Kokousajat, tarkastuslautakunta 2022

HEL 2021-012579
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 56 §

Tarkastuslautakunnan syksyn 2022 kokousaikojen muuttaminen

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti siirtää 30.8.2022 klo 16 kokouksensa pidettäväksi 13.9. klo 16 ja 20.9.2022 klo 16 kokouksensa pidettäväksi 4.10.2022 klo 16.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta. Toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa sen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä. 3 §:n mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta, jollei toimielin toisin päätä. Jos kokousaikaa muutetaan 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, muutoksista on ilmoitettava ennen kokouskutsun lähettämistä. Toimielimen
kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti.

Tarkastuslautakunta on 16.11.2011 päättänyt vuoden 2022 kokousajoistaan. Vuoden 2023 talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2023-2025 valmisteluaikataulusta ja kaupungin tilintarkastuspalvelujen hankinta-aikataulusta johtuen, lautakunnan syyskauden kokousajankohtia esitetään muutettavaksi päätösehdotuksessa kuvatulla tavalla.

Ehdotus tarkastuslautakunnan syksyn 2022 kokousaikojen muuttamisesta on valmisteltu yhteistyössä lautakunnan puheenjohtajan kanssa.

Sulje

Tarkastuslautakunta 16.11.2021 § 98

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.06.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Liisa Kähkönen, johtava tuloksellisuustarkastaja, puhelin: +358931036606

liisa.kahkonen@hel.fi