. Aurinkosähkökäyttöisellä lautalla voi kuljettaa kerrallaan noin 12 henkeä. Tavoitteena on helpottaa Vartiosaareen pääsyä kohtuuhintaisella, ympäristöystävällisellä ja esteettömällä tavalla. Aurinkosähkölautan laiturijärjestelyt tulee ratkaista ennen liikennöinnin alkua joko ponttonilaiturilla tai veneluiskalla. Omastadi-ehdotuksen koordinoinnista vastaa kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa.

Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto. Vastaus on lautakunnan lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua. Esitys ei ole valmistunut
määräajassa, koska asian valmistelu vei asian haastavuuden ja osallistuvan budjetoinnin kautta tulleen toteutushankkeen vuoksi arvioitua pidemmän ajan.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 12.02.2020 § 44

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Kaupunginhallitus 03.02.2020 § 78

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

13.05.2019 Palautettiin

06.05.2019 Pöydälle

05.03.2019 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 21.01.2020 § 38

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristölautakunta viittaa antamiinsa lausuntoihin (13.2.2018, 79 § ja 5.3.2019, 116 §) Vartiosaaren virkistyskäytön kehittämisestä ja saaren avaamisesta laajempaan käyttöön.

Samalla lautakunta toteaa, että maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Vartiosaaren väliaikaista virkistyskäyttöä tukevien toimenpiteiden suorittamisen vuosille 2019−2020 siten, että toimenpiteiden enimmäiskustannus on yhteensä enintään 150 000 euroa (28.11.2019, 127 §).

Samalla maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä vuosina 2019−2020 toteutettavaksi seuraavat Vartiosaaren väliaikaista virkistyskäyttöä tukevat toimenpiteet:

  • Reittien kunnostusta ja hoitoa, sisältäen portaiden rakentamista, pääpolun ja palsta-alueen reunojen hoitoa ja raivausta sekä niityn avausta
  • Opastuksen suunnittelua ja toteutusta
  • Nykyisten käymälöiden ja jätehuollon toimivuuden varmistamista
  • Huollon ja ylläpidon järjestämistä
  • Saavutettavuuden parantamista mm. avaamalla nykyisiä ponttonilaitureita pienvenekäyttöön ja rantautumispaikkoja merkitsemällä

Väliaikaista virkistyskäyttöä on valmistellut kaupunkiympäristön toimialan, kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan, kaupunginkanslian ja Staran yhteinen työryhmä. Valmistelua tehdään yhteistyössä Vartiosaari-seuran kanssa.

Näiden lisäksi rakennetun omaisuuden hallinnan infraomaisuus -yksikössä on laadittu yleissuunnitelma Vartiosaaren yhteysvenelaiturien uusimisesta (Reposalmen ja Vartiosaaren puoli). Rakennussuunnittelu on tarkoitus aloittaa tänä keväänä. Vartiosaaren puoleiselle laiturille tehtiin hätäkorjaus kesällä 2018, mutta laiturin uusiminen on ajankohtaista viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Laiturien uusimisen kustannusarvio nykyistä vastaavaan tasoon on yleissuunnitelmavaiheen perusteella noin 250 000 euroa.

Osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-suunnitelmien kaakkoisen suurpiirin äänestyksessä Vartiosaaren aurinkosähkölautta Reposalmeen -niminen ehdotus meni läpi ja toteutetaan tulevien vuosien aikana. Aurinkosähkökäyttöisellä lautalla voi kuljettaa kerrallaan noin 12 henkeä ja se on kohtuuhintainen, ympäristöystävällinen ja esteetön ratkaisu helpottamaan Vartiosaareen pääsyä. Aurinkosähkölautan operointia ei ole suotavaa järjestää yhteysvenelaitureilta, koska se haittaa varsinaisen käyttötarkoituksen mukaista liikennöintiä, Vartiosaaressa olevan yhteysvenelaiturin korkeustaso ei myöskään sovi lautalle. Aurinkosähkölautan laiturijärjestelyt tulee ratkaista ennen liikennöinnin alkua joko ponttonilaiturilla tai veneluiskalla. Omastadi-ehdotuksen koordinoinnista vastaa kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa.

Vartiosaareen laaditaan pidemmällä aikavälillä virkistyskäyttöä ohjaava hoito- ja kehittämissuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa metsiä ja avoimia alueita, reitistöä ja yhteyksiä saareen, palveluita, kasvillisuuden kehittämisperiaatteita, ulkoilu- ja virkistystoimintoja, paikallista energiantuotantoa sekä saaren huollon järjestämistä.

05.03.2019 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Niina Strengell, maisema-arkkitehti: 310 37072

niina.strengell@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi