Lausuntopyyntö, lakiluonnos, hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän toiminnan valmisteluun myönnettävä rahoitus vuosina 2021-2022, Valtiovarainministeriö

HEL 2021-004969
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 54

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän toiminnan valmistelun rahoituksesta vuosina 2021 ja 2022

Pormestari

Päätös

Pormestari päätti antaa valtiovarainministeriölle seuraavan lausunnon luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän toiminnan valmistelun rahoituksesta vuosina 2021 ja 2022:

Valtakunnallisen sote-uudistukseen kuuluvien lakiehdotusten mukaan Helsingin kaupunki jatkaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestämistä asukkailleen eikä kaupunkiin muodosteta erillistä hyvinvointialuetta, vaikka sote-kokonaisuuden rahoitusmalli ja valtakunnallinen ohjaus muuttuvat. Muun Uudenmaan alueella syntyy neljä hyvinvointialuetta ja lisäksi HUS-yhtymä vastaa erikoissairaanhoidon palveluista.

Hyvinvointialueiden perustamiseen liittyviin väliaikaisiin menoihin valtio on asetusluonnoksen mukaan myöntämässä erillistä avustusta muille alueille paitsi Helsinkiin vuosina 2021-2022.

Helsingin kaupunki on varautunut mahdollisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen voimaantuloon vuoden 2023 alusta lukien niin huolellisesti kuin lainsäädännön keskeneräisyyden takia tässä vaiheessa on ollut tarkoituksenmukaista. Tämä on tarkoittanut huomattavan henkilötyöpanoksen osoittamista muutosvalmisteluun ja myös suunnittelutyön tilaamista ulkopuolisilta tahoilta erilaisiin muuttuvien ylikunnallisten tieto- ja palvelujärjestelmien sekä yhteistyö- ja päätöksentekorakenteiden edellyttämiin toimenpiteisiin. Sote-rakennemuutoksen kertaluontoisiin kustannuksiin kaupunki saa valtionavustusta vuonna 2021.

Valtioneuvoston asetuksessa hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän toiminnan valmisteluun myönnettävästä rahoituksesta tulisi ottaa huomioon, että käytännössä Helsingin kaupunki joutuu HUS-yhtymän suurimpana osakkaana ja Uudenmaan lukuisien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisöjen osapuolena osalliseksi hyvinvointialueiden perustamisvaiheen kustannusten kantamiseen sen lisäksi, että uudistuksen toimeenpanosta ja siihen liittyvästä valmistelusta aiheutuu kustannuksia myös kaupungille itselleen.

Helsingille aiheutuu hyvinvointialueiden perustamista vastaavat muutoskulut liittyen organisaation, päätöksenteon, hallinnon ja talouden toimintatapojen, prosessien ja näitä tukevien tietojärjestelmien, suunnittelu-, seuranta- ja raportointimallien uudistamisesta ja eriyttämisestä lain vaatimalla tavalla. Lisäksi käsittelyssä olevan lainsäädännön pohjalta ei voi vielä täysin varmasti arvioida kaikkia kaupungin sisäisiä muutostarpeita ja niiden laajuutta. Uudistuksen toteutuessa lainsäädäntöä täydentävä ministeriöiden ohjaus voi aiheuttaa Helsingille muutostarpeita, joita ei vielä voi arvioida. Muutokset tulevat tehtäväksi nopealla aikataululla ja edellyttävät sekä kaupungin omaa työpanosta että erityisesti ICT-ostopalvelujen käyttöä.

Helsingin kaupunki pitää välttämättömänä, että asetusluonnoksessa kerrottuja valtionavustuksen perusteita tarkistetaan siten, että myös Helsingille aiheutuvia kuluja korvattaisiin joko laskennallisen osuuden uudelleen määrittelyn kautta tai erillismäärärahalla. Helsingin tulee olla verrannollinen hyvinvointialueisiin kaikkien menojen osalta.

Päätös tullut nähtäväksi 01.06.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Olli Lahtinen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36055

olli.lahtinen@hel.fi

Päättäjä

Jan Vapaavuori
pormestari

Liitteet (pdf)

1. Lausuntopyyntö 20.4.2021
3. Lausuntopyyntö 20.4.2021, saate

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.