Virkasuhteen päättäminen ja täyttömenettelyn aloittaminen, Palvelukeskusliikelaitos, toimitusjohtaja
Palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virkasuhteen päättyminen, viran täyttömenettelyn aloittaminen ja avoimen viran hoitaminen
Päätös
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Antti Värtelän eroilmoituksen palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virasta 1.8.2022 alkaen. Samalla kaupunginhallitus kehottaa kaupunginkansliaa käynnistämään hakumenettelyn palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan viran täyttämiseksi.
Lisäksi kaupunginhallitus määrää palvelukeskuksen yksikön johtaja Risto Paavolan hoitamaan toimitusjohtajan avoinna olevaa virkaa siihen kuuluvine palkkaetuineen siihen asti, kunnes virkaan valittu viranhaltija ryhtyy hoitamaan virkaan kuuluvia tehtäviä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Antti Värtelä on jättänyt 17.6.2022 päivätyn eroilmoituksen palvelukeskusliikelaitoksen toimitusjohtajan virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.8.2022 alkaen.
Kaupungin hallintosäännön 23 luvun 3 §:n mukaan virkasuhteen päättämisestä päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen. Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää liikelaitoksen johtajan virkaan ottamisesta.
Palvelukeskusliikelaitoksen toimintaa johtaa liikelaitoksen johtokunnan alaisena toimitusjohtaja. Liikelaitosten toimitusjohtajat nimitetään enintään 7 vuoden määräajaksi. Toimitusjohtaja toimii liikelaitoksen johtokunnan esittelijänä.
Hallintosäännön 23 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan liikelaitoksen johtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta johtamistehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi on otettava huomioon se, mitä kelpoisuusehdoista on erikseen säädetty tai määrätty.
Toimitusjohtajan viran hakumenettely on tarkoitus käynnistää mahdollisimman pian ja tavoitteena on saada virka täytettyä syksyn aikana.
Hallintosäännön 23 luvun 3 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää avoimen viran määräaikaisesta hoitajasta. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä, kun kysymyksessä on avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi.
Risto Paavola on katsottu kokemuksensa ja kykyjensä puolesta sopivaksi hoitamaan avoimeksi jäävää virkaa.
Päätös tullut nähtäväksi 25.08.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Heli Lappi-Rantanen, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 27756