Hankinta, yleisten alueiden kaupunkikalusteet, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-002935
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 59

Helsingin kaupunkiympäristön yleisten alueiden kaupunkikalusteita koskeva väliaikainen sopimus pollarien hankinnasta

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti, että kaupunkikalusteisiin kuuluvia pollareita hankitaan väliaikaisesti hankintalain (1397/2016) 153 §:ssä tarkoitetulla tavalla Oy Jana Ab:ltä.

Sopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla hankinnan väliaikaista järjestämistä koskevalla sopimuksella. Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo väliaikaisjärjestelyn aikana on noin 10 000 euroa. Hankinnan arvoa arvioitaessa on otettu huomioon mahdollinen noin vuoden pituinen käsittelyaika korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Päätöksen perustelut

Maankäyttöjohtaja päätti (29.5.2023 § 62), että Oy Jana Ab:n kanssa tehdään puitesopimus seuraavasta osa-alueesta:

  • Osa-alue 1: B2 Teräs ja ruostumaton teräs pollari.

Valintapäätös perustui kaupunkiympäristön toimialan 4.3.2023 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2023-002935.

Maankäyttöjohtajan päätöksestä (29.5.2023 § 62) tehtiin hankintaoikaisuvaatimus sekä jätettiin valitus markkinaoikeuteen. Valitus koski puitejärjestelyn osa-alueita 1, 12 ja 13.

Kaupunkiympäristölautakunta jätti 5.9.2023 § 450 tutkimatta hankintaoikaisuvaatimuksen, koska se oli saapunut myöhässä.

Markkinaoikeus antoi hankintapäätöstä koskevasta valituksesta 15.1.2024 päätöksen, josta kaupunkiympäristön toimiala teki valituslupahakemuksen ja valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus antoi 10.5.2024 välipäätöksen, jossa markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano kielletään siltä osin kuin markkinaoikeus on velvoittanut Helsingin kaupungin järjestämään uuden tarjouskilpailun Helsingin kaupunkiympäristön yleisten alueiden kaupunkikalusteita koskevan tavarahankinnan osa-alueiden 1, 12 ja 13 osalta, mikäli Helsingin kaupunki aikoo edelleen toteuttaa kyseisen tavarahankinnan julkisena hankintana. Täytäntöönpanoa koskeva määräys on voimassa, kunnes asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun 10.5.2024 perusteluissa todetaan: ”Kun markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano on hankinnan uudelleenkilpailuttamista koskevan velvollisuuden osalta ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla kielletty, hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta ryhtyä markkinaoikeuden päätöksestä johtuviin kilpailuttamista koskeviin toimenpiteisiin korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn aikana. Markkinaoikeuden päätöksellä ja tällä korkeimman hallinto-oikeuden välipäätöksellä ei rajoiteta hankinnan väliaikaista järjestämistä hankintalain 153 §:n mukaiseksi tarkoitetulla väliaikaisella sopimuksella.”

Hankintalain 153 §:n 1 momentin mukaan, jos hankinnasta on tehty valitus markkinaoikeuteen, hankintayksikkö voi järjestää hankinnan väliaikaisesti, jollei hankintaa voida sen luonteen vuoksi lykätä markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi.

Kysymyksessä olevaa hankintaa ei voida sen luonteen vuoksi lykätä korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn ajaksi. Kaupungilla on lakisääteinen velvollisuus huolehtia liikenneturvallisuudesta ja liikenteen turvallisesta järjestämisestä hallinnoimillaan kaduilla ja yleisillä alueilla. Kyseisten velvoitteiden hoitamisen välttämättömänä osana ovat valituksenalaisten osa-alueiden pollarit, kaaritelineet ja kaaritelineyhdistelmät (osa-alueet 1, 12 ja 13). Helsingin kaupunki ei voi täyttää lakisääteisiä velvoitteitaan, mikäli ajonestopollareita ja kaaritelineitä ei voida hankkia väliaikaisesti korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn ajaksi. Hankinnan toteuttamista osa-alueilla 1, 12 ja 13 ei voida lykätä muutoksenhaun ajaksi.

Väliaikaisjärjestely pollarien hankinnasta tehdään puitejärjestelyä koskeneen tarjouskilpailun osa-alueella 1 voittaneen Oy Jana Ab:n kanssa. Oy Jana Ab on 16.5.2024 antanut tarjouksen väliaikaisen sopimuksen tekemistä varten.

Väliaikaisjärjestely on voimassa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn ajan ja se päättyy hankintayksikön irtisanoessa sopimuksen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen tai viimeistään, kun mahdollisen uuden tarjouskilpailun perusteella on tehty lainvoimainen hankintapäätös. Irtisanomismenettely on määritelty tarkemmin sopimuksessa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 19.12.2023 § 700 mukaan maankäyttöjohtajalla on hankintavaltuudet enintään 3 miljoonan euron suuruisiin hankintoihin. Maankäyttöjohtaja on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnan väliaikaisesta järjestämisestä.

Päätös tullut nähtäväksi 29.05.2024

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Petri Arponen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38955

petri.arponen@hel.fi

Miia-Riina Repola, lakimies, puhelin: 09 310 26094

miia-riina.repola@hel.fi

Päättäjä

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja