Valtuustoaloite, kantakaupungin 24 h -pysäköintipaikkojen muuttaminen maksullisiksi

HEL 2021-008745
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 43 §

Valtuutettu Otto Meren aloite kantakaupungin 24 h-pysäköintipaikkojen muuttamisesta maksullisiksi

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Otto Meri ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kantakaupungin 24 h-pysäköintipaikat muutetaan maksullisiksi pysäköintimaksuista saatavien tulojen nostamiseksi sekä pysäköintialueiden tasavertaisen kohtelun ja kestävien liikennemuotojen käytön lisäämiseksi.

On kaupunginhallituksen maksuvyöhykkeistä tekemän päätöksen ja pysäköintipolitiikan mukaista, että maksuvyöhykkeillä sijaitsevat yleisten alueiden pysäköintipaikat ovat lähtökohtaisesti maksullisia. Kaupunginhallituksen päätöksen perusteella pysäköintiä maksuvyöhykkeiden alueella on jo muutettu vaiheittain maksulliseksi ja nykyiset maksuttomat 24 h-pysäköintipaikat on tarkoitus muuttaa maksullisiksi pysäköinnin maksuvyöhykkeiden alueella aloitteessa esitetyllä tavalla.

Muutosten yhteydessä selvitetään tarkemmin perustelut muutokselle. Tarvittaessa maksuvyöhykkeiden osoittaman alueen pysäköintipaikkojen maksullisuudesta voidaan poiketa perustellusta syystä ja silloinkin lähtökohtaisesti tilapäiseksi ajaksi.

Kaupunginhallituksen 17.2.2014, § 221 hyväksymässä pysäköintipolitiikassa on tehty strateginen linjaus, että pysäköinnin hinnoittelussa vahvistetaan läpinäkyvyyttä ja käyttäjä maksaa -näkökulmaa. Helsingin kantakaupungissa pysäköinti on tällä hetkellä maksullista lähes kaikilla yleisillä alueilla joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Helsinki haluaa suosia kestäviä liikkumismuotoja eli joukkoliikennettä, jalankulkua ja pyöräliikennettä. Näiden edistäminen vaatii osittain katutilan uudelleen järjestelyä. Pysäköintipaikat eivät katutilassa ainakaan lisäänny tulevaisuudessa, ja pysäköinnin hinnoittelulla voidaan edistää pysäköintipaikkojen tehokkaampaa käyttöä.

Pitkäaikainen autojen säilytys kantakaupungin kadunvarsilla on yleistä, mutta ei tarkoituksenmukaista katutilan optimaalisen ja tehokkaan käytön kannalta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Pysäköintipolitiikan mukaan kaupungin ei pidä subventoida auton omistajia tarjoamalla katutilaa lähes ilmaiseksi ajoneuvojen pitkäaikaista säilyttämistä varten.

Maksullisuudella pystytään edistämään esimerkiksi asiointiliikenteen tai vieraspysäköinnin edellytyksiä ja vähentämään auton varastointia kadun varressa, jolloin pysäköintipaikat saadaan aktiivisempaan käyttöön. Tällä on palvelutason paranemisen lisäksi myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Kun vapaan pysäköintipaikan löytäminen helpottuu, pysäköintipaikan etsimisestä johtuva liikenne vähenee.

Kaupunginhallitus hyväksyi 25.4.2016, § 405 piirustuksen 6516-3 mukaiset uudet maksuvyöhykkeet, piirustuksen 6517-3 mukaiset maksullisuusajat sekä piirustuksen 6518-3 mukaiset erityiskohteiden maksullisuusajat.

Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Helsingin kaupunkistrategian mukaan Helsinki haluaa varmistaa pysäköintimahdollisuuksien riittävyyden asukaspysäköinnissä sekä liityntäpysäköinnissä.

Kaupunginhallitus edellyttää, että tämän kanssa linjassa olevaa tavoitetta 24h paikkojen muuttamisesta maksulliseksi edistetään systemaattisesti. Niiltä osin kuin muutokset eivät kytkeydy alueella lähivuosina tehtävään laajempaan maankäytön kehittämiseen toimeenpannaan muutokset vuoden 2022 loppuun mennessä.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginhallitus 07.02.2022 § 104

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Vastaehdotus:
Maarit Vierunen: Kappaleen 11 jälkeen :

Helsingin kaupunkistrategian mukaan Helsinki haluaa varmistaa pysäköintimahdollisuuksien riittävyyden asukaspysäköinnissä sekä liityntäpysäköinnissä.

Kaupunginhallitus edellyttää, että tämän kanssa linjassa olevaa tavoitetta 24h paikkojen muuttamisesta maksulliseksi edistetään systemaattisesti. Niiltä osin kuin muutokset eivät kytkeydy alueella lähivuosina tehtävään laajempaan maankäytön kehittämiseen toimeenpannaan muutokset vuoden 2022 loppuun mennessä.

Kannattaja: Daniel Sazonov

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Maarit Vierusen vasaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

31.01.2022 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 30.11.2021 § 674

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallituksen 17.2.2014 hyväksymässä pysäköintipolitiikassa on tehty strateginen linjaus, että pysäköinnin hinnoittelussa vahvistetaan läpinäkyvyyttä ja käyttäjä maksaa -näkökulmaa. Helsingin kantakaupungissa pysäköinti on tällä hetkellä maksullista lähes kaikilla yleisillä alueilla joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Helsinki haluaa suosia kestäviä liikkumismuotoja eli joukkoliikennettä, jalankulkua ja pyöräliikennettä. Näiden edistäminen vaatii osittain katutilan uudelleen järjestelyä. Pysäköintipaikat eivät katutilassa ainakaan lisäänny tulevaisuudessa, ja pysäköinnin hinnoittelulla voidaan edistää pysäköintipaikkojen tehokkaampaa käyttöä.

Pitkäaikainen autojen säilytys kantakaupungin kadunvarsilla on yleistä, mutta ei tarkoituksenmukaista katutilan optimaalisen ja tehokkaan käytön kannalta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Pysäköintipolitiikan mukaan kaupungin ei pidä subventoida auton omistajia tarjoamalla katutilaa lähes ilmaiseksi ajoneuvojen pitkäaikaista säilyttämistä varten. Maksullisuudella pystytään edistämään esimerkiksi asiointiliikenteen tai vieraspysäköinnin edellytyksiä ja vähentämään auton varastointia kadun varressa, jolloin pysäköintipaikat saadaan aktiivisempaan käyttöön. Tällä on palvelutason paranemisen lisäksi myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Kun vapaan pysäköintipaikan löytäminen helpottuu, pysäköintipaikan etsimisestä johtuva liikenne vähenee.

Kaupunginhallitus hyväksyi 25.4.2016 piirustuksen 6516-3 mukaiset uudet maksuvyöhykkeet, piirustuksen 6517-3 mukaiset maksullisuusajat sekä piirustuksen 6518-3 mukaiset erityiskohteiden maksullisuusajat.

On kaupunginhallituksen maksuvyöhykkeistä tekemän päätöksen ja pysäköintipolitiikan mukaista, että maksuvyöhykkeillä sijaitsevat yleisten alueiden pysäköintipaikat ovat lähtökohtaisesti maksullisia. Pysäköintiä maksuvyöhykkeiden alueella on päätöksen mukaan muutettu vaiheittain maksulliseksi. Kaupunginhallituksen päätöksen pohjalta on tarkoituksenmukaista muuttaa nykyiset maksuttomat 24 h -pysäköintipaikat maksullisiksi pysäköinnin maksuvyöhykkeiden alueella. Muutosten yhteydessä selvitetään tarkemmin perustelut muutokselle.

Tarvittaessa maksuvyöhykkeiden osoittaman alueen pysäköintipaikkojen maksullisuudesta voidaan poiketa perustellusta syystä ja silloinkin lähtökohtaisesti tilapäiseksi ajaksi.

Esittelijä
va. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Noora Lahtela, liikenneinsinööri: 310 34889

noora.lahtela@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.02.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi