Valtuustoaloite, luovutaan ehdottomasta määräyksestä tarjoilla vain kasvisruokia kaupungin tilaisuuksissa

HEL 2022-004006
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 116 §

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran aloite luopumiseksi ehdottomasta määräyksestä tarjoilla vain kasvisruokia kaupungin tilaisuuksissa

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Palautusehdotus

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara ehdotti valtuutettu Mari Rantasen kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että Helsingin kaupungin tarjoilulinjauksen mukaan kaupungin tilaisuuksissa tarjoillaan pääasiassa kasvisruokaa ja lähikalaa, myös maitotuotteet ja munat on sallittu.

8 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran palautusehdotus

Jaa-äänet: 54
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Sandra Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Minna Lindgren, Otto Meri, Maria Miala, Nina Katariina Miettinen, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Sanna-Leena Perunka, Suvi Pulkkinen, Tuomas Rantanen, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 24
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Erkki Karinoja, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Laura Korpinen, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Pekka Löfman, Teija Makkonen, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Seida Sohrabi, Ilkka Taipale, Laura Varjokari

Tyhjä: 6
Eva Biaudet, Maaret Castrén, Arja Karhuvaara, Björn Månsson, Katri Penttinen, Marcus Rantala

Poissa: 1
Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Selonteko

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi viisi toivomuspontta.

Valtuutettu Mai Kivelä ehdotti valtuutettu Elina Kauppilan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tarjoilla kaupungin tilaisuuksissa jatkossa vain kasvipohjaista ruokaa.

Valtuutettu Paavo Arhinmäki ehdotti valtuutettu Minja Koskelan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että myöskään kuninkaille ei tarjota lihaa.

Valtuutettu Matias Pajula ehdotti valtuutettu Marcus Rantalan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta päivittää kaupungin tarjoilulinjausta pieneltä osin niin, että kaupunki voi tarjota virvoitusjuomia kierrätyspakkauksissa sekä kahvin kanssa maitotuotteita.

Valtuutettu Mari Rantanen ehdotti valtuutettu Nuutti Hyttisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta palauttaa kahvimaito kaupungin tilaisuuksiin. Kahvimaidon panttaaminen ei ole perusteltua tilanteessa, jossa kuitenkin tarjoillaan kahvia ja teetä, puhumattakaan siitä että muut maitotuotteet ovat tarjoiltavien listalla.

Valtuutettu Nuutti Hyttinen ehdotti valtuutettu Erkki Karinojan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että jos kahvimaitoa ei kaupungin tilaisuuksissa ilmastosyistä tarjoilla, myös kahvin tarjoilusta luovutaan, koska kahvin tarjoilusta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin maidon tarjoilusta aiheutuvat.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsista äänestettiin erikseen.

9 äänestys

Valtuutettu Mai Kivelän ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Mai Kivelän ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 21
Paavo Arhinmäki, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Sandra Hagman, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Otto Meri, Nina Katariina Miettinen, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen

Ei-äänet: 24
Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Nuutti Hyttinen, Erkki Karinoja, Tapio Klemetti, Laura Korpinen, Heimo Laaksonen, Pekka Löfman, Teija Makkonen, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Mikko Paunio, Katri Penttinen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Laura Varjokari, Maarit Vierunen

Tyhjä: 36
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Nora Grotenfelt, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Eeva Kärkkäinen, Minna Lindgren, Maria Miala, Björn Månsson, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Poissa: 4
Pia Kopra, Sanna-Leena Perunka, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Mai Kivelän ehdottamaa toivomuspontta.

10 äänestys

Valtuutettu Paavo Arhinmäen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Paavo Arhinmäen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 36
Mahad Ahmed, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Sandra Hagman, Jussi Halla-aho, Joel Harkimo, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Minna Lindgren, Maria Miala, Nina Katariina Miettinen, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Oula Silvennoinen, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Laura Varjokari, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 8
Laura Korpinen, Otto Meri, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Mikko Paunio, Katri Penttinen, Wille Rydman, Seida Sohrabi

Tyhjä: 36
Hilkka Ahde, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Nora Grotenfelt, Timo Harakka, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Erkki Karinoja, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Pekka Löfman, Teija Makkonen, Björn Månsson, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Maarit Vierunen

Poissa: 5
Pia Kopra, Sanna-Leena Perunka, Mika Raatikainen, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Paavo Arhinmäen ehdottamaa toivomuspontta.

11 äänestys

Valtuutettu Matias Pajulan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Matias Pajulan ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 27
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Arja Karhuvaara, Erkki Karinoja, Tapio Klemetti, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Pekka Löfman, Teija Makkonen, Otto Meri, Maria Miala, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Laura Varjokari, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 11
Sandra Hagman, Joel Harkimo, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä

Tyhjä: 43
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Timo Harakka, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Otso Kivekäs, Laura Korpinen, Minna Lindgren, Nina Katariina Miettinen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Katri Penttinen, Suvi Pulkkinen, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Oula Silvennoinen, Anni Sinnemäki, Seida Sohrabi, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Poissa: 4
Pia Kopra, Sanna-Leena Perunka, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Matias Pajulan ehdottamaa toivomuspontta.

12 äänestys

Valtuutettu Mari Rantasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Mari Rantasen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 27
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Arja Karhuvaara, Erkki Karinoja, Tapio Klemetti, Laura Korpinen, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Pekka Löfman, Teija Makkonen, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Ilkka Taipale, Laura Varjokari, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 16
Mahad Ahmed, Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Sandra Hagman, Joel Harkimo, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Otto Meri, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä

Tyhjä: 38
Hilkka Ahde, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Timo Harakka, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Otso Kivekäs, Minna Lindgren, Maria Miala, Nina Katariina Miettinen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Katri Penttinen, Suvi Pulkkinen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Oula Silvennoinen, Anni Sinnemäki, Nina Suomalainen, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa

Poissa: 4
Pia Kopra, Sanna-Leena Perunka, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Mari Rantasen ehdottamaa toivomuspontta.

13 äänestys

Valtuutettu Nuutti Hyttisen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Nuutti Hyttisen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 11
Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Erkki Karinoja, Otto Meri, Tuomas Nevanlinna, Matias Pajula, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Laura Varjokari

Ei-äänet: 10
Mia Haglund, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Maria Miala, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Katri Penttinen, Nina Suomalainen

Tyhjä: 59
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Sandra Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Laura Korpinen, Minja Koskela, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Anna Lemström, Minna Lindgren, Pekka Löfman, Teija Makkonen, Nina Katariina Miettinen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen, Anni Sinnemäki, Seida Sohrabi, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Poissa: 5
Pia Kopra, Pia Pakarinen, Sanna-Leena Perunka, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Nuutti Hyttisen ehdottamaa toivomuspontta.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Vastaus palautetaan kaupunginhallitukselle muutettavaksi siten, että Helsingin kaupungin tarjoilulinjauksen mukaan kaupungin tilaisuuksissa tarjoillaan pääasiassa kasvisruokaa ja lähikalaa, myös maitotuotteet ja munat on sallittu.

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lemström, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miala, Maria Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Silvennoinen, Oula Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Löfman, Pekka Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Penttinen, Katri Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 10 1 0 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 9 10 3 0
Liike Nyt Helsinki 3 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 2 0 3 0
Ei valtuustoryhmää 1 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 2 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 10 0 0

Äänestys 2

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tarjoilla kaupungin tilaisuuksissa jatkossa vain kasvipohjaista ruokaa.

Ei: Vastustaa

Vihreä valtuustoryhmä 7 0 10 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 12 9 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 1 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 1 2 8 1
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 9 0 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 5 0

Äänestys 3

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että myöskään kuninkaille ei tarjota lihaa.

Vihreä valtuustoryhmä 10 0 7 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 5 5 12 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 3 0 8 1
Liike Nyt Helsinki 2 0 0 1
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 2 3 3 2
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 2 0 3 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0

Äänestys 4

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta päivittää kaupungin tarjoilulinjausta pieneltä osin niin, että kaupunki voi tarjota virvoitusjuomia kierrätyspakkauksissa sekä kahvin kanssa maitotuotteita.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Löfman, Pekka Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miala, Maria Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lemström, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Penttinen, Katri Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Silvennoinen, Oula Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 17 0 5 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 6 0 3 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 4 0
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 0 2 0 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 0 11 1
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 9 2 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 0 17 1

Äänestys 5

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta palauttaa kahvimaito kaupungin tilaisuuksiin. Kahvimaidon panttaaminen ei ole perusteltua tilanteessa, jossa kuitenkin tarjoillaan kahvia ja teetä, puhumattakaan siitä että muut maitotuotteet ovat tarjoiltavien listalla.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Löfman, Pekka Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lemström, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Miala, Maria Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Penttinen, Katri Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Silvennoinen, Oula Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 13 1 8 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 9 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 4 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 1 2 8 1
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 0 2 0 1
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 11 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 0 17 1

Äänestys 6

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että jos kahvimaitoa ei kaupungin tilaisuuksissa ilmastosyistä tarjoilla, myös kahvin tarjoilusta luovutaan, koska kahvin tarjoilusta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin maidon tarjoilusta aiheutuvat.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miala, Maria Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Penttinen, Katri Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lemström, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Löfman, Pekka Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Silvennoinen, Oula Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 5 0 4 1
Kokoomuksen valtuustoryhmä 4 5 12 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 1 4 6 0
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Liike Nyt Helsinki 0 1 1 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 5 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 0 11 1
Vihreä valtuustoryhmä 0 0 17 1
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Asko-Seljavaara ja 17 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että luovutaan ehdottomasta määräyksestä tarjoilla vain kasvisruokia kaupungin tilaisuuksissa.

Helsingin kaupungin tarjoilulinjauksen mukaan kaupungin tilaisuuksissa ei enää tarjoilla lihatuotteita. Päätös perustuu tietoihin ruoan ilmastovaikutuksista. Tutkimusten mukaan suurin osa ruoan ilmastovaikutuksista muodostuu alkutuotannossa, missä suurimpana tekijänä on lihan tuotanto (https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/ab196e68-c632-4bef-86f3-18b5ce91d655/ilmastomyotainen-ru…(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)).

Tarjoilulinjaus ei itse asiassa tarkoita, että kaupungin tilaisuuksissa tarjoiltaisiin vain kasvisruokia. Tilaisuuksissa voidaan edelleen käyttää kananmunia ja maitotuotteita. Ainoastaan kahvimaito korvataan kaurajuomalla. Myös vastuullisesti pyydettyä lähikalaa on mahdollista tarjoilla.

Kaupunki ei voi päättää, että tarjoiluissa suositaan kotimaisia tuotteita, sillä kaupungin kaikkia hankintoja ohjaavan hankintalain mukaan hankinnan perusteena ei voi olla alkuperämaa. Näin ollen kotimaisuus ei voisi olla kriteerinä, vaikka tilaisuuksissa tarjoiltaisiin lihaa. Sen sijaan linjauksen mukaan tarjoiluissa suositaan sesongin mukaisia kasviksia, joihin usein kuuluvat mm. kotimaiset juurekset, marjat ja sienet. Kotimainen härkäpapu ja kaura ovat yleisesti käytettyjä raaka-aineita kasvisruoissa. Suosimalla tarjoiluissa kaurajuomaa tuetaan usein niin ikään kotimaisia viljelijöitä.

On myös huomioitava, että kaupungin tarjoilulinjauksen tavoitteena on huomioida myös muita ympäristönäkökulmia; linjaus on yksi Helsingin kierto- ja jakamistalouden tiekartan toimenpiteistä ja sen myötä tilaisuuksissa luovutaan paitsi lihan tarjoamisesta myös kertakäyttöisten astioiden ja aterimien käytöstä. Tämän lisäksi linjaus sisältää ohjeistuksia tarjoiluista aiheutuvan ruokahävikin vähentämiseksi. Helsinki on myös vuodesta 2013 lähtien ollut Reilun kaupan kaupunki. Tämä pyritään jatkossa ottamaan tarjoiluissa entistä paremmin huomioon.

Linjaus koskee ainoastaan kaupungin järjestämiä tilaisuuksia. Linjaus ei koske kaupungin eri palveluissa järjestettäviä ruokatarjoiluja, kuten päiväkodeissa, kouluissa tai palvelutaloissa tapahtuvaa ruokailua. Linjaus ei myöskään koske henkilöstöravintoloita.

Aloitteessa todetaan, että marraskuussa 2021 tehty päätös on tehty ilman valtuuston hyväksyntää. Kansliapäällikkö on tehnyt asiasta päätöksen 28.10.2021 § 220. Kansliapäällikön päätöksen toimivaltaperusteena on hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohta, jonka mukaan kansliapäällikkö antaa toimialajohtajalle, liikelaitoksen johtajalle ja muille vastuuhenkilöille tarvittaessa menettelytapaohjeita ja määräyksiä sekä antaa hallintoa koskevia määräyksiä ja ohjeita. Linjausta kaupungin järjestämien tilaisuuksien tarjoilusta on pidettävä menettelytapaohjeena, jonka antamiseen kansliapäälliköllä on toimivalta. Kaupunginhallitus hylkäsi 10.1.2022 § 18 kansliapäällikön päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeudesta puhelimitse saadun tiedon mukaan päätöksestä ei ole valitettu, joten kansliapäällikön päätös on lainvoimainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 326

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

25.04.2022 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi

Johanna af Hällström, tiimipäällikkö, puhelin: 040 334 5498

Johanna.afHallstrom@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.05.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja