Valtuustoaloite, hakkuiden lopettaminen lintujen pesimäaikana

HEL 2020-007761
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 339 §

Valtuutettu Emma Karin aloite linjauksesta lintujen pesimäaikaisten hakkuiden lopettamiseksi

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Emma Kari ja 22 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki ryhtyy valmistelemaan linjausta, jolla lopetetaan kaikki kesäaikaiset puiden hakkuut muista kuin aivan pakottavista syistä. Aloitteessa katsotaan, että huolellisella suunnittelulla rakennushankkeisiin liittyvät hakkuut voidaan toteuttaa häiritsemättä lintujen pesimärauhaa.

Nykytilanteessa aloitteessa tarkoitetuissa puiden hakkuissa tulee noudattaa kaupungin rakennusvalvonnan puiden kaatamista koskevaa ohjetta, jossa todetaan seuraavaa: ”Lintujen pesäpuita ei saa kaataa, eikä puita kaadettaessa saa häiritä pesiviä lintuja 1.4.-15.8. välisenä aikana.” Kaupunki on järjestänyt omien luonnonhoitotöidensä aikataulut siten, että puunkaadot eivät ajoitu tälle välille.

Kaupunginhallitus katsoo, että aloite kesäaikaisten puiden hakkuiden lopettamisesta on perusteltua selvittää eri näkökulmista. Linjaus sen vaatimine selvityksineen liitetään osaksi loppuvuodesta valmistumassa olevaa Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaa 2020–2028. Linjauksen valmistelussa tullaan ottamaan huomioon ainakin seuraavat näkökohdat: millainen vaikutus asialla on asuntotuotantoon, minkä kokoinen puuston raivaus tulkitaan metsänhakkuuksi (pinta-ala, puiden lukumäärä) ja millainen pakottava syy mahdollistaisi pesimäaikaisen hakkuun. Myös muutoksen vaikutus linnustolle on syytä arvioida edellä esitettyä tarkemmin. Samalla tulisi tarkastella, onko kaupungin nykyinen puiden kaatamista tonteilta koskeva ohje riittävä lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginhallitus 09.11.2020 § 751

Esitys

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

02.11.2020 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 37313

suvi.ramo@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 08.10.2020 § 188

Lausunto

Emma Kari ja 22 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet aloitteen, jonka mukaan Helsingin tulisi tehdä linjaus pesimäaikaisten hakkuiden lopettamiseksi muista kuin pakottavista syistä.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää antaa seuraavan lausunnon:

Luonnonsuojelulain 39 §:n rauhoitussäännökset kieltävät rauhoitettujen lintujen tahallisen tappamisen tai pyydystämisen, pesien sekä munien tahallisen vahingoittamisen ja tahallisen häiritsemisen, erityisesti lisääntymisaikana. Valtaosa lintulajeista on rauhoitettu läpi vuoden ja ns. haittalinnuillakin on pesimäaikainen rauhoitus metsästysasetuksen 25a §:n mukaan.

Helsingin rakennusvalvonnan puiden kaatamista koskevassa ohjeessa todetaan seuraavasti: ”Lintujen pesäpuita ei saa kaataa, eikä puita kaadettaessa saa häiritä pesiviä lintuja 1.4.-15.8. välisenä aikana.” Kaupunki on järjestänyt omien luonnonhoitotöidensä aikataulut siten, että puunkaadot eivät ajoitu tälle välille. Tonttien raivaamisessa ennen rakentamista on ollut yksittäisiä tapauksia, joissa puita on kaadettu lintujen pesimäaikana ja on herännyt epäilyjä siitä, että lintujen pesiä olisi tuhoutunut.

Metsissä ja siten myös metsäisillä tonteilla pesivän linnuston tiheys vaihtelee Etelä-Suomessa noin 2-7 pariin hehtaaria kohden. Useimmille pienille tonteille ei osu linnunpesiä, ellei niillä ole asuttuja linnunpönttöjä tai rakennuksissa pesiviä lintuja. Raivattavan alan kasvaessa todennäköisyys pesintöihin maassa tai puissa kasvaa.

Metsäympäristössä on elokuun alkupuoliskolla enää hyvin vähän muna- tai poikaspesiä. Pesimärauhan kannalta riittävä jakso olisi 1.4.-31.7. Puidenkaato-ohjeessa päättymisaika 15.8. on perusteltu, koska siinä tarkastellaan yksittäisten pesintöjen mahdollisuutta.

Ohjeistuksen vahvistamisella ei ilmeisesti olisi laajaa luonnonsuojelubiologista merkitystä. Kysymys onkin periaatteellisesta luonnonsuojelulain 39 §:n mukaisen rauhoituksen kirjaimellisesta noudattamisesta ja myös eläinsuojelulain 1 §:n mukaisesta eläinten tarpeettoman kärsimyksen välttämisestä. Tämä tavoite on itsessään arvokas.

Ympäristö- ja lupajaosto katsoo, että aloitteen käsittelemä asia tulee selvittää eri näkökulmista. Näitä ovat ainakin seuraavat: millainen vaikutus asialla on asuntotuotantoon, minkä kokoinen puuston raivaus tulkitaan metsänhakkuuksi (pinta-ala, puiden lukumäärä) ja millainen pakottava syy mahdollistaisi pesimäaikaisen hakkuun. Myös muutoksen vaikutus linnustolle on syytä arvioida edellä esitettyä tarkemmin. Samalla tulisi tarkastella, onko Helsingin nykyinen puiden kaatamista tonteilta koskeva ohje riittävä lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Ympäristö- ja lupajaosto esittää, että linjaus sen vaatimine selvityksineen liitetään osaksi loppuvuodesta valmistumassa olevaa Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaa 2020–2028.

Esittelijä
yksikön päällikkö
Laura Walin
Lisätiedot

Raimo Pakarinen, ympäristötarkastaja, puhelin: 310 31534

raimo.pakarinen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.12.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi