Hankesuunnitelma, perusparannus ja laajennus, Kontulan ala-aste ja päiväkoti

HEL 2022-005947
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 123 §

Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Rintinpolku 4)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen 5.1.2023 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 8 731 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 38 054 000 euroa elokuun 2022 kustannustasossa.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta löytää suunnitellun väistötilan osalta parhaat mahdolliset keinot turvalliseen koulureittiin ja sekä kehottaa panostamaan viestintään kotien suuntaan. (Mahad Ahmed)

Käsittely

Valtuutettu Mahad Ahmed ehdotti valtuutettu Ville Jalovaaran kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta löytää suunnitellun väistötilan osalta parhaat mahdolliset keinot turvalliseen koulureittiin ja sekä kehottaa panostamaan viestintään kotien suuntaan.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

4 äänestys

Valtuutettu Mahad Ahmedin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Mahad Ahmedin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 79
Mukhtar Abib, Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Anna Karhumaa, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Matti Niiranen, Maria Ohisalo, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Dennis Pasterstein, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Johanna Sydänmaa, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Tyhjä: 1
Otto Meri

Poissa: 5
Nita Austero, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Mahad Ahmedin ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta löytää suunnitellun väistötilan osalta parhaat mahdolliset keinot turvalliseen koulureittiin ja sekä kehottaa panostamaan viestintään kotien suuntaan

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhumaa, Anna Keskustan valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Majok, Ajak Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Pasterstein, Dennis Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 20 0 1 1
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 10 0 0 3
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 9 0 0 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 3 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sulje

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen 5.1.2023 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 8 731 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 38 054 000 euroa elokuun 2022 kustannustasossa.

Sulje

Hankesuunnitelma

Hankesuunnitelma koskee vuonna 1970 valmistuneen Kontulan ala-asteen perusparannusta ja laajennusta. Hankkeessa ajanmukaistetaan ala-asteikäisten oppilaiden toimintaympäristöä, uusitaan talotekniset järjestelmät, parannetaan energiatehokkuutta, turvallisuutta ja henkilökunnan toimintaympäristöä sekä rakennusfysikaalisia olosuhteita. Laajennusosalle keskitetään eri toimipaikoissa olevaa päiväkotitoimintaa turvallisiin ja terveellisiin tiloihin.

Hankkeessa samalle tontille sijoittuvat varhaiskasvatus, esiopetus ja alakoulu, mikä vahvistaa yhtenäistä opinpolkua kaupunkistrategian mukaisesti.

Suunnittelussa huomioidaan koulun tilojen tavoiteltava kuntalaiskäyttö erityisesti taito- ja taideopetukseen. Piha-alueet suunnitellaan tarjoamaan päiväkodin ja koulun käyttäjille sekä alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet yhdessä viereisen Kontulan liikuntapuiston kanssa. Hankkeessa parannetaan koulun esteettömyyttä mm. järjestämällä hissiyhteys päärakennuksen toiseen kerrokseen. Perusparannuksen ja laajennuksen suunnittelussa on myös huomioitu arkkitehtien Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnitteleman koulurakennuksen kaupunkikuvallinen ja rakennustaiteellinen merkitys.

Hankkeesta on laadittu 5.1.2023 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu rakennusvalvontapalvelun, asemakaavoituspalvelun, kaupunginmuseon, ympäristöpalvelun ja pelastuslaitoksen edustajia, esteettömyysasiamiestä sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Hankesuunnitelma on liitteenä 1.

Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannus ja laajennus

Kontulan ala-aste sijoittuu Rintinpolun (päättyvä katu) varrelle Kontulan liikuntapuiston välittömään läheisyyteen. Rintinpolun eteläpuolella on omakotitaloalue ja länsipuolella yksityinen Helsingin yhteislyseo.

Voimassa olevassa asemakaavassa nro 10617 alue on julkisten lähipalvelurakennusten korttelialuetta (YL). Kaupunki omistaa rakennusalueen, jonka rakennusoikeus on 7 000 k-m².

Koulun tontilla on varsinainen koulurakennus ja opetuskäyttöön muutettu entinen asuin- ja kerhorakennus. Tontilla sijaitsee lisäksi tilapäinen paviljonkirakennus.

Perusparannusosalla ajanmukaistetaan aine- ja yleisopetustilojen järjestelyjä sekä kehitetään tilojen kiintokalustusta, varustusta ja monikäyttöisyyttä kehitetään.

Varsinainen laajennusosa rakennetaan päärakennuksen pohjoispuolelle. Hankesuunnitteluvaiheen alussa todettiin, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilaohjelman mukainen laajuustarve ylittää asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden. Asemakaavassa laajennussuunnaksi on esitetty päärakennuksesta länteen päin ulottuva alue, joka ulottuu tontin länsiosassa sijaitsevalle avokallioiselle metsäsaarekkeelle. Tontilla on päärakennuksesta pohjoiseen päin avointa piha-aluetta ja länteen Kontulan alueen hulevesireittinä toimiva Mustapuro. Mustapuron juoksukorkeus on noin 1–1,5 m alempana kuin koulurakennuksen alin lattiataso. Hankkeen suunnitteluryhmä katsoi, että vähiten taloudellisia ja teknisiä haasteita tuo laajentuminen pohjoiseen päin, mikä mahdollistaa myös metsäsaarekkeen säilyttämisen. Kaupunkiympäristön toimialan rakennusvalvontapalvelun ja asemakaavoituspalvelun kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen todettiin, että hankkeessa on perusteltua edetä hakemalla vähäistä poikkeamista asemakaavasta.

Vanhan osan luokkasiipien välinen piha muutetaan sisätilaksi, johon sijoittuu uusi monikäyttöinen ruokasali. Samalla nykyistä liikuntasalia laajennetaan nykyisen ruokasalin alueelle. Laajennusosaan rakennetaan uusi ajanmukainen keittiö huoltopihoineen. Lisäksi sinne sijoitetaan päiväkodin toiminta-alueet ja yhteistilat, sekä koulun ja päiväkodin yhteiset henkilökunnan työ- ja sosiaalitilat, hallinnon tilat sekä oppilashuollon tilat. Esiopetus sijoitetaan vanhan osan ensimmäiseen kerrokseen alkuopetuksen tilojen läheisyyteen.

Uudet talotekniset järjestelmät toteutetaan energiatehokkaina järjestelminä. Vesikatoille rakennetaan uudet iv-konehuoneet. Rakennukset liitetään tontille rakennettavaan uuteen maalämpöjärjestelmään ja samalla irrottaudutaan kaukolämpöjärjestelmästä. Vesikatoille sijoitetaan aurinkopaneelit.

Piha-alueen tilarajauksia jäsennetään uudelleen ja päiväkodille rakennetaan uudet aidatut leikkipihat. Lisäksi parannetaan pihojen toiminnallisuutta.

Pysäköintipaikkojen määrä tontilla säilyy ennallaan. Kontulan koulu on hyvin saavutettavissa julkisella liikenteellä.

Tarve

Rakennuksissa on aiemmin tehty korjaustöitä, mutta kattavaa peruskorjausta tai -parannusta ei ole tehty. Tekniset järjestelmät ovat elinkaarensa päässä. Rakennusteknisesti rakennukset ovat ikäistään vastaavassa kunnossa. Sisäilmaongelmista ei ole raportoitu.

Viimeisimmän väestöennusteen mukaan Mellunmäen peruspiirissä suomenkielisten varhaiskasvatusikäisten lasten ja esi- ja perusopetusikäisten (1–6-vuosiluokat) lasten määrä kasvaa noin 260 lapsella vuoteen 2036 mennessä. Peruspiirin väestönkasvu keskittyy Kontulan ja Mellunkylän osa-alueille.

Kontulan ala-asteen tilat eivät enää ole riittävät alueen kasvavalle palvelutarpeelle eivätkä ne kaikilta osin vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Uudet tilat suunnitellaan noin 550 ala-asteen oppilaalle. Koulussa on tällä hetkellä noin 430 lasta. Lisäksi rakennukseen toteutetaan varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle uusia päiväkotitiloja noin 240 lapselle.

Perusparannuksen ja laajennuksen valmistuttua nykyisestä paviljongista osoitteessa Rintinpolku 4 on mahdollista luopua. Uudishanke korvaa Kontulan ala-asteen nykyisin käytössä olevat tilat osoitteissa Rintinpolku 4 ja Kontulan ala-asteen ja esiopetuksen paviljongin (42 tilapaikkaa ja 60 oppilasta). Lisäksi hankkeen yhteydessä luovutaan päiväkoti Humikkalan (40 tilapaikkaa) ja ryhmä Viekon (42 tilapaikkaa) tiloista. Uusissa tiloissa voidaan joustavasti järjestää varhaiskasvatusta ja perusopetusta alueen muuntuviin tarpeisiin. Tilojen joustava käyttö on huomioitu tilojen mitoittamisessa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 23.8.2022 § 168 hyväksynyt osoitteeseen Rintinpolku 4 toteutettavan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksen.

Hankkeen laajuus

Perusparannus käsittää päärakennuksen, kerhorakennuksen ja piha-alueen. Perusparannettavien rakennusten laajuus on 4 489 brm², 3 814 htm² ja 3 015 hym². Laajennusosan laajuus on 4243 brm², 3420 htm² ja 2181 hym².

Laajennuksen jälkeen rakennusten yhteenlaskettu laajuus on 8731 brm², 7227 htm² ja 5196 hym².

Rakennuskustannukset

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 38 054 000 euroa eli 4 445 euroa/brm² elokuun 2022 kustannustasossa.

Hankkeen kustannusarvio on noussut tarveselvitysvaiheesta. Kustannuksia ovat nostaneet muun muassa huleveden viivytysjärjestelmän ja maalämmön maanrakennus- ja louhintatöiden lisääminen hankesuunnitelmaan, piharakentamisen kasvanut laajuus sekä tilojen muunneltavuuden lisääminen, jolla on vastattu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tavoitteisiin. Lisäksi rakentamisen yleisen kustannustason nousu on osaltaan kasvattanut hankkeen kustannuksia. Jatkosuunnittelussa tavoitteena on etsiä mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja käyttäjän tavoitteet huomioiden.

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen toteutuksen jälkeen arvioitu käyttäjän tilakustannus eli tilahankkeiden käsittelyohjeen (Khs 14.12.2015) mukaan määritelty sisäinen vuokra on noin 252 039 euroa kuukaudessa. Vuosivuokra on noin 3 025 000 euroa. Vuokra on noin 34,87 euroa/htm² kuukaudessa, josta pääomavuokran osuus on 30,14 euroa/htm² kuukaudessa, ylläpitovuokran osuus 4,06 euroa/htm² kuukaudessa ja yleiskustannus 0,67 euroa/htm² kuukaudessa. Neliövuokran perusteena on 7 227 htm².

Väistötilat

Väistötilat valmistuvat paviljonkiin Vesalan puistoon osoitteeseen Aarrekuja 4. Väistötilat toteutetaan erillisenä hankkeena siten, että ne ovat käytettävissä kesäkuun 2024 ja joulukuun 2026 välisenä aikana.

Hankkeen rahoitus

Talousarvion 2023 liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2023–2032 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu 33,2 miljoonaa euroa siten, että hankkeen laajuus on 8 797 brm² ja toteutus vuosina 2024–2026.

Hankkeen edellyttämä 38,1 miljoonan euron rahoitustarve huomioidaan seuraavan rakentamisohjelman valmistelussa.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutusvastuu on kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuudella. Rakennusten ylläpidosta vastaa kaupunkiympäristötoimialan tilat-palvelu.

Tavoitteena on, että rakentaminen alkaa joulukuussa 2024 ja työt valmistuvat joulukuussa 2026.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 11.4.2023 § 77 antanut hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa lausunnossaan, että hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita.

Lausunto on kokonaisuudessaan päätöshistoriassa.

Toimivalta

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.

Sulje

Kaupunginhallitus 02.05.2023 § 278

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen 5.1.2023 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 8 731 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 38 054 000 euroa elokuun 2022 kustannustasossa.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Suvi Rämö, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 11.04.2023 § 77

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

a

antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 05.01.2023 päivätystä Kontulan ala-asteen koulun hankesuunnitelmasta (liite 1).

b

päätti perustaa päiväkodin toteutettaviin tiloihin hankkeen valmistuttua

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Esittelijä
vs. kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Outi Salo
Lisätiedot

Seija Serovuo, suunnittelija, puhelin: 310 25897

seija.serovuo@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 26.01.2023 § 12

Esitys
A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti Kaupunginhallitukselle Mellunkylässä osoitteessa Rintinpolku 4 sijaitsevan Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen 5.1.2023 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on noin 8 731 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta-arvio on arvonlisäverottomana 38 054 000 euroa elokuun 2022 kustannustasossa ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

B

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen suunnittelua ja muuta valmistelua odottamatta hankepäätöstä.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Katri Olli. Asiantuntija
poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Katri Olli, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 33274

katri.olli@hel.fi

Reetta Amper, tiimipäällikkö, puhelin: 310 38283

reetta.amper@hel.fi

Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, puhelin: 310 23466

jarmo.raveala@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.05.2023

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 29.5.2023 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 26.5.2023 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi