Vuokraus, sopimuksen muutos, maa-alue, Olympiastadion, Stadion-säätiö

HEL 2019-012183
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 27 §

Olympiastadionin vuokrasopimuksen jatkaminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus myönsi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle oikeuden muuttaa liikuntaviraston ja Stadion-säätiön 9.12.2008 tekemää pitkäaikaista vuokrasopimusta ja siihen kaupunginhallituksen 19.12.2016 § 1 156 päätöksellä tehtyä korjausta siten, että vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa jatketaan toistaiseksi voimassaolevana 12 kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin niin, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 31.12.2042 ja tämän jälkeen kunkin kuukauden viimeinen päivä.

Olympiastadionin peruskorjaus- ja laajennushankkeen valmistuttua vuokrasopimus neuvotellaan vastaamaan hankkeen tietoja mm. vuokra-alan, vuokran, arvonlisäveron ja edelleen vuokrauksen suhteen kuitenkin siten, että vuokra- ja irtisanomisaika eivät lyhene edellä mainitusta.

Muilta osin 9.12.2008 tehty vuokrasopimus ja sen lisäliitteeseen kirjatut muutokset ovat edelleen voimassa.

Samalla kaupunginhallitus oikeutti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tekemään vuokraukseen liittyviä vähäisiä muutoksia vuokrakauden aikana.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuokrasopimuksen jatkamisen tarve

Stadion-säätiöllä on Olympiastadionin peruskorjaus- ja laajennushankkeen rahoitukseen liittyen tarve vuokrauksen jatkamiseen toistaiseksi voimassaolevana siten, että vuokrasopimuksen ensimmäinen mahdollinen päättymispäivä on 31.12.2043.

Valtio kattaa oman osuutensa peruskorjaus- ja laajennushankkeen rahoituksesta Stadion-säätiölle myönnettävillä avustuksilla. Avustuksen saamisen edellytyksenä on vähintään 15 vuoden vuokrasopimus. Viimeinen avustuserä maksetaan näillä näkymin vuonna 2028, josta eteenpäin vuokrasopimuksen on oltava vähintään 15 vuotta voimassa.

Vuokrasopimuksen jatkaminen on myös kaupungin kannalta ensiarvoisen tärkeää sovitun valtion rahoitusosuuden maksamisen edellytysten täyttämiseksi.

Olympiastadionin vuokrausta koskevat aiemmat päätökset

Kaupunginhallitus on 17.11.2008 § 1 376 oikeuttanut liikuntalautakunnan vuokraamaan Olympiastadionin pihapiireineen Stadion-säätiölle liikunta- ja kulttuuritoimintaa varten 31.12.2028 saakka. Liikuntalautakunta päätti vuokrasopimuksen tekemisestä 9.12.2008.

Kaupunginhallitus on 19.12.2016 § 1 156 muuttanut aiempaa päätöstään mm. vuokra-ajan osalta siten, että vuokrasopimus muutetaan toistaiseksi voimassaolevaksi 12 kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin siten, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 31.12.2034 ja sen jälkeen kunkin kuukauden viimeinen päivä. Liikuntalautakunta päätti vuokrasopimuksen muuttamisesta 19.1.2017 § 10.

Kaupunkiympäristön toimialan Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden tilapalveluiden toimitilavuokrauksen yksikön päällikkö on 20.11.2019 § 80 muuttanut kaupunkiympäristön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialojen välistä sisäistä vuokrasopimusta vastaamaan Stadion-säätiön kanssa nyt tehtävää sopimusta. Sisäinen vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi molemminpuolisin 12 kuukauden irtisanomisajoin siten, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 31.12.2042 ja tämän jälkeen kunkin kuukauden viimeinen päivä.

Toimivalta alueiden vuokrauksessa ja asian jatko

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 6 kohdan mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta voi päättää hallinnassaan olevien maa-alueiden vuokrauksesta enintään 10 vuoden ajaksi. Pidemmistä vuokrasopimuksista päättää kaupunginhallitus.

Asia palaa kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsittelyyn vuokrasopimuksen muuttamiseksi siten, että sopimukseen laaditaan sopimusajan jatkamista koskeva lisäliite. Luonnos tästä on liitteenä 3.

Peruskorjaus- ja laajennushankkeen valmistuttua vuokrasopimus neuvotellaan vastaamaan hankkeen tietoja mm. vuokra-alan, vuokran, arvonlisäveron ja edelleen vuokrauksen suhteen kuitenkin siten, että vuokra- ja irtisanomisaika eivät lyhene.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.12.2019 § 195

Esitys

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Kaupunginhallitus myöntää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle oikeuden muuttaa liikuntaviraston ja Stadion-säätiön 9.12.2008 välistä pitkäaikaista vuokrasopimusta ja siihen kaupunginhallituksen 19.12.2016, § 1156 päätöksellä tehtyä korjausta siten, että vuokrasopimuksen voimassaoloaika jatketaan toistaiseksi voimassaolevana 12 kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin niin, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 31.12.2042 ja tämän jälkeen kunkin kuukauden viimeinen päivä.

Peruskorjaus- ja laajennushankkeen valmistuttua vuokrasopimus neuvotellaan vastaamaan hankkeen tietoja mm. vuokra-alan, vuokran, arvonlisäveron ja edelleen vuokrauksen jne. suhteen kuitenkin siten, että vuokra-aika ja irtisanomisaika eivät lyhene edellä mainitusta.

Muilta osin 9.12.2008 tehty vuokrasopimus ja siihen laaditut lisälehdelle kirjatut muutokset ovat edelleen voimassa.

Lisäksi esitettiin, että kaupunginhallitus myöntäisi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle oikeuden tehdä vuokrakauden aikana vuokraukseen liittyviä vähäisiä muutoksia.

Esittelijä
liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen
Lisätiedot

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 310 87791

petteri.huurre@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 29.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi