Lyhennysvapaan myöntäminen, Mosan Wembley Oy

HEL 2023-005419
Asialla on uudempia käsittelyjä
19. / 311 §

Lyhennysvapaan myöntäminen Mosan Wembley Oy:lle

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää Mosan Wembley Oy:lle lyhennysvapaata lainan numero 210 100 3590 vuonna 2023 erääntyville, yhteensä 26 033,20 euron lyhennyserille. Laina-aikaa ei muuteta ja lyhennyserät lasketaan uudelleen nykyisen laina-ajan puitteissa. Muut lainaehdot pysyvät ennallaan.

Samalla kaupunginhallitus kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston rahoitusyksikköä tekemään lainadokumentaatioon päätöksen mukaiset muutokset.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Malmin Palloseura on vuonna 1948 perustettu helsinkiläinen jalkapalloseura. Tällä hetkellä seuralla on noin 1 000 jäsentä ja sen toiminta keskittyy Tapanilassa sijaitseville kahdelle tekonurmikentälle, joista vuonna 2019 valmistunut Mosan Wembley on lämmitettävä. Kenttäalueen vuokraaja ja rakennushankkeen toteuttaja Mosan Wembley Oy on Malmin Palloseura ry:n määräysvallassa oleva yhtiö.

Kaupunginvaltuusto myönsi kokouksessaan 14.6.2021, § 464 Mosan Wembley Oy:lle urheilu- ja ulkoilulaitosrahastosta 250 000 euron lainan Tapanilan urheilukentän huoltorakennuksen ja katsomoiden rakentamisen sekä pysäköintialueiden kunnostamisen osarahoitukseksi.

Mosan Wembley tekonurmikentän lämmitysjärjestelmä on lakannut tammikuussa toimimasta, joten yhtiö ei ole voinut periä sopimusten suuruisia vuokria jalkapallokentän käyttäjiltä. Kenttätoimittaja ei ole vielä pystynyt korjaamaan järjestelmää. Tulonmenetysten vuoksi Mosan Wembley Oy hakee kaupungin myöntämän lainan lyhennyksiin kahdentoista kuukauden lyhennysvapaata.

Kaupungin Mosan Wembley Oy:lle myöntämän lainan pääoma on päätöksentekohetkellä 286 365,27 euroa ja lyhennysvapaata koskevat lyhennyserät ovat yhteensä 26 033,20 euroa.

Valtiontuki ja kuntalain 129 §

Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamisen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan Mosan Wembley Oy:lle esitetyn lyhennysvapaan johdosta.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) mukaan jäsenvaltion myöntämä tai valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Mosan Wembley Oy:lle myönnettäväksi esitetty lyhennysvapaa sisältää korkotukea. Lyhennysvapaan sisältämä korkotuki ei kuulu valtiontukisäännösten soveltamisalaan, koska lainansaajan laina on myönnetty sellaista urheilutilaa varten, joka palvelee ensisijaisesti paikallisia asukkaita ja joka ei todennäköisesti houkuttele asiakkaita tai investointeja muista EU:n jäsenvaltioista. Korkotuella ei siten ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohta 197).

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.05.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Keijo Härkönen, rahoitusasiantuntija, puhelin: 09 310 25656

keijo.harkonen@hel.fi