Meluilmoitus, tunnelilouhinta ja maanrakennustyöt, Teollisuuskatu, Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymä

HEL 2021-014442
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 53

Päätös HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän meluilmoituksesta koskien Teollisuuskadun viemäritunnelin rakentamiseen liittyviä louhintatöitä, Vallila - Hermanni

Yksikön päällikkö

Päätös

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö päätti hyväksyä HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisen ilmoituksen, joka koskee Teollisuuskadun viemäritunnelin rakentamiseen liittyviä louhintatöitä 1.4.2022 - 31.12.2023, ilmoituksessa esitetyllä tavalla sekä seuraavin määräyksin:

  1. Louhintaa koskeva tiedote on jaettava alla olevaan karttaan (Kuva 1) merkityn tiedotusalueen jokaiseen rakennukseen. Asuinrakennuksissa tiedote on jaettava vähintään jokaiseen porraskäytävään, mutta mieluiten jokaiseen asuinhuoneistoon.

    Lisäksi tiedote on toimitettava alueen asukasyhdistyksille Hermanni-Vallila Seura r.y:lle, Kallio-Seura ry:lle ja Kallion Kulttuuriverkosto ry:lle.

    Tiedote tulee jakaa hyvissä ajoin ennen louhinnan aloittamista ja uudestaan ajantasaisena kuukauden välein louhinnan päättymiseen asti.

    Tiedotteesta on käytävä ilmi louhinnan kesto ja päivittäinen työaika sekä työn suorittajan ja työn tilaajan yhteystiedot.
     
  2. Louhintaa ei saa aloittaa ennen kuin melu- ja tärinähaittojen riittävästä torjunnasta on sovittu Hoivakoti Helenan ja sen kirkon (Hämeentie 55) sekä Päiväkoti Pääskylän (Hämeentie 55 B) johtajien kanssa neuvottelemalla.

    Työ ei saa aiheuttaa haittaa näiden erityisen herkkien kohtein toiminnalle.
  3. Louhinta (poraus, räjäytys, piikkaus ja koneellinen rusnaus sekä louheen siirto) on sallittua arkisin maanantaista perjantaihin kello 7.00 - 21.00 ja lauantaisin kello 9.00 - 18.00.

    Vanhainkodin alapuolella louhinta on sallittua vain arkisin maanantaista perjantaihin kello 9.00 - 18.00.
  4. Tunnelityömaan puhaltimet tulee sijoittaa tai koteloida siten, että niiden aiheuttama melutaso ei ylitä asuinrakennusten ja hoitolaitosten julkisivuilla keskiäänitasoa 55 dB päivällä (LAeq,klo7-22) eikä 50 dB yöllä (LAeq,klo22-7).

    Melutason suuruus tulee mitata ja raportoida heti, kun puhaltimet otetaan käyttöön. Mittauspöytäkirja on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon (helsinki.kirjaamo@hel.fi) ja saatteeseen tulee merkitä asian diaarinumero HEL 2021-014442.

    Mittaus ja raportointi tulee tehdä ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" mukaisesti. Mittauksissa käytettävän laitteiston ja sen kalibroinnin tulee täyttää melumittausstandardien vaatimukset, mieluiten tarkkuusluokalle 1, mutta vähintään luokalle 2.
  5. Avolouhinnassa porauslaitteet on varustettava pölynkeräyslaitteistolla, jonka on oltava aina käytössä, kun työtä tehdään. Pölynkeräintä ei saa tyhjentää räjäytyspaikalle eikä louheen sekaan.
  6. Työmaalta kadulle leviävä kura on pestävä pois pölyämisen estämiseksi. Pesu on suoritettava tarvittaessa päivittäin. Pölyävät louhekuormat on kasteltava tai peitettävä.
  7. Siirrettävä polttoainesäiliö on sijoitettava tiiviille alustalle, ellei säiliö ole rakenteeltaan valuma-altaallinen, kaksoispohjainen tai -vaippainen tai sijoitettu katettuun suoja-altaaseen. Säiliö on sijoitettava siten, että polttoaineet eivät pääse vahinkotilanteessa viemäriin tai vesistöön. Tankkauspaikoilla on oltava imeytysainetta ja kalustoa mahdollisten vuotojen keräämistä ja säilyttämistä varten.
  8. Työmaalta poistettavat vedet tulee esikäsitellä ja johtaa siten, ettei niistä aiheudu vesistön tai muun ympäristön pilaantumisen vaaraa tai haittaa rakennetun ympäristön rakenteille, kuten viemäreille, kaivoille, pumpuille, kaduille tai puistoille. Vesien käsittelyssä tulee noudattaa tämän päätöksen liitteenä olevaa työmaavesiohjetta.

    Työmaavesiä ei saa johtaa yleiseen hule-, jäte- tai sekavesiviemäriin ilman HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän kanssa tehtyä kirjallista sopimusta.

Kuva 1. Tiedotusalue (Määräys 1) ja louhintatyömaan sijainti.

Käsittelymaksu

Ilmoituksen käsittelystä peritään 520,00 euron maksu (Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa, kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 12.4.2019, 91 §). Lasku toimitetaan erikseen Helsingin kaupungin taloushallintopalvelusta.

Päätöksen perustelut

Ilmoituksen mukainen toiminta täyttää ympäristönsuojelulain 122 §:n edellytykset, kun otetaan huomioon ilmoituksessa annetut selvitykset ja päätökseen sisältyvät määräykset.

Määräysten perustelut

  1. Tiedottaminen on tarpeen, jotta työmaan naapurit voivat varautua ennakolta tulevaan melu- ja tärinähaittaan. Määräystä annettaessa on otettu huomioon Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 17 §.
  2. On tärkeää, että haitan aiheuttaja neuvottelee ja sopii jo etukäteen riittävistä melun- ja tärinäntorjuntatoimenpiteistä erityisen herkkien kohteiden kanssa, jotta työstä ei aiheutuisi niiden toiminnalle kohtuutonta haittaa. Määräystä annettaessa on otettu huomioon ympäristönsuojelumääräysten 17 §.
  3. Työajan rajoittaminen on tarpeen, jotta työkohteen ympäristön asukkaat voivat levätä yöllä ja viikonloppuisin melun ja tärinän häiritsemättä kohtuuttomasti.

    Vanhainkoti altistuu melulle ja tärinälle eniten, joten työajan suurempi rajoittaminen sen alapuolella työskenneltäessä on perusteltua. 
  4. Puhallinmelutason rajoittaminen on tarpeen, jotta melusta ei aiheutuisi kohtuutonta häiriötä naapureille. Puhaltimet ovat käytössä koko pitkäkestoisen tunnelityön ajan.

    Melumittaukset ja raportointi tulee tehdä ympäristöministeriön ohjeita noudattaen, jotta meluhaitan suuruus voidaan arvioida luotettavasti.
  5. Määräys on tarpeen, jotta porauspölyä leviäisi ympäristöön mahdollisimman vähän. Määräystä annettaessa on otettu huomioon ympäristönsuojelumääräysten 20 §.
     
  6. Määräys on tarpeen, jotta työmaan liikenteen aiheuttama pölyhaitta olisi mahdollisimman vähäinen. Määräystä annettaessa on otettu huomioon ympäristönsuojelumääräysten 19 §.
     
  7. Määräys on tarpeen, jotta polttoaineiden käsittelystä ei aiheutuisi ympäristön pilaantumista. Määräystä annettaessa on otettu huomioon ympäristönsuojelumääräysten 11 §.
  8. Määräys on tarpeen, jotta työmaavesistä ei aiheutuisi ympäristön pilaantumista. Määräystä annettaessa on otettu huomioon ympäristönsuojelumääräysten 4 §.

Ilmoituksen tekijä

HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, PL 100, 00066 HSY

Y-tunnus: 2274241-9

**********

Ilmoituksen sisältö

Ilmoitus koskee Teollisuuskadun viemäritunnelin rakentamiseen liittyviä louhintatöitä 1.4.2022 - 31.12.2023. Työmaan sijainti on esitetty kuvassa 1.

Tunnelissa päivittäiset työajat ovat seuraavat:

  • Poraus maanantaista sunnuntaihin kello 0 - 24 
  • Räjäytykset maanantaista perjantaihiin kello 7 - 22 ja lauantaisin kello 9 - 18 
  • Rusnaus maanantaista sunnuntaihin kello 0 - 24
  • Lastaus ja kuljetus maanantaista sunnuntaihin kello 0 - 24

Maan päällä päivittäiset työajat ovat seuraavat:

  • Räjäytykset maanantaista perjantaihiin kello 7 - 18
  • Poraus, rusnaus, lastaus ja kuljetus sekä pontitus ja muut maanrakennustyöt maanantaista perjantaihiin kello 7 - 21, lauantaisin kello 9 - 18 ja sunnuntaisin kello 9 - 18

Louhintatöitä ei tehdä yleisinä juhlapäivinä.

Louhittavan tunnelin tilavuus on noin 7000 m3ktr. Tunnelin ja maanpinnan välinen etäisyys on keskimäärin 10 - 15 metriä. Lautatarhankadulla etäisyys maanpintaan on paikoitellen vähemmän, alimmillaan noin 5 metriä. Tunnelin louhiminen etenee keskimäärin 0 - 10 metriä päivässä. Kutakin räjäytystä varten porataan noin 2 tuntia panostettavia reikiä. Lisäksi erillisinä työvaiheina kallioon porataan esi-injektoitavia reikiä kallion tiivistämiseksi sekä reikiä lujituspultteja varten. Louhe kuljetetaan pois tunnelityömaalta Teollisuuskadulla olevan tunnelin suuaukon kautta. Louhintatyössä tarvittavat ilmanvaihtopuhaltimet sijoitetaan tunnelin suuaukolle. Tankkaus ja vesienkäsittely suoritetaan pääosin työmaatukikohtien alueilla.

Tunnelilouhinnan poraus on ilmoituksen mukaan merkittävin ympäristön melutasoon vaikuttava toiminta. Porauksen aikana melutaso saattaa hetkellisesti olla lähimmissä asuinrakennuksissa 60 - 65 dB(A). Koska porauksessa on välillä taukoja (koneen siirrot ja muut työvaiheet), ei porausta tehdä koko vuorokautta. Näin ollen vuorokaudelle laskettu keskiäänitaso jää pienemmäksi. Porauksen meluvaikutukset ympäristöön pienenevät voimakkaasti, kun kukin mahdollisesti häiriintyvä kohde on ohitettu. Tunneli räjäytyksen ääni saattaa kuulua voimakkaana ympäristön häiriintyvissä kohteissa, mutta on vain hetkellinen. Tyypillinen tunnelin räjäytys koostuu monista perättäisistä räjäytyksistä, jotka ajoittuvat maksimissaan 10 sekunnin sisään. Tunnelissa tapahtuvan rusnauksen sekä kiviaineksen lastauksen ja kuljetuksen melun vaikutus keskiäänitasoon on merkittävästi pienempi. Melu saattaa olla havaittavissa lähimmissä asuinrakennuksissa.

Tunnelilouhintojen aikana ja niiden jälkeen urakassa rakennetaan maan päällä tunneliin liittyviä hule- ja jätevesiviemäreitä sekä vesijohtoa. Nämä työt sisältävät maankaivuuta, avolouhintaa ja pontitusta Teollisuuskadulla välillä Vääksyntie - Junatie. Melutaso on lähimpien asuinrakennusten luona työvaiheesta riippuen enintään 55 - 110 dB.

Louhinnassa merkittävin tärinän lähde on louhintaräjäytykset. Tärinän leviämiseen vaikuttavat ilmoituksen mukaan muun muassa kallion yhtenäisyys ja ruhjevyöhykkeet, louhintatapa ja panoskoko vaikuttavat tärinän syntyyn ja leviämiseen. Tärinän syntyä rajoitetaan säätämällä kerralla räjäytettävää räjähdysainemäärää muun muassa panostuksessa käytettyä sytytystä porrastamalla siten, etteivät kaikki räjähteet laukea samanaikaisesti. Tämä pienentää tärinän hetkellistä voimakkuutta. Louhinnasta on laadittu riskianalyysi, jossa on määritetty katselmointialue ja annettu tärinälle raja-arvot. Sen yhteydessä on kartoitettu läheisyydessä olevat rakennukset ja rakenteet sekä tärinäherkät laitteet. Kiinteistöt katselmoidaan ja tärinäherkät laitteet tärinäeristetään ennen louhintojen aloitusta. Urakoitsija ottaa riskianalyysin ja tärinämittausten tulokset huomioon räjäytyssuunnitelmissaan. Louhinnasta aiheutuvan tärinän arvioitu vaikutusalue on noin 100 metriä louhittavista kohteista. Louhinnasta aiheutuvan melun arvioitu vaikutusalue on tunnelilouhinnan osalta noin 200 metriä louhittavista kohteista ja avolouhinnassa 300 metriä.

Melulle ja tärinälle altistuvat ilmoituksen mukaan louhintakohteen lähiympäristössä sijaitsevat asuinrakennukset, toimistorakennukset, pysäköintirakennukset, vanhainkoti (Hämeentie 55), teollisuusrakennukset, muuntamorakennukset, varastorakennukset, palvelukeskus (Kinaporinkatu 9) ja nuorisotalo (louhintariskianalyysin ympäristöselvitysalue).

Ilmoituksessa ei ole mainittu häiriytyvinä kohteina osoitteessa Hämeentie 55 toimivaa vanhainkodin (Hoivakoti Helena) kirkkoa (Pyhien lapsimarttyyrien Pistiksen, Elpiksen, Agapen ja heidän äitinsä Sofian kirkko) eikä osoitteessa Hämeentie 55 B toimivaa lasten päiväkotia (Päiväkoti Pääskylä).

Melun- ja tärinäntorjuntatoimenpiteistä ilmoituksessa todetaan, että räjäytysten aiheuttamaa tärinää mitataan jatkuvatoimisilla rekisteröivillä mittareilla eri puolilla räjäytyskohdetta. Räjäytysten voimakkuutta säädetään niin, että tärinän raja-arvojen ylitykset ovat epätodennäköisiä. Raja-arvojen lievien ylitystenkään ei pitäisi aiheuttaa ympäristön rakennuksille tai muille rakenteille vaurioita, koska raja-arvoihin sisältyy varmuuskerrointa. Mikäli louhinnan melu koetaan liian häiritseväksi, louhinnan meluvaikutuksia on mahdollista vähentää rajoittamalla vuorokautista työaikaa häiriintyvillä alueilla. Ilmoituksen mukaan toiminnan rajoittaminen tavanomaisesti hyväksyttyä tiukemmaksi hidastaa louhinnan etenemistä ja nostaa kustannuksia merkittävästi. Louhintatyöstä ja sen etenemisestä tiedotetaan vaikutusalueen (louhintariskianalyysin alkukatselmusalueen) asukkaille ennen töiden aloittamista jaettavilla tiedotteilla sekä säännöllisesti töiden aikana tiedotteessa esitettyjä eri tiedotuskanavia käyttäen.

Ilmoituksen käsittely

Ilmoitus on saapunut Helsingin kaupungin kirjaamoon 16.12.2021. Ilmoitusta on täydennetty ja muutettu 15.3. ja 17.3.2022 koskien louhintatyön aloituspäivämäärää, louhintakohteen sijaintia, louheen kuljetusreittiä ja puhaltimien sijaintia.

Ilmoituksesta ei ole pyydetty lausuntoja, ilmoituksen vireilläolosta ei ole ilmoitettu eikä asianosaisia ole kuultu, koska ilmoitetun toiminnan ei voida katsoa ympäristönsuojelulain 121 §:ssä tarkoitetulla tavalla olennaisesti vaikuttavan yleisiin ja yksityisiin etuihin, kun otetaan huomioon toiminnan ajankohta ja kesto sekä asianosaisten etua suojaavat ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikön ratkaisuun sisältyvät määräykset.

Sovelletut säännökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 118, 121, 122, 190, 200 ja 205 §

Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 26 §

Päätöksen antaminen ja voimassaolo

Päätöksestä kuulutetaan julkisesti Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/julkaisut-ja-aineistot/ilmoitukset/. Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta. Päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, mikäli päätöksestä ei valiteta. Valitusaika on nähtävillä kuulutuksessa.

Päätös on voimassa toistaiseksi.

Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää (YSL 200 §).

Päätös tullut nähtäväksi 28.03.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Vaasan hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • asianosainen
  • se, jonka oikeutta tai etua päätös saattaa koskea
  • rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
  • muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivulla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen ja valituksen toimittaminen

Valitusviranomainen on Vaasan hallinto-oikeus.

Vaasan hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
vaasa.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Vaasan hallinto-oikeus
 
PL 204
 
65101 VAASA
Faksinumero:
029 56 42760
Käyntiosoite:
Korsholmanpuistikko 43
65100 Vaasa
Puhelinnumero:
029 56 42780

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00–16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta  (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut 
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Kirjaamon asiointiosoitteet ovat seuraavat:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Harri Pasanen, ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 32013

harri.pasanen@hel.fi

Päättäjä

Katariina Serenius
yksikön päällikkö