Hankinta, bussivarikon rakentaminen, Roihupelto

HEL 2019-006489
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 79 §

Roihupellon bussivarikon rakentamisen lisätyöt

Liikenneliikelaitoksen johtokunta

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa liikenneliikelaitoksen (HKL) tilaamaan suorahankintana Raide-Jokeri -allianssiin valituilta palveluntuottajilta (suunnittelun osalta Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy ja toteutuksen osalta YIT Suomi Oy ja NRC Group Finland Oy) Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen lisätöitä yhteensä enintään 550.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.

Lisäksi HKL:n johtokunta totesi, että Roihupellon bussivarikon toteuttamiseen sovelletaan allianssisopimuksien ehtoja.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hankinnassa on kyse erityisalojen hankintalain (1398/2016) 13 §:ssä mukaisista palveluita ja rakennusurakoita koskevien kynnysarvojen alittavista palvelu- ja rakennusurakkahankinnoista.

Hankinta perustuu Raide-Jokeri -allianssin sopimuskumppaneiden 22.5.2019 allekirjoittamaan sopimukseen Raide-Jokerin toteutusvaiheesta. Raide-Jokeri -projektiin liittyvänä hankkeena lisätyn Roihupellon bussivarikon rakentamisen aikana on ilmennyt seikkoja, joiden takia toteutuksen ja työnaikaisen suunnittelun kustannukset ovat korkeammat kuin mitä allianssi on kehitysvaiheessa arvioinut. Lisäkustannuksia on syntynyt hankkeen aikana teknisen ja toiminnallisen laatutason muutoksista etenkin varikolle tulevien teknisten järjestelmien osalta.

Aikaisemmat hankintapäätökset:

HKL:n johtokunta oikeutti 117 §, 13.6.2019 HKL:n tilaamaan suorahankintana Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen yhteensä enintään 4.000.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan Raide-Jokeri -projektin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavilta osapuolilta siten, että

  • Suunnittelu tilataan Raide-Jokeri -projektiin valituilta suunnittelijoilta Ramboll Finland Oy:ltä, VR Track Oy:ltä (nyk. NRC Group Finland Oy) ja Sito Oy:ltä (nyk. Sitowise Oy) 400.000,00 eurolla (alv 0 %)
  • Toteutus tilataan Raide-Jokeri -projektiin valituilta toteuttajilta YIT Rakennus Oy:ltä (nyk. YIT Suomi Oy) ja VR Track Oy:ltä (nyk. NRC Group Finland Oy) 3.600.000,00 eurolla (alv 0 %)

Lisäksi johtokunta oikeutti HKL:n tilaamaan Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja rakentamisen aikaisia lisä- ja muutostöitä yhteensä enintään 400.000,00 eurolla (alv 0%), eli 10 %:lla Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen kokonaiskustannuksista.

Toimitusjohtaja tilasi 128 §, 16.9.2019 Raide-Jokeri -allianssiin valituilta palveluntuottajilta (suunnittelun osalta Ramboll Finland Oy:ltä, NRC Group Finland Oy ja Sitowise Oy) Roihupellon bussivarikon suunnittelun lisätöitä yhteensä enintään 200.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.

Toimitusjohtaja tilasi 8 §, 14.1.2020 Raide-Jokeri -allianssiin valituilta rakentamisen palveluntuottajilta YIT Suomi Oy:ltä ja NRC Group Finland Oy:ltä Roihupellon bussivarikon rakentamisen lisätöitä yhteensä enintään 200.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.

Tämän päätöksen jälkeen hankinnan kokonaiskustannukset ovat yhteensä enintään 4.950.000,00 euroa (alv 0 %), josta lisätöiden osuus on 950.000,00 euroa (alv 0 %).

Hankepäätös

HKL:n johtokunta hyväksyi 47 §, 2.4.2020 Roihupellon bussivarikon hankesuunnitelman korotuksen niin, että hankkeen korotettu arvonlisäveroton kokonaishinta yhteensä sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt on enintään 4,95 milj. euroa.

Sulje

Kaupunkiympäristön toimiala Liikenneliikelaitos Toimitusjohtaja 14.01.2020 § 8

Päätös

Toimitusjohtaja päätti tilata Raide-Jokeri-allianssiin valituilta rakentamisen palveluntuottajilta YIT Suomi Oy:ltä ja NRC Group Finland Oy:ltä Roihupellon bussivarikon rakentamisen lisätöitä yhteensä enintään 200.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.

Päätöksen perustelut

Hankinta perustuu Raide-Jokeri-allianssin sopimuskumppaneiden 22.5.2019 allekirjoittamaan sopimukseen Raide-Jokerin toteutusvaiheesta. Raide-Jokeri-projektiin liittyvänä hankkeena lisätyn Roihupellon bussivarikon rakentamisen aikana on ilmennyt seikkoja, joiden takia toteutuksen kustannukset ovat korkeammat kuin mitä allianssi on kehitysvaiheessa arvioinut. Rakentamisen lisäkustannuksia on syntynyt etenkin työmaavesien hallintaa varten rakennetusta työnaikaisesta viivytysaltaasta sekä varikkorakennuksen lisääntyneistä perustuskustannuksista.

Aiemmat hankintapäätökset:

Johtokunnan päätös 117 §, 13.6.2019:

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa liikenneliikelaitoksen (HKL) tilaamaan suorahankintana Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen yhteensä enintään 4.000.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan Raide-Jokeri-projektin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavilta osapuolilta. Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa HKL:n tilaamaan Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja rakentamisen aikaisia lisä- ja muutostöitä yhteensä enintään 400.000,00 eurolla (alv 0%), eli 10 %:lla Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen kokonaiskustannuksista. Liikenneliikelaitoksen johtokunta toteaa, että Roihupellon bussivarikon toteuttamiseen sovelletaan allianssisopimuksien ehtoja.

Toimitusjohtajan päätös 128 §, 16.92019

Liikenneliikelaitoksen toimitusjohtaja päätti hyväksyä Roihupellon bussivarikon lisätöitä niin, että päätöksen jälkeen hankinnan lisätöitä on tilattu yhteensä enintään 200.000,00 euroa (alv 0 %). Johtokunnan päätöksen 117 §, 13.6.2019 mukaisesti lisätilausvaltuutuksesta on jäljellä 200.000,000 euroa (alv 0 %).

Hankepäätös:

Johtokunnan päätös 49 § 21.3.2019

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä Roihupellon bussivarikon hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen kokonaishinta yhteensä sisältäen suunnittelun, rakennustyöt sekä hankkeen aikaiset lisä- ja muutostyöt ovat 4,6 milj. euroa (alv 0 %) marraskuun 2018 kustannustasossa.

Tämän päätöksen jälkeen hankinnan lisätöitä on tilattu yhteensä enintään 400.000,00 euroa (alv 0 %). Johtokunnan päätöksen 117 §, 13.6.2019 mukaisesti lisätilausvaltuutuksesta on jäljellä 0,00 euroa (alv 0 %).

Kaupunkiympäristön toimiala Liikenneliikelaitos Toimitusjohtaja 16.09.2019 § 128

Lisätiedot

Lotta Koski-Lammi, projektipäällikkö, puhelin: 310 34942

lotta.koski-lammi@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 13.06.2019 § 117

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa liikenneliikelaitoksen (HKL) tilaamaan suorahankintana Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen yhteensä enintään 4.000.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan Raide-Jokeri-projektin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavilta osapuolilta siten, että

  • Suunnittelu tilataan Raide-Jokeri-projektiin valituilta suunnittelijoilta Ramboll Finland Oy:ltä, VR Track Oy:ltä (nyk. NRC Group Finland Oy) ja Sito Oy:ltä (nyk. Sitowise Oy) 400.000,00 eurolla (alv 0 %)
  • Toteutus tilataan Raide-Jokeri-projektiin valituilta toteuttajilta YIT Rakennus Oy:ltä (nyk. YIT Suomi Oy) ja VR Track Oy:ltä (nyk. NRC Group Finland Oy) 3.600.000,00 eurolla (alv 0 %)

Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa HKL:n tilaamaan Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja rakentamisen aikaisia lisä- ja muutostöitä yhteensä enintään 400.000,00 eurolla (alv 0%), eli 10 %:lla Roihupellon bussivarikon suunnittelun ja toteutuksen kokonaiskustannuksista.

Liikenneliikelaitoksen johtokunta toteaa, että Roihupellon bussivarikon toteuttamiseen sovelletaan allianssisopimuksien ehtoja.

Esittelijä
yksikön johtaja
Artturi Lähdetie
Lisätiedot

Juha Saarikoski, projektijohtaja, puhelin: 310 35288

juha.saarikoski@hel.fi

Eeva Lindroos, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 34879

eeva.lindroos@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamies, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehen allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

yksikön johtaja
Artturi Lähdetie

Lisätietojen antaja

Lotta Koski-Lammi, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 34942

lotta.koski-lammi@hel.fi