Hankinta, luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalvelu, kaupunkiympäristön toimiala
Hankintaoikaisuvaatimus kunnossapitoyksikön yksikön päällikön päätöksestä 15.12.2022 § 21, luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalvelua koskeva puitejärjestely sopimuskaudelle 2023 - 2026
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä Espoon KTK Oy:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen kunnossapitoyksikön yksikön päällikön päätöksestä 15.12.2022 § 21, luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalvelua koskeva puitejärjestely sopimuskaudelle 2023 - 2026.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden perusteella yksikön päällikön päätöstä tulisi muuttaa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankintaoikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 132 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun,
jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.
Hankintalain 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Kunnossapitoyksikön yksikön päällikön tekemä hankintapäätös perusteluineen sekä muutoksenhakuohjeineen annettiin tarjoajille tiedoksi sähköpostitse 15.12.2022.
Espoon KTK Oy on tehnyt päätöksestä hankintayksikölle hankintaoikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisuvaatimus on saapunut 29.12.2022, joten hankintaoikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Hankintaoikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.
Hankintamenettely ja hankintapäätös
Luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalvelua koskevasta puitejärjestelystä julkaistiin EU-hankintailmoitus. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 3.10.2022 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2022-007737. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.
Puitejärjestely kilpailutettiin Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan sekä Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan muodostamana hankintarenkaana. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tekee hankinnasta oman hankintapäätöksen.
Puitejärjestelyyn valitaan 3 sopimustoimittajaa, mikäli soveltuvia tarjoajia on näin monta. Tarjouskilpailussa saatiin 4 tarjousta. Kunnossapitoyksikön yksikön päällikön teki hankintapäätöksen 15.12.2022 § 21.
Päätöksellä yksikön päällikkö hyväksyi kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset ja päätti, että seuraavien tarjoajien kanssa tehdään luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalvelua koskevat puitesopimukset:
1. Vantaan Painepesu Oy
2. Kiinteistösiivous Metsänen Oy.
Yksikön päällikkö sulki Vs Turva-aidat Oy:n tarjouskilpailusta, koska yritys ei täyttänyt tarjouskilpailussa tarjoajien soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia.
Yksikön päällikkö sulki Espoon KTK Oy:n tarjouskilpailusta, koska yritys ei täyttänyt tarjouskilpailussa tarjoajien soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia eikä tarjous täyttänyt tarjouksen sisällölle asetettuja vähimmäisvaatimuksia.
Hankintaoikaisuvaatimus
Hankintaoikaisuvaatimuksen tekijä Espoon KTK Oy vaatii, että hankintayksikkö (Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala) poistaa päätöksensä tai peruuttaa hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun sulkea Espoon KTK Oy tarjouskilpailusta.
Espoon KTK Oy:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen ja hankintayksikölle antaman täsmennyksen (7.12.2022) mukaan yritys, jonka kuljetuskalustoa se käyttäisi luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalveluissa (mm. kuljetukset) ja jonka henkilökuntaa kuljetuskaluston työntekijät ovat, on yksi Espoon KTK Oy:n omistajista eli osakkeen omistaja. Espoon KTK Oy katsoo, että tämän takia kyseisen yrityksen kutsuminen aliurakoitsijaksi on väärin. Edelleen Espoon KTK Oy vetoaa siihen, että se on toimittanut täydennyksen liitteissä kyseisen yrityksen täyttämän ESPD-lomakkeen.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa todetaan lisäksi seuraavaa: "Yhteenvetona Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala on pyytänyt Espoon KTK Oy:ltä tarjoukseensa täsmennyksiä 7.12.2022 mennessä. Espoon KTK Oy on vastannut määräaikaan mennessä pyydettyihin täsmennyksiin. Täsmennyksistä huolimatta kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden yleiset alueet palveluiden kunnossapitoyksikön yksikön päällikkö sulki Espoon KTK Oy:n tarjouskilpailusta. Espoon KTK Oy vaatii, että hankintayksikkö (Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala) poistaa päätöksensä sulkea Espoon KTK Oy tarjouskilpailusta. Syynä, että kaikkiin täsmennyspyyntöihin on annettu selvitykset määräaikaan mennessä."
Asianosaisten kuuleminen
Hallintolain 34.1 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Saman pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos hyväksytään vaatimus, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.
Vaikka hankintaoikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset hyväksyttäisiin sellaisenaan, tällä ei olisi vaikutusta valituiksi tulleiden tarjoajien asemaan puitejärjestelyssä. Puitejärjestelyyn valituiksi tulleita tarjoajia ei siten ole kuultu tehdyn hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta.
Sovellettavat säännökset
Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 74.1 §:n mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehto- ja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta. Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita.
Hankintalain 79.1 §:n mukaan ennen tarjousten valintaa hankintayksikön on tarkistettava, että seuraavat edellytykset täyttyvät:
1) tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen;
2) tarjouksen on antanut tarjoaja, jota ei ole suljettu menettelyn ulkopuolelle 80 tai 81 §:n nojalla ja joka täyttää hankintayksikön asettamat 83 §:ssä tarkoitetut soveltuvuusvaatimukset.
Hankintalain 87.1 §:n mukaan hankintayksikön on vaadittava käytettäväksi yhteistä eurooppalaista hankinta-asiakirjaa alustavana näyttönä siitä, että ehdokas tai tarjoaja täyttää seuraavat vaatimukset:
1) mikään 80 ja 81 §:ssä tarkoitetuista poissulkemisperusteista ei koske ehdokasta tai tarjoajaa;
2) ehdokas tai tarjoaja täyttää hankintayksikön asettamat 83 §:ssä tarkoitetut soveltuvuusvaatimukset. Saman pykälän 3 momentin mukaan yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja on laadittava sähköisesti käyttäen yhteisen eurooppalaisen hankinta-asiakirjan vakiolomakkeen vahvistamisesta annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2016/7 vahvistettua vakiolomaketta.
Yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja (ESPD)
Yhteisellä eurooppalaisella hankinta-asiakirjalla tarkoitetaan vakiomuotoista asiakirjaa, josta käytetään myös nimitystä ESPD (European Single Procurement Document). Asiakirja toimii osoituksena soveltuvuusvaatimusten täyttymisestä koko Euroopan unionin ja ETA-maiden alueella.
ESPD-lomake perustuu komission tammikuussa 2016 antamaan täytäntöönpanoasetukseen yhteisen eurooppalaisen hankinta-asiakirjan vakiolomakkeen vahvistamisesta (EU) 2016/7). Asetuksessa säädetyn perusteella tulee tarjoajan, joka käyttää alihankkijoiden voimavaroja hankintayksikön asettaminen vaatimuksien täyttymiseksi, toimittaa ESPD-lomake jokaisesta tällaisesta ns. voimavara-alihankkijasta.
Tarjoajien soveltuvuuden arviointi ja tarjousten tarkastus
Tarkastusvaiheessa todettiin, että Espoon KTK Oy oli ilmoittanut kaluston tulevan toiselta yritykseltä. Tarjoaja ei ollut kuitenkaan tarjouksessaan ilmoittanut käyttävänsä alihankkijaa tai voimavara-alihankkijaa soveltuvuusehdot täyttääkseen eikä ilmoittanut tekevänsä tarjousta ryhmittymänä. Yritys ei ollut toimittanut tarjouksensa liitteenä voimavara-alihankkijan eikä ryhmittymän ESPD-liitettä.
Espoon KTK Oy ei ollut tarjouksessa ilmoittanut käyttävänsä alihankkijaa tai voimavara-alihankkijoita palvelun suorittamiseen. Yrityksen tarjouksessa esittämät palvelua tekevät työntekijät olivat kuitenkin toisen yrityksen palveluksessa, eikä näin ollen tarjoajan resursseja.
Espoon KTK Oy:ltä pyydettiin täsmennystä tarjouksen sisältöön koskien yrityksen referenssejä sekä tarjouksen liitteessä ilmoitetun toisen yrityksen osuutta palvelun tuottamisessa.
Espoon KTK Oy ilmoitti täsmennyksessään käyttävänsä toisen yrityksen kalustoa ja henkilökuntaa palvelun suorittamiseen. Lisäksi yritys toimitti täsmennyksen yhteydessä toisen yrityksen ESPD-lomakkeen.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa esitettyjen väitteiden arviointia
Espoon KTK Oy katsoo hankintaoikaisuvaatimuksessaan, että koska kaikkiin täsmennyspyyntöihin on annettu selvitykset määräaikaan mennessä, hankintayksikön tulisi poistaa päätöksensä sulkea Espoon KTK Oy tarjouskilpailusta.
Hankintalain 74.2 §:n mukaan, jos tarjouksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa.
Hankintayksikkö on pyytänyt täsmennystä tarjouksessa annettujen tietojen selventämiseksi. Vaikka Espoon KTK Oy on vastannut täsmennyksillä määräaikaan mennessä, tarjous on tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi.
Hankintapäätöksessäkin todetun mukaisesti hankintayksikkö ei ole tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi voinut antaa mahdollisuutta muuttaa tarjousta tarjousajan päättymisen jälkeen niin olennaisesti, että tarjoaja voisi vasta tarjousajan jälkeen ilmoittaa käyttävänsä voimavara-alihankkijaa tai muodostavansa ryhmittymän toisen yrityksen kanssa tai että tarjoaja voisi vasta tarjousajan jälkeen toimittaa tarjouksesta kokonaan puuttuneen ESPD-lomakkeen voimavara-alihankkijan osalta.
Voimavara-alihankkijan tai ryhmittymän jäsenen ESPD-lomakkeen puuttuminen tarjouksesta tarkoittaa sitä, että tarjoajan soveltuvuuden arvioiminen ei ole ollut mahdollista.
Hankintayksikön on ESPD-lomakkeen perusteella varmistuttava ennen hankintapäätöksen tekemistä, ettei tarjoajaa tai sen voimavara-alihankkijaa koske mikään hankintalain pakollisista poissulkemisperusteista. Siten kokonaan puuttuvaa ESPD-lomaketta ei ole mahdollista toimittaa tarjousajan päättymisen jälkeen.
Hankintasopimukset
Tässä tapauksessa hankintasopimus on jo tehty ensimmäiseksi tulleen palveluntuottajan kanssa, koska toimenpiteitä odottavia luvattomien kaatopaikkojen siivouksia on ollut odottamassa ja töihin on tullut ryhtyä mahdollisimman pikaisesti asukkaiden viihtyisyyden ja myös turvallisuuden takia. Sopimus on tehty ehdollisena siten, että sopimus raukeaa, mikäli hankintapäätös muuttuisi muutoksenhaun johdosta.
Johtopäätökset
Hankinta on toteutettu hankintalain mukaisesti. Espoon KTK Oy ei ole tarjouksessaan tarjouspyynnössä edellytetyn mukaisesti ilmoittanut käyttävänsä alihankkijaa tai voimavara-alihankkijaa soveltuvuusehdot täyttääkseen eikä ilmoittanut tekevänsä tarjousta ryhmittymänä. Espoon KTK Oy ei ole myöskään tarjouksessaan ilmoittanut käyttävänsä alihankkijaa tai voimavara-alihankkijoita palvelun suorittamiseen.
Yritys ei siten ole täyttänyt tarjouskilpailussa tarjoajien soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia eikä tarjous täyttänyt tarjouksen sisällölle asetettuja vähimmäisvaatimuksia.
Espoon KTK Oy tulee sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi. Edellä esitetyillä perusteilla Espoon KTK Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa kunnossapitoyksikön yksikön päällikön tekemää hankintapäätöstä.
Kaupunkiympäristölautakunnan toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 §n mukaan lautakunnan, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee lautakunta. Näin ollen kaupunkiympäristölautakunta on toimivaltainen käsittelemään hankintaoikaisuvaatimuksen.
Kaupunkiympäristön toimiala Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus Yleiset alueet -palvelu Kunnossapito-yksikkö Yksikön päällikkö 15.12.2022 § 21
Päätös
Yksikön päällikkö hyväksyi kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset ja päätti, että seuraavien tarjoajien kanssa tehdään luvattomien kaatopaikkojen ja leirien siivouspalvelua koskevat puitesopimukset:
- Vantaan Painepesu Oy
- Kiinteistösiivous Metsänen Oy.
Yksikön päällikkö sulki Vs Turva-aidat Oy:n tarjouskilpailusta, koska yritys ei täyttänyt tarjouskilpailussa tarjoajien soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia.
Yksikön päällikkö sulki Espoon KTK Oy:n tarjouskilpailusta, koska yritys ei täyttänyt tarjouskilpailussa tarjoajien soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia eikä tarjous täyttänyt tarjouksen sisällölle asetettuja vähimmäisvaatimuksia.
Puitejärjestely on kilpailutettu hankintarenkaana, jonka muodostavat Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala sekä Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala. Tämä päätös koskee kaupunkiympäristön toimialan osuutta hankinnasta. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tekee hankinnasta oman hankintapäätöksen.
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo sopimuskaudella on arvonlisäverottomana 700 000 euroa. Hankinnan ennakoituun arvoon oli laskettu mukaan hankintarenkaan molempien osapuolien hankintojen ennakoidut arvot. Puitesopimuskausi on neljä vuotta.
Puitesopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Palvelun tarve määräytyy tapauskohtaisesti. Tilaaja ei sitoudu tilaamaan Sopimuksen kohteena olevia palveluja.
Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen hankintasopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valitut tarjoajat ovat toimittaneet hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet sekä selvityksen kuulumisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY:n) jätehuoltorekisteriin (jäterekisteriote).
Päätöksen perustelut
Hankinnan perustiedot
Hankittava palvelu käsittää Helsingin kaupungin alueella sijaitsevien luvattomien kaatopaikkojen siivousta jätteistä. Alueelle kerääntyneiden jätteiden kuljettaminen poikkeaa selvästi tavanomaisesta Helsingin kaupungin viheralueilla työskentelevien puistotyöntekijöiden työnkuvasta jätteiden raskaan painon tai jätteiden tarkoituksenmukaiseen poiskuljettamiseen tarvittavan kaluston takia. Termi luvaton kaatopaikka on tässä termin luvaton leiri yläkäsite. Luvattomiin leireihin sisältyy myös leiriytymistä tai majoittumista ilman leiriytymislupaa. Siivoustyöhön sisältyy muun muassa huonekalujen, kodinkoneiden, mopojen, skoottereiden ja pienien vesikulkuneuvojen poistaminen luonnosta. Palveluun ei kuulu muiden ajoneuvojen, eikä risujen ja lehtien taikka maa-ainesten poistamista.
Puitejärjestelyyn valitaan 3 sopimustoimittajaa, mikäli soveltuvia tarjoajia on näin monta.
Hankintamenettely
Kilpailutus perustuu Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan 3.10.2022 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2022-007737. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.
Hankinnasta on 3.10.2022 julkaistu EU-hankintailmoitus sähköisessä ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat kaikkien palveluun rekisteröityneiden noudettavissa.
Saadut tarjoukset
Määräaikaan 16.11.2022 klo 12:00 mennessä tarjouksen jätti 4 tarjoajaa:
- Espoon KTK Oy
- Kiinteistösiivous Metsänen Oy
- Vantaan Painepesu Oy
- Vs Turva-aidat Oy.
Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.
Tarjoajien soveltuvuuden arviointi ja tarjousten tarkastus
Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Lisäksi tarjoajan edellytettiin täyttävän kaikki tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset ja velvoitteet. Tarjouspyynnössä esitettiin lisäksi tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.
Tarjoajan teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset ja niiden täyttymiseksi vaaditut selvitykset ilmoitettiin tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella.
Tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella on ilmaistu mm. seuraavaa: Tarjoajalla oli oltava mm. kokemusta vähintään yksi (1) vuosi palvelukuvauksen mukaisista siivoustöistä tai kuorma-autokuljetuksista. Kokemukseksi hyväksytään 1.9.2019 jälkeen suoritettu palvelu.
Tarkastusvaiheessa todettiin, että Vs Turva-aidat Oy ei täytä esitettyä soveltuvuusvaatimusta, koska tarjoaja ei ole tarjouksessa esittänyt soveltuvuusvaatimuksena ollutta 1 vuoden täyttävää kokemusta. Näin ollen Vs Turva-aidat Oy tulee sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi.
Tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella on ilmaistu mm. seuraavaa: Tarjoajalla on käytössään seuraavat työvälineet, kalusto tai tekniset laitteet hankintasopimuksen toteuttamiseksi.
Vaatimukset työvälineille, kalustolle tai teknisille laitteille: Tarjoajalla tulee olla sopimuskaudella käytössään:
- umpinainen kevytkuorma-auto (kokonaismassa on yli 3500 kg ja enintään 7500 kg) perälautanostimella (750 kg), EURO VI,
- vinssi vähintään 900 kg ja vaijeri vähintään 150 m.
- nelivetomönkijä perävaunulla
- kottikärryt.
Tarkastusvaiheessa todettiin, että Espoon KTK Oy oli ilmoittanut kaluston tulevan toiselta yritykseltä.
Tarjoaja ei ollut kuitenkaan tarjouksessaan ilmoittanut käyttävänsä alihankkijaa tai voimavara-alihankkijaa soveltuvuusehdot täyttääkseen eikä ilmoittanut tekevänsä tarjousta ryhmittymänä. Yritys ei ollut toimittanut tarjouksensa liitteenä voimavara-alihankkijan eikä ryhmittymän ESPD-liitettä.
Espoon KTK Oy ei ollut tarjouksessa ilmoittanut käyttävänsä alihankkijaa tai voimavara-alihankkijoita palvelun suorittamiseen. Yrityksen tarjouksessa esittämät palvelua tekevät työntekijät olivat kuitenkin toisen yrityksen palveluksessa, eikä näin ollen tarjoajan resursseja.
Espoon KTK Oy:ltä pyydettiin täsmennystä tarjouksen sisältöön koskien yrityksen referenssejä sekä tarjouksen liitteessä ilmoitetun toisen yrityksen osuutta palvelun tuottamisessa.
Espoon KTK Oy ilmoitti täsmennyksessään käyttävänsä toisen yrityksen kalustoa ja henkilökuntaa palvelun suorittamiseen. Lisäksi yritys toimitti täsmennyksen yhteydessä toisen yrityksen ESPD-lomakkeen.
Hankintalain 74 §:n mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehto- ja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta. Jos tarjouksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:n mukaisesti tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteita.
Tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankintayksikkö ei ole voinut antaa mahdollisuutta muuttaa tarjousta tarjousajan päättymisen jälkeen niin olennaisesti, että tarjoaja voisi vasta tarjousajan jälkeen ilmoittaa käyttävänsä voimavara-alihankkijaa tai muodostavansa ryhmittymän toisen yrityksen kanssa tai että tarjoaja voisi vasta tarjousajan jälkeen toimittaa tarjouksesta kokonaan puuttuneen ESPD-lomakkeen voimavara-alihankkijan osalta. Voimavara-alihankkijan tai ryhmittymän jäsenen ESPD-lomakkeen puuttuminen tarjouksesta tarkoittaa sitä, että tarjoajan soveltuvuuden arvioiminen ei ole ollut mahdollista. Näin ollen Espoon KTK Oy tulee sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi.
Kaikki muut tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu ja sopimustoimittajien valinta
Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.
Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa vähimmäisvaatimuksissa.
Puitesopimustoimittajiksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset jättäneet tarjoajat liitteenä olevan vertailutaulukon mukaisessa etusijajärjestyksessä:
- Vantaan Painepesu Oy
- Kiinteistösiivous Metsänen Oy.
Hankintapäätös on ehdollinen siihen saakka, kunnes valitut tarjoajat ovat toimittaneet rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut rikosrekisteriotteet ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt. Lisäksi valittujen tarjoajien on tullut antaa selvityksen kuulumisestaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY:n) jätehuoltorekisteriin (jäterekisteriote).
Sopimuskaudella noudatettava menettely hankinnoissa
Sopimuksen mukaiset toimeksiannot tilataan ensisijaisesti puitejärjestelyä koskevan hankintapäätöksen mukaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisessa järjestyksessä ensimmäisenä olevalta Palveluntuottajalta, jolla on toimeksiantoon vaadittavat resurssit ja lisäksi käytettävissä toimeksiantoon vaadittavaa pätevää työvoimaa työn toteuttamiseen.
Mikäli etusijajärjestyksen perusteella ensisijainen Palveluntuottaja ei pysty toteuttamaan toimeksiantoa tai Palveluntuottajan kanssa ei päästä yksimielisyyteen toimeksiannon sisällöstä, aikataulusta, henkilöistä ja tuntimäärästä tai muista Tilaajan tilauksessaan edellyttämistä vaatimuksista, käynnistetään neuvottelut etusijajärjestyksessä seuraavana olevan Palveluntuottajan kanssa.
Etusijajärjestyksestä voidaan poiketa ja tilata palvelu etusijajärjestyksessä seuraavana olevalta Palveluntuottajalta seuraavien puitesopimuksessa tarkemmin määriteltyjen ehtojen mukaisesti:
- Passiivisuus
- Palveluntuottaja ei pysty toteuttamaan toimeksiantoa
- Aikataulusta tai enimmäishinnasta ei päästä yhteisymmärrykseen
- Palveluntuottaja ei aloita sovitussa aikataulussa
- Lisätyö tai jatkotilaus
- Sopimuspalveluntuottajalla on erityisosaamista (objektiivinen arvio)
- Sopimusrikkomus
- Ensisijainen Palveluntuottaja on suljettu puitejärjestelystä
- Esteellisyys.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 20.9.2022 § 507) mukaan kunnossapitoyksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 1 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Kunnossapitoyksikön päällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta
Lisätiedot
Jörgen Andreasen, projekti-insinööri, puhelin: 310 39735
Susanna Wall, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 42177
Päätös tullut nähtäväksi 16.02.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.
Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 134 § 1 mom, 163 §.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Kristiina Jokinen, lakimies, puhelin: 09 310 39015