Toivomusponsi, kävelyreittien ja laiturin sopiminen luonnonympäristöön asemakaavan muutoksen nro 12530 jatkosuunnittelussa

HEL 2022-010691
Asialla on uudempia käsittelyjä
19. / 412 §

Valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponsi kävelyreittien ja laiturin sopimisesta luonnonympäristöön Vuosaaren Uutelassa

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 7.9.2022 hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle ja tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hyväksyessään 7.9.2022 Vuosaaren Uutelan Nuottasaaren ja Hallkullanniemen asemakaavan ja kaavan muutoksen nro 12530 kaupunginvaltuusto hyväksyi ponnen, jonka mukaan se edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että jatkosuunnittelussa varmistetaan, että suunnitellut kävelyreitit ja laituri sopivat mahdollisimman hyvin luonnonympäristöön.

Ponnesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto.

Kaupunginhallitus viittaa saatuun lausuntoon ja toteaa, että luontoarvojen huomioon ottaminen sekä uusien reittien ja rakenteiden sovittaminen luonnonympäristöön ovat kaupungin virkistysalueiden suunnittelun peruslähtökohtia. Myös Helsingin merellisen strategian mukaisena tavoitteena on, että rantojen ja saariston suunnittelu ja käyttö on vastuullista ja ottaa aina huomioon herkän saaristoluonnon, Itämeren suojelun ja kulttuuriperinnön asettamat vaatimukset.

Hallkullanniemen ja Nuottasaaren laiturin ja kävelyreittien jatkosuunnittelua ohjataan asemakaavamääräyksillä ja sen perusteella tehtävällä laadukkaalla suunnittelulla, joilla yhdessä varmistetaan, että suunnitellut kävelyreitit ja laituri sopivat mahdollisimman hyvin luonnonympäristöön.

Asemakaavassa laiturin rakentamispaikka on sijoitettu nykyisen laiturin kohdalle, ja kaavamääräyksen mukaisesti laitureille varatulla alueen osalla ”laiturin rakentamisessa, käytössä ja huoltamisessa tulee minimoida haitalliset vaikutukset vedenalaiseen luontoon”. Myös ulkoilupolun ”toteutuksessa tulee noudattaa maaston korkeusasemaa ja välttää puiden kaatamista. Toimenpiteitä, joista on haittaa luonnolle tai maisemalle tulee välttää”. Lisäksi kaavamääräyksen mukaisesti ”alueen puusto tulee säilyttää eikä alueella saa suorittaa maisema- tai luontoarvoja heikentäviä toimenpiteitä."

Uusia reittejä ja rakenteita sovitetaan luonnonympäristöön tutkimalla esimerkiksi vaihtoehtoisia polkulinjauksia maastokäynnillä osana suunnittelua. Tällaista lähestymistapaa on Helsingissä onnistuneesti hyödynnetty muun muassa Vasikkasaaren ja Vartiosaaren reitistön kehittämisessä.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 07.02.2023 § 68

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristölautakunta totesi, että luontoarvojen huomioon ottaminen sekä uusien reittien ja rakenteiden sovittaminen luonnonympäristöön ovat kaupungin virkistysalueiden suunnittelun peruslähtökohtia. Myös Helsingin merellisen strategian mukaisena tavoitteena on, että ”rantojen ja saariston suunnittelu ja käyttö on vastuullista ja ottaa aina huomioon herkän saaristoluonnon, Itämeren suojelun ja kulttuuriperinnön asettamat vaatimukset”.

Hallkullanniemen ja Nuottasaaren laiturin ja kävelyreittien jatkosuunnittelua ohjataan muun muassa syksyllä 2022 hyväksytyn asemakaavan kaavamääräyksillä. Asemakaavan määräyksillä sekä sen valmistumisen jälkeen tehtävällä laadukkaalla suunnittelulla varmistetaan, että suunnitellut kävelyreitit ja laituri sopivat mahdollisimman hyvin luonnonympäristöön.

Asemakaavassa laiturin rakentamispaikka on sijoitettu nykyisen laiturin kohdalle, ja kaavamääräyksen mukaisesti laitureille varatulla alueen osalla ”laiturin rakentamisessa, käytössä ja huoltamisessa tulee minimoida haitalliset vaikutukset vedenalaiseen luontoon”. Myös ulkoilupolun ”toteutuksessa tulee noudattaa maaston korkeusasemaa ja välttää puiden kaatamista. Toimenpiteitä, joista on haittaa luonnolle tai maisemalle tulee välttää”. Lisäksi kaavamääräyksen mukaisesti ”alueen puusto tulee säilyttää eikä alueella saa suorittaa maisema- tai luontoarvoja heikentäviä toimenpiteitä”.

Uusia reittejä ja rakenteita sovitetaan luonnonympäristöön tutkimalla esimerkiksi vaihtoehtoisia polkulinjauksia maastokäynnillä paikan päällä osana suunnittelua. Tällaista lähestymistapaa on Helsingissä onnistuneesti hyödynnetty muun muassa Vasikkasaaren ja Vartiosaaren reitistön kehittämisessä.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti käsitellä toimialajohtajan esityksen nro 11 kokouksen toisena asiana.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Sofia Kangas, maisema-arkkitehti: 310 42159

sofia.kangas@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi