Katusuunnitelma, Etu-Töölö, Merikannontie välillä Toivo Kuulan puisto-Eteläinen Hesperiankatu, Etu-Töölö, 31765/1

HEL 2022-009883
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 727 §

Merikannontie välillä Toivo Kuulan puisto–Eteläinen Hesperiankatu, katusuunnitelman hyväksyminen, Etu-Töölö, Taka-Töölö

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Merikannontie välillä Toivo Kuulan puisto–Eteläinen Hesperiankatu katusuunnitelman nro 31765/1.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Petra Rantalainen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Lähtökohdat ja tavoitteet

Merikannontie välillä Eteläinen Hesperiankatu–Pohjoinen Hesperiankatu on uusi katu. Pohjoisesta Hesperiankadusta pohjoiseen katu on nykyinen. Kadun länsipuolelle sijoittuu kapea puistoalue, joka rajoittuu Taivallahden venesatamaan. Puisto-alueen eteläosaan sijoittuu uusi Marta Ypyän aukio. Kadun itäpuolelle sijaitsee etelässä Hesperian Esplanadi puisto ja pohjoisessa asuinkerrostaloja.

Katusuunnitelma pohjautuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 11290 (tullut voimaan 18.6.2009). Suunniteltu ratkaisu on kehitetty vuonna 2021 laaditun Taivallahden kunnallistekniikan yleissuunnitelman pohjalta.

Merikannontien rakentaminen mahdollistaa asemakaavan mukaisen katuyhteyden välille Pohjoinen Hesperiankatu–Eteläinen Hesperiankatu, siis Merikannontien jatko etelään. Helsingin pyöräliikenteen tavoiteverkon mukaan Merikannontie kuuluu läntisen kantakaupungin pohjois-eteläsuuntaiseen baanayhteyteen: Munkkiniemenbaanaa. Suunnittelualueella toteutetaan siihen kuuluvat pyörätiejärjestelyt.

Helsingin liito-oravaselvityksen mukaan Toivo Kuulan puisto on liito-oravien ydinaluetta ja etelä-pohjoissuuntainen liito-oravien tavoitteellinen reitti kulkee rantaluiskan puiden kautta. Asia huomioidaan länsipuolen puiston suunnittelussa ja rakentamisessa istuttamalla rantaluiskaan uutta puustoa.

Suunnitelma

Merikannontie välillä Toivo Kuulan puisto–Eteläinen Hesperiankatu suunnitelmapiirustus nro 31765/1 (liite 2)

Merikannontie on katuluokitukseltaan tonttikatu. Merikannontien Pohjoisesta Hesperiankadusta etelään on asemakaavan mukaisesti linjattu niin, että se kohtaa Eteläisen Hesperiankadun suorakulmaisena T-risteyksenä.

Pohjoisen Hesperiankadun liittymästä pohjoiseen itäpuolen jalkakäytävän leveys pysyy nykyisellään 3,0 metrissä, samoin ajorata 7,0 metrissä. Ajoradan länsireunalle rakennetaan 0,75 metriä leveä kivetty erotuskaista, 2,75 metriä leveä pyörätie ja 2,5 metriä leveä jalkakäytävä.

Pohjoisen Hesperiankadun liittymästä etelää rakennetaan uusi asemakaavan mukainen katuyhteys. Itäpuolen jalkakäytävän leveys on 3,0 metriä ja ajoradan 6,5 metriä. Ajoradan länsipuolelle rakennetaan 1,9 metriä leveä erotuskaista ja 3,6 metriä leveä jalkakäytävä.

Kadun itäreunalle rakennetaan 3,0 metriä leveä jalkakäytävä. Viereinen länsipuolella oleva Sigurd Frosteruksen puisto on suunnittelussa myös ja sinne istutetaan uusia puita ja muita istutuksia.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro 31765/1 (liite 1). Koostepiirustus on liitteenä 3.

Katu on suunniteltu niin, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus

Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat: Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Cloud Oy.

Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Katusuunnitelmaluonnos on ollut esillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 8.−21.6.2022 välisenä aikana. Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen on tiedotettu alueen talouksiin postitetulla tiedotekirjeellä, kaupungin verkkosivuilla ja Helsingin Uutisten etelä-länsipainoksessa.

Katusuunnitelmaluonnosta koskeva yleisötilaisuus pidettiin internetin välityksellä Teams Live Event -tapahtumana 15.6.2022 klo 17–19. Samassa tilaisuudessa käsiteltiin Sigurd Frosteruksen puiston puistosuunnitelmaluonnos. Tilaisuudessa käytiin läpi suunnitelmien keskeinen sisältö, minkä jälkeen oli varattu aikaa yleisön kysymyksiin vastaamiselle. Tilaisuuteen osallistui 8 henkilöä. Tilaisuudessa oli paikalla myös edustajat kaupunkiympäristön toimialalta ja suunnittelukonsultilta.

Tiedote asukastilaisuudesta lähetettiin kadun varren kiinteistöille, Töölö-Seuralle, Töölön kaupunginosat – Töölö ry:lle sekä pääkaupunkiseudun lehdistölle 25.5.2022. Lisäksi Helsingin Uutisten etelä-länsipainoksessa julkaistiin ilmoitus suunnitelmien esittelystä. Ilmoitus julkaistiin 8.6.2022.

Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 4.

Katusuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 21.9.–4.10.2022 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä muille osallisille yleistiedoksiantona. Lisäksi asiasta on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla.

Katu- ja puistosuunnitelmista jätettiin yhteensä 14 muistutusta. Suoraan katusuunnitelmaan liittyviä muistutuksia oli yhteensä 3 kpl (muistutus 5, 7 ja 11).

Muistutusten käsittely

Muistutusten käsittelystä on laadittu erillinen asiakirja (liite 5).

Muistutukset eivät aiheuta muutoksia laadittuun katusuunnitelmaan.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman rakennuskustannukset ovat yhteensä noin 540 000 euroa, 156 euroa/m² (alv. 0 %).

Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 20 000 euroa (alv. 0 %). Ylläpitokustannukset ovat noin 5 000 euroa kalliimmat kuin nykyisin.

Katujen rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2029 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 01 Uudisrakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 mom. kohdan 11 mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 13.12.2022 § 698

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.12.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Petra Rantalainen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi