Vahingonkorvaus, taloudellinen menetys, 4.11.2022, Laakson sairaala, osasto 7

HEL 2022-013674
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus pilalle menneistä kengistä

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö päätti, että fysioterapeutti ********** (jäljempänä hakija) korvataan kohtuussyistä 70,00 euroa 4.11.2022 työtehtävien yhteydessä pilalle menneistä kengistä.

Päätöksen perustelut

Hakija vaatii korvaushakemuksessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa korvaamaan hänen työtehtävien yhteydessä pilalle menneistä kengistään 79,95 euroa.

**********

Osastonhoitajan antaman selvityksen mukaan vahinko on tapahtunut hakijan kertoman mukaisesti. Työantaja ei tarjoa sairaalan työntekijöille työkenkiä, vaan työntekijät hankkivat työssä käytettävät jalkineet omalla kustannuksella.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että asianosaiselle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä.

Mikäli sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuussyistä osittain tai kokonaan.

Kun vahinko on aiheutunut käytettyjen kenkien vahingoittumisesta, korvauksen määrää arvioitaessa otetaan huomioon käyttöikään perustuva vähennys. Kenkien uushankintaa ei korvata. Vahingoittuneen esineen arvon määrityksessä lähtökohtana käytetään maksukuittia, josta selviää hankintahinta ja -aika.

Hakemukseen liitetyn maksukuitin mukaan kengät on ostettu elokuussa 2021.

Edellä todetun perusteella, ottaen huomioon käytettyjen kenkien todennäköisen arvon, katsotaan hakijalle kohtuulliseksi korvata kengistä 70,00 euroa.

Päätöksenteon tuen päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätökseen 25.1.2023 § 36.

Päätös tullut nähtäväksi 07.03.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marianne Nevala, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 42832

marianne.nevala@hel.fi

Päättäjä

Juha Kouvonen
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
3. Esihenkilön selvitys 12.12.2022

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.