Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja arviointikertomus 2022

HEL 2022-006175
5. / 96 §

Kaupunginhallituksen valtuustolle antama selvitys vuoden 2022 arviointikertomuksen johdosta

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen antaman selvityksen vuoden 2022 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuoden 2022 arviointikertomus käsiteltiin kaupunginvaltuustossa 21.6.2023. Tällöin valtuusto päätti kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle joulukuun loppuun mennessä selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta. Valtuusto käsittelee kaupunginhallituksen laatiman selvityksen kokouksessaan 13.12.2023. Selvitykseen on koottu toimenpiteet, joihin keskushallinto ja toimialat ovat ryhtyneet arviointikertomuksessa esitettyjen suositusten johdosta.

Sulje

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 702

21.06.2023 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

18.04.2023 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Liisa Kähkönen, johtava tuloksellisuustarkastaja, puhelin: +358931036606

liisa.kahkonen@hel.fi