Hankinta, perintäpalvelut, Taloushallintopalvelut

HEL 2019-006414
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 15 §

Taloushallintopalveluliikelaitoksen perintäpalveluiden hankinta

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä Svea Perintä Oy:n tarjouksen kaupungin saatavien perintäpalveluista. Hankittava palvelu sisältää saatavien vapaaehtoisen perinnän, asiakaspalvelun ja raportoinnin sekä teknisenä välittäjänä toimimisen julkisoikeudellisten ulosottoon siirrettävien saatavien osalta palvelukuvauksessa määriteltyjen vaatimusten mukaisesti.

Samalla taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hylätä OK Perintä Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena.

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta oikeutti taloushallintopalveluliikelaitoksen toimitusjohtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen, tekemään sopimukseen tarvittaessa teknisiä tai muutoin vähäisiä muutoksia sekä päättämään mahdollisen optiokauden käyttämisestä. Hankintasopimus on voimassa kolme vuotta ajalla 1.1.2020-31.12.2022. Sopimusta voidaan jatkaa enintään 2 vuoden ajaksi (optiokausi).

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta sekä kansallisen kynnysarvon ylittävässä liitteen E palveluhankinnassa tai käyttöoikeussopimuksessa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankintasopimusta ei voida tehdä ennen kuin tarjoaja on toimittanut hankintayksikölle tarjouspyynnössä mainitut hankintalain 88 §:n mukaiset otteet rikosrekisteristä. Hankintayksikkö tutkii otteista, koskeeko tarjoajaa jokin hankintalain 80 §:n mukainen pakollinen poissulkemisperuste. Poissulkemisperusteen ilmetessä ratkaistaan hankintaa koskeva päätös uudelleen oikaisemalla tätä päätöstä hankintalain 132 §:n mukaisesti.

Hankinnan arvo ilman arvonlisäveroa on noin 969 500 euroa sisältäen mahdollisen optiokauden.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kilpailutettu perintäpalvelu kattaa seuraavat toimenpiteet:
1. saatavien vapaaehtoinen perintä,
2. teknisenä välittäjänä toimiminen julkisoikeudellisten ulosottoon siirrettävien saatavien osalta,
3. heräteperintä, ulosottoperintä ja jälkiperintä, joissa saatavien perintä hoidetaan saatavien suorittamiseen tai lopulliseen vanhenemiseen asti,
4. asiakaspalvelu puhelimitse, tekstiviestein, sähköpostitse ja internet-yhteyden välityksellä,
5. Online-palvelu; yhteydenpito, toimeksiantojen hallinta, seuranta, raportointi ja tilitykset.
Tarkemmin hankinnan kohde on määritelty tarjouspyynnön liitteessä 1, palvelukuvaus.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunginkanslian 7.6.2019 päivättyyn tarjouspyyntöön H042/ HEL 2019–006414 perintäpalveluiden hankinta. Hankinta on toteutettu avoimella menettelyllä.

Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 9.6.2019 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Hankintailmoituksesta julkaistiin korjausilmoitus 27.6.2019. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 6.8.2019 klo 12. Määräaikaan mennessä saapui viisi (5) tarjousta: Intrum Justitia Oy, KTC Finland Oy, Lowell Suomi Oy, OK Perintä Oy ja Svea Perintä Oy.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä on esitetty tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet. Tarjoajien soveltuvuutta koskevat edellytykset on tarkastettu lukuun ottamatta pakollisia poissulkemisperusteita, jotka tarkastetaan päätöksenteon jälkeen ennen mahdollisen sopimuksen tekemistä tarjoajan toimittamien rikosrekisteriotteiden perusteella.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä on asetettu tarjoukselle ja sen sisällölle sekä tarjottavalle palvelulle vähimmäisvaatimukset. Tarjoajan tuli täyttää ja ladata tarjouksensa liitteeksi hankintayksikön laatima tarjouspyynnön liite ”Liite 4-Pakollisten vaatimusten toteutuminen tarjouksessa”. Tarjoajan tuli merkata liitteelle täyttääkö tarjoajan tarjoama ratkaisu hankinnalle asetetut vaatimukset. Lisäksi tarjoajien tuli lähettää kuvaus perintäprosessistaan sekä mallit velallisille lähetettävistä maksuvaatimuksista.

OK Perintä Oy on esittänyt tarjouksessaan varauman siitä, ettei se hyväksy tarjouspyyntöön kuuluvan tietosuojaliitteen sisältöä. OK Perintä Oy:n antama tarjous tulee sen vuoksi hylätä tarjouspyynnön vastaisena.

Intrum Justitia Oy:n, KTC Finland Oy:n, Lowell Suomi Oy:n ja Svea Perintä Oy:n tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten vertailuperusteet ja tarjouspyynnön liitteenä on toimitettu hintalomake, joka tarjoajan tulee liittää täytettynä tarjoukseen. Hintalomakkeella on esitetty arvioidut vuosittaiset palvelumäärät. Tarjouspyynnössä on mainittu, että taloushallintopalveluliikelaitos ei sitoudu hintalomakkeella ilmoitettuihin arvioituihin määriin.

Hankittavan palvelun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus seuraavilla vertailuperusteilla ja painoarvoilla: toimeksiantojen yhteishinnan painoarvo 90 pistettä ja provision suuruuden painoarvo 10 pistettä.

Tarjousten vertailu hintapisteineen on tämän päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa. Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen on tehnyt Svea Perintä Oy.

Hankintayksikön pyynnöstä Svea Perintä Oy on toimittanut selvityksen hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisesta tarjouksesta hankintalain 1397/2016 96 §:n mukaisesti. Selvityksen perusteella ei ole syytä epäillä, ettei hankintasopimuksen toteuttaminen tarjotuilla hinnoilla olisi mahdollista. Selvityksen perusteella Svea Perintä ei ole laiminlyönyt ympäristö-, sosiaali- tai työoikeudellisia velvoitteitaan. Svea Perintä Oy täyttää myös hankintamenettelyssä asetetut soveltuvuusehdot, mukaan lukien tilaajavastuulaista johtuvat työ- ja sosiaalilainsäädännölliset velvollisuudet.

Helsingin kaupungin hallintasäännön (Kvsto 13.6.2018) 11 luvun 1 §:n mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta on päättänyt 18.12.2015 § 39 taloushallintopalveluliikelaitoksen hankintojen, investointien ja vuokraamisen päätäntävaltuuksista siten, että toimitusjohtajalla on oikeus päättää hankinnoista (lukuun ottamatta osakkeita) sekä palveluista koskevista sopimuksista ja erillishankinnoista arvonlisäverottomana enintään 500 000 euroon asti kerrallaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 03.09.2019

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Tuija Kuivalainen

Lisätietojen antaja

Anita Andsten, prosessivastaava, puhelin: 09 310 25324

anita.andsten@hel.fi