Frisbeegolfohjelma 2022-2032

HEL 2022-008511
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 696 §

Helsingin frisbeegolflinjaus ja -ohjelma 2022-2032

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Helsingin Frisbeegolfohjelman ja frisbeegolflinjauksen vuosille 2022–2032 ohjeellisesti noudatettavaksi.

Frisbeegolfratojen käyttäjämäärien voimakkaan kasvun ja ohjelma-aikana tapahtuvista kunnostustöistä johtuvien ratojen sulkemisten vuoksi uusien frisbeegolfratojen tarve on Helsingissä tulevina vuosina hyvin suuri. Ohjelmakauden aikana selvitetään laajemmin Helsingistä paikkoja uusille radoille ja otetaan tavoitteeksi jo ohjelmassa mainittujen hankkeiden lisäksi yksi täysimittainen rata sekä muutama lyhyempi harrastajarata. Kaakkois-Helsinkiin kaavaillun radan osalta selvitetään myös täysimittaisen radan toteuttaminen.

Lautakunta korosti, että ratasuunnittelussa kiinnitetään huomiota reittien suunnitteluun ja toteuttamiseen niin, että luonnon kuluminen ja alueiden muille käyttäjille aiheutuva haitta voidaan minimoida. Ratoja suunnitellessa alueiden luontoarvot kartoitetaan kuten muissakin liikuntapaikka- ja rakennushankkeissa ja ratoja ei rakenneta METSO-luokiteltuihin metsiin. Puuvaurioiden ehkäisemiseksi suojataan puiden runkoja ja juuria.

Frisbeegolflinjausten ja frisbeegolfohjelman toteutumista arvioidaan ohjelmakauden puolivälissä. Arvio tuodaan lautakunnalle tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli suunnitteluasiantuntija Antonina Myllymäki. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Sameli Sivonen: Frisbeegolfratojen käyttäjämäärien voimakkaan kasvun ja ohjelma-aikana tapahtuvista kunnostustöistä johtuvien ratojen sulkemisten vuoksi uusien frisbeegolfratojen tarve on Helsingissä tulevina vuosina hyvin suuri. Ohjelmakauden aikana selvitetään laajemmin Helsingistä paikkoja uusille radoille ja otetaan tavoitteeksi jo ohjelmassa mainittujen hankkeiden lisäksi yksi täysimittainen rata sekä muutama lyhyempi harrastajarata. Kaakkois-Helsinkiin kaavaillun radan osalta selvitetään myös täysimittaisen radan toteuttaminen.

Kannattaja: Olli-Pekka Koljonen

Vastaehdotus:
Olli-Pekka Koljonen: Lautakunta korostaa, että ratasuunnittelussa kiinnitetään huomiota reittien suunnitteluun ja toteuttamiseen niin, että luonnon kuluminen ja alueiden muille käyttäjille aiheutuva haitta voidaan minimoida. Ratoja suunnitellessa alueiden luontoarvot kartoitetaan kuten muissakin liikuntapaikka- ja rakennushankkeissa ja ratoja ei rakenneta METSO-luokiteltuihin metsiin. Puuvaurioiden ehkäisemiseksi suojataan puiden runkoja ja juuria."

Kannattaja: Mia Haglund

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Olli-Pekka Koljosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Mia Haglund: Frisbeegolflinjausten ja frisbeegolfohjelman toteutumista arvioidaan ohjelmakauden puolivälissä. Arvio tuodaan lautakunnalle tiedoksi.

Kannattaja: Sameli Sivonen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Mia Haglundin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Sameli Sivosen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 4
Atte Kaleva, Otto Meri, Jenni Pajunen, Risto Rautava

Ei-äänet: 6
Mia Haglund, Olli-Pekka Koljonen, Tuomas Nevanlinna, Amanda Pasanen, Anni Sinnemäki, Sameli Sivonen

Tyhjä: 3
Silja Borgarsdottir Sandelin, Sami Kuusela, Mika Raatikainen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Sameli Sivosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 6 - 4 (3 tyhjää).

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Frisbeegolfratojen käyttäjämäärien voimakkaan kasvun ja ohjelma-aikana tapahtuvista kunnostustöistä johtuvien ratojen sulkemisten vuoksi uusien frisbeegolfratojen tarve on Helsingissä tulevina vuosina hyvin suuri. Ohjelmakauden aikana selvitetään laajemmin Helsingistä paikkoja uusille radoille ja otetaan tavoitteeksi jo ohjelmassa mainittujen hankkeiden lisäksi yksi täysimittainen rata sekä muutama lyhyempi harrastajarata. Kaakkois-Helsinkiin kaavaillun radan osalta selvitetään myös täysimittaisen radan toteuttaminen.

Jäsen Valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koljonen, Olli-Pekka Ei valtuustoryhmää
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sivonen, Sameli Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Kuusela, Sami Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 4 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 0 2 1 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 1 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 2 0 0
Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Helsingin Frisbeegolfohjelman ja frisbeegolflinjauksen vuosille 2022–2032 ohjeellisesti noudatettavaksi.

Sulje

Frisbeegolf on Helsingin kaupungin järjestämä palvelu, joka edistää kaupunkilaisten liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia. Palvelun järjestäminen on tarpeellista, sillä se edistää eri-ikäisten ja -kuntoisten kaupunkilaisten liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia. Kynnys lajin harrastamiseen on matala niin vaadittavan osaamisen kuin kustannusten näkökulmasta ja laji on tässä mielessä inklusiivinen ja sosiaalista tasa-arvoa edistävä. Frisbeegolf on lisäksi terveysvaikutuksiltaan yhteiskunnallisesti erittäin toivottava, sillä se on pitkäkestoista matalalla sykkeellä ulkoilmassa tapahtuvaa liikuntaa. Lajin olosuhteiden parantaminen kohdentuu hyvin sellaisiin väestöryhmiin, joille tervehenkisestä liikunnallisesta harrastamisesta on merkittävää hyötyä, kuten teini-ikäiset ja varhaisteinit, jotka eivät ole mukana ohjatuissa harrasteryhmissä.

Frisbeegolfin harrastajamäärät ja kiinnostus lajia kohtaan ovat olleet viime vuosina nopeasti kasvussa. Laji on vakiintunut ja suosittu liikuntamuoto, jota harrastetaan suorituspaikkojen puuttuessa spontaanisti mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Suosituimpina aikoina helsinkiläisillä frisbeegolfradoilla odotusajat aloituspaikalle kasvavat usein pitkiksikin.

Lisääntyneet frisbeegolfin harrastajamäärä on kasvattanut olemassa olevien frisbeegolfratojen kunnostustarvetta, tarvetta tarkastella frisbeegolfverkoston kattavuutta ja kehittämistarpeita. Frisbeegolftoiminta on hyvää virkistystoimintaa, mutta frisbeegolfalueiden suunnittelussa tulee huomioida jatkossa frisbeegolfin aiheuttama ympäristön kuluminen, harrastuksen turvallisuus sekä yleisten alueiden virkistyskäytön tasapuolisuus eri asukasryhmien näkökulmasta. Frisbeegolfin harrastuspaikkojen suunnittelun haasteena on myös frisbeegolfratojen suuri tilantarve, joille on usein haasteellista löytää tilaa Helsingin viheralueilta. Lisäksi tiivistyvän ja kasvavan kaupungin yleinen virkistyskäyttöpaineen kasvu luo lisää haastetta frisbeegolfalueiden toteuttamiselle, sillä harrastus ei sovellu vilkkaassa virkistyskäytössä oleville viheralueille. Tämän takia frisbeegolfalueita tulee suunnitella, toteuttaa ja kunnossapitää huolellisesti ja harkitusti.

Helsingin frisbeegolfolosuhteiden kehittämistä ohjaa frisbeegolfohjelma, joka päivitetään 10 vuoden välein. Helsingin frisbeegolfohjelma 2022–2032 perustuu frisbeegolfin palvelu-verkostotarkasteluun, jonka tavoitteena on frisbeegolfpalvelun tasapuolisuus koko kaupungissa. Frisbeegolfalueiden suunnittelussa huomioidaan yleisten alueiden käytön tasapuolisuus eri asukasryhmien näkökulmasta. Frisbeegolfohjelman toteuttamista ohjaa palveluverkostotarkastelu ja tavoitteellinen toteuttamisohjelma, jossa esitetään alustava suunnitelma uusien kohteiden toteuttamisesta sekä olemassa olevien kohteiden kunnossapito- ja huoltotöistä. Frisbeegolfohjelman 2022–2032 tavoitteena on parantaa nykyisten kohteiden kuntotasoa ja turvallisuutta, perustaa yksi uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata pohjoiseen suurpiiriin ja tarkastella uuden frisbeegolfradan sijaintipaikkamahdollisuuksia kaakkoisessa suurpiirissä. Tavoite on kehittää frisbeegolfin harrastusmahdollisuuksia systemaattisesti.

Frisbeegolfohjelmaan 2022–2032 sisältyy myös frisbeegolflinjaus (liite 1), jonka tarkoituksena on määrittää Helsingin kaupungin tarjoamat yleisten alueiden frisbeegolfpalvelut ja turvata frisbeegolfin harrastuspaikkojen palveluverkoston riittävyys ja laatu, tarjonnan tasapuolisuus, turvallisuus sekä avoimuus kaikille pelaajille. Palvelulinjaukset ovat kaupunkiympäristön toimialalla yhteisesti sovittuja, yleisten alueiden palvelujen järjestämisen ja laatutason määrittelyjä. Linjaukset on tarkoitettu työn tueksi kaupungin käyttöön, konsulteille ja muille suunnittelijoille, päättäjille sekä kuntalaisille. Linjauksessa määritellään kaupungin tarjoaman palvelun laatutaso eikä se sisällä suunnitteluohjeita.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 29.11.2022 § 679

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Antonina Myllymäki, suunnitteluasiantuntija, puhelin: 09 310 23634

antonina.myllymaki@hel.fi