Valtuustoaloite, Yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin avaaminen

HEL 2019-001428
Asialla on uudempia käsittelyjä
30. / 579 §

V 25.9.2019, Valtuutettu Osmo Soininvaaran aloite Yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin avaamisesta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Osmo Soininvaaran aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Osmo Soininvaara ja 43 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki ryhtyisi toimiin Yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin avaamiseksi.

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että kaupunkiympäristöntoimialan liikenne- ja katusuunnittelu ja Helsingin kaupungin liikenne -liikelaitos (HKL) suunnittelevat yhdessä liittymäjärjestelyn toteutusta ja sen osana metroaseman sisäänkäynnin toteuttamista. Liittymäjärjestelyt on tarkoituksen mukaista toteuttaa ennen Laajasalon raitiotieyhteyden valmistumista.

HKL:n johtokunta toteaa lausunnossaan, että Helsingin yliopiston pohjoisen sisäänkäynnin suunnittelu sekä tarkempi kustannusarvioon laadinta tehdään vuonna 2020 kun suunnitelma liikennejärjestelyistä valmistuu. HKL esittää sisäänkäynnin toteuttamista vuosien 2021−2030 talousarvioesityksen yhteydessä siten, että Kaisaniemenkadun ja Liisankadun liittymäjärjestelyt voidaan toteuttaa ennen Kruunusillat-raitiotien käyttöönottoa, mikäli pohjoinen sisäänkäynti jatkosuunnittelun ja tarkentuneen kustannusarvion myötä edelleen osoittautuu kaupunkikehityksen ja yhteiskuntataloudellisten vaikutusten näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi

Parhaillaan on käynnissä osana raitioliikenteen kehittämisohjelmaa suunnittelutyö Hakaniemen ja Kaivokadun välisen rataosan sujuvoittamiseksi. Yhtenä raitioliikenteen nopeuttamistoimenpiteenä on tunnistettu Kaisaniemenkadun, Unioninkaudun ja Liisankadun risteysalueen liikenne- ja pysäkkijärjestelyjen muuttaminen ja liittymän toimivuuden parantaminen. Helsingin Yliopiston metroaseman uusi pohjoinen sisäänkäynti tulee suunnitella samassa yhteydessä liittymän muiden uudelleenjärjestelyjen kanssa.

Kaupunkiympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että Helsingin Yliopiston uuden pohjoisen sisäänkäynnin suunnittelu tulisi käynnistää viipymättä siten, että uusi sisäänkäynti voidaan suunnitella ja se on mahdollista rakentaa osana Liisankadun, Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun liittymän katuympäristön ratkaisua. Liittymän muutostyöt on tarkoituksenmukaista toteuttaa ennen Laajasalon raitiotieyhteyden valmistumista ja mahdollisesti Kruunusillat -allianssiin liittyvänä hankkeena.

Aiemmat selvitykset ja käsittelyt

Vuonna 1995 valmistuneeseen Helsingin yliopiston metroasemaan toteutettiin sen eteläinen, Kaisaniemen kauppakeskukseen johtava sisäänkäyntiyhteys. Pohjoisen sisäänkäynnin osalta on metroasemalle louhittu varaus toisen liukuporras- ja hissiyhteyden toteuttamiseksi aseman pohjoispäähän. Katualueella on säilytetty tilavaraus yhteyden toteuttamiseksi.

Metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin rakentamista on selvitetty vuonna 2015 kunnan asukkaan aloitteen Kaisaniemen pohjoisen lippuhallin ja sisäänkäynnin rakentamisesta (Kvsto 8.4.2015 § 96) ja valtuutettu Otso Kivekkään toivomusponnen Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin käyttäjämäärän käsittelyn yhteydessä (Khs 28.9.2015 § 925).

Vuoden 2015 käsittelyn yhteydessä viitattiin Kruunusillat-raitiotieyhteyden sekä Kalasataman raitiotieyhteyden linjausvaihtoehtoon, jossa raitiotieyhteys olisi tullut Kruununhaan ja Liisankadun kautta Kaisaniemenkadulle. Tällöin Liisankadun ja Kaisaniemenkadun risteykseen olisi muodostunut merkittävä vaihtoyhteys raitiotien ja metroaseman välillä. Kruunusiltojen linjaus kuitenkin valittiin vuonna 2016 kulkemaan Hakaniemen kautta, jolloin tämä vaihtoyhteys toteutetaan Hakaniemen metroaseman yhteyteen.

Lopuksi

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 07.05.2019 § 233

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloitteen ehdotus on ollut esillä vuonna 2015 toivomusponnen muodossa. Kuten valtuustoaloitteessakin todetaan, kaupunkisuunnittelulautakunta katsoi tuolloin, että uusi pohjoinen sisäänkäynti Helsingin Yliopiston metroasemalle olisi perusteltu parannustoimenpide Kruununhaan joukkoliikenneyhteyksiin.

Raitioliikenteen kehittämisohjelman osana on parhaillaan käynnissä suunnittelutyö Hakaniemen ja Kaivokadun välisen rataosan sujuvoittamiseksi. Tällä välillä eräänä ongelmakohtana on Liisankadun, Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun liittymän toimivuus. Helsingin Yliopiston metroaseman uusi pohjoinen sisäänkäynti kannattaa suunnitella samassa yhteydessä liittymän muiden uudelleenjärjestelyjen kanssa.

Kaupunkiympäristölautakunnan mielestä Helsingin Yliopiston uuden pohjoisen sisäänkäynnin suunnittelu tulee käynnistää viipymättä siten, että uusi sisäänkäynti voidaan suunnitella ja se on mahdollista rakentaa osana Liisankadun, Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun liittymän katuympäristön ratkaisua. Liittymän muutostyöt on tarkoituksenmukaista toteuttaa ennen Laajasalon raitiotieyhteyden valmistumista ja mahdollisesti Kruunusillat -allianssiin liittyvänä hankkeena.

HKL ei ole toistaiseksi varautunut investointiohjelmassaan uuden sisäänkäynnin rakentamiseen. Sen toteuttaminen vaatii siis lisäyksen talousarvion investointimäärärahoihin.

Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Markku Granholm, liikenneinsinööri: 310 37121

markku.granholm@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 02.05.2019 § 78

Lausunto

Liikenneliikelaitoksen johtokunta antoi valtuutettu Soininvaaran aloitteeseen (30.1.2019) koskien Yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin avaamista seuraavan lausunnon:

Helsingin yliopiston metroasema (ent. Kaisaniemen metroasema) valmistui vuonna 1995, jonka yhteydessä toteutettiin ainoastaan sen eteläinen, Kaisaniemen kauppakeskukseen johtava sisäänkäyntiyhteys. Pohjoisen sisäänkäynnin osalta on metroasemalle louhittu varaus toisen liukuporras- ja hissiyhteyden toteuttamiseksi aseman pohjoispäähän. Katualueella on säilytetty tilavaraus yhteyden toteuttamiseksi.

HKL on yhdessä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa tutkinut säännöllisin väliajoin edellytyksiä toisen sisäänkäynnin toteuttamiseksi. Vuonna 2009 tehtiin laajempi selvitys, jossa tutkittiin aseman matkustajamääriä sekä sisäänkäynnin toteuttamiskustannuksia. HKL on lausunut asiasta edellisen kerran 2.9.2015 liittyen Otso Kivekkään toivomusponteen.

Edellisen lausunnon yhteydessä viitattiin Kruunusillat –raitiotieyhteyden sekä Kalasataman raitiotieyhteyden linjausvaihtoehtoon, jossa raitiotieyhteys olisi tullut Kruunuhaan ja Liisankadun kautta Kaisaniemenkadulle. Tällöin Liisankadun ja Kaisaniemenkadun risteykseen olisi muodostunut merkittävä vaihtoyhteys raitiotien ja metroaseman välillä. Kruunusiltojen linjaus kuitenkin valittiin vuonna 2016 kulkemaan Hakaniemen kautta, jolloin tämä vaihtoyhteys toteutetaan Hakaniemen metroaseman yhteyteen.

Sittemmin Helsinki on käynnistänyt raitioliikenteen nopeuttamiseen liittyvän kehittämisohjelman, jonka yhteydessä on tarkasteltu mm. Helsingin raitioliikenteen liikennejärjestelyjä. Yhtenä raitioliikenteen nopeuttamistoimenpiteenä on tunnistettu Kaisaniemenkadun ja Liisankadun risteysalueen liikenne- ja pysäkkijärjestelyjen muuttaminen. Tässä yhteydessä on tutkittu myös metroaseman sisäänkäyntien toteuttamista osana pysäkkijärjestelyjä.

HKL yhdessä KYMP-toimialan Liikennesuunnittelupalvelun kanssa suunnittelee liittymäjärjestelyn toteutusta ja sen osana metroaseman sisäänkäynnin toteuttamista. Liittymäjärjestelyt tulisi toteuttaa ennen Kruunusillat –raitiotien valmistumista vuonna 2026. HKL esittää, että Helsingin yliopiston pohjoisen sisäänkäynnin suunnittelu sekä tarkempi kustannusarvioon laadinta tehdään vuonna 2020 kun suunnitelma liikennejärjestelyistä valmistuu. HKL esittää sisäänkäynnin toteuttamista vuosien 2021-2030 talousarvioesityksen yhteydessä siten, että Kaisaniemenkadun ja Liisankadun liittymäjärjestelyt voidaan toteuttaa ennen Kruunusillat –raitiotien käyttöönottoa, mikäli pohjoinen sisäänkäynti jatkosuunnittelun ja tarkentuneen kustannusarvion myötä edelleen osoittautuu kaupunkikehityksen ja yhteiskuntataloudellisten vaikutusten näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi.

Esittelijä
yksikön johtaja
Artturi Lähdetie
Lisätiedot

Artturi Lähdetie, yksikön johtaja, puhelin: 310 35245

artturi.lahdetie@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.09.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi