Tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointisuunnitelma ja arviointikertomus

HEL 2019-004956
2. / 23 §

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2019

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi luonnoksen vuoden 2019 arviointikertomukseksi ja jatkaa käsittelyä kokouksessa 14.4.2020.

Käsittely

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 17.12-17.16 väliseksi ajaksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi lautakunnan tulee antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 21 luvun 2 §:n mukaan lautakunnan tulee laatia arviointikertomus toukokuun loppuun mennessä. Vuoden 2020 talousarviossa tarkastuslautakunnalla ja -virastolla on tavoitteena, että arviointikertomus valmistuu 30.4.2020 mennessä.

Lautakunnan kaksi toimikuntaa ja tarkastusvirasto ovat yhdessä valmistelleet vuoden 2019 arviointisuunnitelmaan sisältyneistä aiheista arviointitekstiluonnoksia, joista tarkastusvirasto on koonnut luonnoksen vuoden 2019 arviointikertomukseksi. Tässä kokouksessa on arviointikertomusluonnoksen ensimmäinen käsittely. Käsittelyä jatketaan kokouksessa 14.4.2020, jonka päätteeksi arviointikertomus on tarkoitus hyväksyä.

Arviointikertomuksen hyväksymisen jälkeen lautakunta hankkii hallintosäännön 21 luvun 2 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselta ja tarvittaessa muilta kaupungin toimielimiltä lausunnot, jotka toimitetaan valtuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa. Luonnos arviointikertomukseksi 2019 lähetetään 3.4.2020 sähköpostitse lautakunnan jäsenille. Lisäksi luonnos on luettavissa lautakunnan sähköisessä työtilassa. Luonnos ei ole vielä julkinen (JulkL 6 §:n 1 momentin 6 ja 8 kohdat).

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.04.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +310931036545

minna.tiili@hel.fi