Määrärahojen kohdentaminen, työterveyskyselyn tulosten perusteella valittujen työyksiköiden kehittäminen

HEL 2020-005326
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 27

Työterveyskyselyn 2019 tuloksen perusteella valittujen työyksiköiden kehittäminen

Henkilöstöjohtaja

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti hyväksyä liitteessä olevat ehdotetut kehittämishankkeet ja myöntää niille kehittämisrahaa yhteensä 71 535,00 euroa.

Päätöksen perustelut

Kaupunkitasoisen toimintamallin mukaisesti Työterveyskyselyn tulosten perusteella työpaikkojen työkyky- tai sosiaalisen pääoman riskeihin reagoidaan systemaattisesti.

Kaikille työyksiköille, joiden Työterveyskyselyn 2019 sosiaalisen pääoman tai työkykyriskien tulos poikkeaa tilastollisesti merkitsevästi toimialan ja tai kaupungin tuloksesta, laaditaan kehittämisohjelma toimenpiteineen.

Kehittämistoimenpiteiden kustannuksista 50 % korvataan keskushallinnosta ja toimiala tai liikelaitos maksaa itse 50 % kehittämiskustannuksista. Korvaukset maksetaan kaupungin yhteisistä työhyvinvointimäärärahoista henkilöstöosaston sisäiseltä tilaukselta 1836400010.

Toimialat ovat lähettäneet hakemuksensa kaupunginkansliaan ja ne on arvioitu henkilöstöosastolla. Valmiit ja toteuttamiskelpoiset suunnitelmat olivat edellytyksenä rahansaamiseen. Rahaa ei myönnetty lisätyövoiman palkkaamiseen työyksikköön.

Päätös tullut nähtäväksi 28.04.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Titi Heikkilä, työhyvinvointipäällikkö, puhelin: 09 310 36127

titi.heikkila@hel.fi

Päättäjä

Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Työterveyskysely 2019 kehitettävät työyhteisöt
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.