Valtuustoaloite, sote-palveluiden palvelusetelien arvon tarkistaminen

HEL 2022-005977
Asialla on uudempia käsittelyjä
21. / 302 §

Valtuutettu Mirita Saxbergin aloite sote-palvelujen palvelusetelien arvon tarkistamisesta

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän keinoja, kuinka taataan työssäkäyville vammaisten lasten omaishoitajille myös viikonloppuhoito, jotta lepo ja virkistäytyminen aidosti mahdollistuisivat. (Hilkka Ahde)

Käsittely

Valtuutettu Hilkka Ahde ehdotti valtuutettu Sinikka Vepsän kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän keinoja, kuinka taataan työssäkäyville vammaisten lasten omaishoitajille myös viikonloppuhoito, jotta lepo ja virkistäytyminen aidosti mahdollistuisivat.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

5 äänestys

Valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 80
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Kati Juva, Atte Kaleva, Erkki Karinoja, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Teija Makkonen, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Minna Salminen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen, Seida Sohrabi, Juhani Strandén, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Tyhjä: 3
Marko Kettunen, Laura Rissanen, Wille Rydman

Poissa: 2
Otto Meri, Suvi Pulkkinen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän keinoja, kuinka taataan työssäkäyville vammaisten lasten omaishoitajille myös viikonloppuhoito, jotta lepo ja virkistäytyminen aidosti mahdollistuisivat.

Ei: Vastustaa

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hjelt, Jenni Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Salminen, Minna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Silvennoinen, Oula Vihreä valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Kettunen, Marko Ei valtuustoryhmää
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 20 0 1 1
Vihreä valtuustoryhmä 17 0 0 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 13 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 8 0 1 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 3 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 0 0 1 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Mirita Saxberg ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan sote-palvelujen palvelusetelien arvon tarkistamista siten, että se vastaa yleisten kustannusten nousua.

Kaupunginhallitus toteaa, että palvelusetelien arvoja tulee arvioida ja tarkistaa jatkuvasti asiakkaiden palvelujen saannin varmistamiseksi. Huomiota tulee kiinnittää kustannusten voimakkaaseen nousuun ja oman tuotannon kustannusten avoimeen ja selkeään vertailtavuuteen palvelusetelien hinnoittelussa.

Asiasta on saatu sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua (voimassa aloitteissa, jotka on jätetty viimeistään 30.4.2022).

Sulje

Kaupunginhallitus 07.11.2022 § 774

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 30.08.2022 § 169

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Mirita Saxbergin ja 16 muun valtuutetun valtuustoaloitteesta koskien sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelien arvojen tarkistamista:

”Aloitteessa todetaan, että jos palvelusetelien arvo on palvelusta asiakkaalle aiheutuneisiin kustannuksiin nähden riittämätön, haittaa se yhdenvertaisuuden toteutumista ja alan yrittäjien toimintamahdollisuuksia. Lisäksi aloitteessa esitetään, että Helsingin tulisi tarkistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelusetelien arvoja siten, että ne vastaavat yleisten kustannusten nousua.

Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo, että yleiseen kaikkien sosiaali ja terveyspalvelujen palvelusetelien arvojen tarkistamisen toteuttamiseen ei ole tarpeellista ryhtyä, koska nykyiset palvelusetelien arvot vastaavat pääosin omasta tuotannosta ja mahdollisesta ostopalvelusta aiheutuvia kustannuksia.

Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo kuitenkin, että palveluseteleiden arvoja tulee arvioida jatkuvasti ja arvojen tarkistamisia tuodaan päätöksentekoon aina, kun niiden tarkistamiselle on tarve asiakkaiden palvelun saannin varmistamiseksi. Tätä on erityisen tärkeää tehdä tilanteessa, jossa kustannusten nousu on voimakasta. Erityisesti lautakunta korostaa tarvetta sille, että oman tuotannon kustannukset ovat avoimet ja selkeästi vertailtavissa palveluseteleiden hinnoitteluun.

Palvelusetelien asiointi- ja hallinnointijärjestelmän vaihtumisen yhteydessä vuonna 2020 kaikkien käytössä olevien palvelusetelien sääntökirjat ja arvot tarkasteltiin ja niihin tehtiin tarvittavat muutokset. Tämän jälkeen palvelusetelin arvojen korotuksia on tuotu palvelukohtaisesti lautakunnalle hyväksyttäväksi välittömästi, jos on havaittu, että palvelusetelin nykyinen arvo ei todellisuudessa kata palvelun kustannuksia tai asiakkaan saama palvelu vaarantuu.

Sosiaali- ja terveyslautakunta kuitenkin kehottaa toimialaa tarkastamaan niiden palvelusetelien arvot, jotka on hinnoiteltu viimeksi kyseisen palvelusetelin käyttöönottovaiheessa, ja tuomaan näiden palvelusetelien osalta mahdolliset arvon korotukset lautakunnalle päätettäväksi.

Palvelusetelistä päättäminen Helsingissä

Palvelusetelillä tarkoitetaan palvelun järjestämisvastuussa olevan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelun saajalle myöntämää sitoumusta korvata palveluntuottajan antaman palvelun kustannukset kunnan ennalta määräämään arvoon asti. Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) 4 §:n mukaan kunta päättää ne sosiaali- ja terveyspalvelut, joiden järjestämisessä se käyttää palveluseteliä.

Hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää palvelusetelin käyttämisestä sekä palvelusetelin arvon vahvistamisesta.

Palvelusetelin arvon määrittely

Palvelusetelin arvon päättää kunta. Kunta arvioi asiakkaan palveluntarpeen, myöntää palvelusetelin ja sitoutuu maksamaan asiakkaan hankkimat palvelut palvelusetelin arvoon asti. Asiakkaalla on aina oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta palvelusetelistä, jolloin kunnan tulee ohjata hänet kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin.

Palvelusetelilain 7 §:n mukaan kunnan tulee määrätä palvelusetelin arvo niin, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuvat kunnalle vastaavan palvelun tuottamisesta kunnan omana tuotantona tai hankkimisesta ostopalveluna sekä asiakkaan maksettavaksi jäävä arvioitu omavastuuosuus.

Palvelusetelien arvon määrittely perustuu aina toimintoperusteiseen kustannuslaskentaan, jonka perustana on kunkin palvelun oman tuotannon palveluprosessi. Jokaiselle palveluprosessin kohdalle on laskettu voimavarojen käyttö ja tätä vastaava kustannus.

Tämän lisäksi palvelusetelin arvon määrittelyssä huomioidaan mahdolliset ostopalvelusta aiheutuvat kustannukset.

Palvelusetelin arvon määrittelyä tehdään lisäksi yhteistyössä palveluntuottajien sekä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.

Palvelusetelin käyttöönoton yhteydessä tarkastellaan palvelun nykyinen tuotantorakenne sekä palvelusetelin soveltuvuus kyseiseen palveluun. Valmistelun yhteydessä arvioidaan lisäksi, mikä on palvelusetelin suhde omaan toimintaan ja minkälaista ostovolyymiä on suunniteltu.

Palvelujen järjestämisen palvelusetelien avulla arvioidaan olevan pääosin kustannusneutraalia omaan toimintaan verrattuna. Muilta osin palveluseteliä tarjotaan budjetin sisällä oman tuotannon ja ostopalvelun vaihtoehtona.

Mikäli palvelusetelin kustannukset ylittävät reilusti oman tuotannon tai ostopalvelusta aiheutuvat tuotannon kustannukset, on toimialla syytä arvioida kyseisen palvelun tuottamistapaa uudestaan.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Palvelusetelin käyttö tuottamistapana parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta, monipuolistaa palvelutuotantoa sekä edistää kunnan ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyötä.

Palvelusetelien käyttö oman tuotannon ja ostopalvelun tukena lisää helsinkiläisten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia sekä valinnan mahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalveluissa.”

Käsittely

Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:

Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Daniel Sazonov: Muutetaan lausunnon kolmas kappale seuraavaksi:

”Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo kuitenkin, että palveluseteleiden arvoja tulee arvioida jatkuvasti ja arvojen tarkistamisia tuodaan päätöksentekoon aina, kun niiden tarkistamiselle on tarve asiakkaiden palvelun saannin varmistamiseksi. Tätä on erityisen tärkeää tehdä tilanteessa, jossa kustannusten nousu on voimakasta. Erityisesti lautakunta korostaa tarvetta sille, että oman tuotannon kustannukset ovat avoimet ja selkeästi vertailtavissa palveluseteleiden hinnoitteluun.”

Kannattaja: jäsen Eva Biaudet

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Daniel Sazonovin vastaehdotuksen yksimielisesti ilman äänestystä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon.

16.08.2022 Pöydälle

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Johanna Kahilakoski, kilpailutus- ja sopimuspäällikkö, puhelin: 310 21831

johanna.kahilakoski@hel.fi

Tanja Ehanto, suunnittelija, puhelin: 310 20478

tanja.ehanto@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi