Valtuustoaloite, koulujen ympäristön turvallisuuden parantaminen, erityisesti Norrtäljentiellä

HEL 2023-011034
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 187 §

Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Otso Kivekkään ym. valtuustoaloitteeseen koskien koulujen ympäristön turvallisuuden parantamista, erityisesti Norrtäljentiellä

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta katsoi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Aloitteessa toivotaan koulujen ympäristöjen turvallisuuden parantamista erityisesti Norrtäljentiellä Oulunkylässä. Norrtäljentien ja Teinintien risteyksessä aikaisemmin ollut yksikaistainen kadunosa jouduttiin poistamaan raitiotien rakentamisen yhteydessä. Mahdollisina toimenpiteinä turvallisuuden parantamiseksi aloitteessa mainitaan kavennus, tärinäraidat, hidastava kiveys, nopeuden alentaminen tai ylinopeuskamera. Asiasta on saatu palautetta myös alueen asukkailta. Lisäksi aloitteessa esitetään, että kaikkialla koulujen lähistöllä priorisoidaan lasten turvallisuus sujuvan autoilun edelle ja tehdään tarvittavat ratkaisut autoliikenteen hidastamiseksi ja rajaamiseksi. Osittain nämä aloitteessa olleet toiveet ovat jo toteutuksessa tämän vuoden aikana.

Norrtäljentien ylittävän suojatien kohdalla tehtiin maastohavainnointia ja selvitettiin eri vaihtoehtoja turvallisuuden parantamiseksi. Tarkastelun perusteella päädyttiin siihen, että turvallisuutta parannetaan heräteraidoilla ja pollarilla. Kaksi heräteraitaryhmää suojatien molemmin puolin toteutetaan upotettuna massamerkintänä. Suojatien eteläpuolelle Norrtäljentien länsipuolelle suunnitellun pollarin on tarkoitus ohjata autojen ajolinjoja siten, ettei suojatien kohdalta oikaista käännyttäessä Teinitielle länteen tai sieltä Norrtäljentielle. Nämä toimenpiteet ovat mukana Teinintien ympäristön liikenteen ohjaussuunnitelmassa, josta on tehty liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätös 15.12.2023 § 169. Parannuksista on laadittu rakennussuunnitelmat, ja toimenpiteet on tarkoitus rakentaa vuoden 2024 aikana.

Norrtäljentie on katuluokaltaan paikallinen kokoojakatu, jolla nopeusrajoitus on 30 km/h. Nopeusrajoitusten määrittämisen periaatteiden mukaan nopeusrajoitus on paikallisilla kokoojakaduilla 30 - 40 km/h, joten nopeusrajoitusta ei lasketa nykyisestä. Norrtäljentien turvallisuuden parantamiseksi tutkittiin muitakin vaihtoehtoja, muun muassa kavennusta suojatien kohdalle. Raitiotiensuunnitteluohjeen mukaisesti toteutettuna koulun puolelle mahtuisi noin 30 cm:n levyinen kavennus. Näin kapean kavennuksen vaikutus turvallisuuteen arvioitiin vähäiseksi ja toisaalta sen rakentaminen juuri valmistuneeseen katuun aiheuttaisi liikenteelle rakentamisen ajan haittaa ja aiheuttaisi lisäkustannuksia.

Koulujen ympäristössä liikenneturvallisuuteen kiinnitetään aina erityistä huomioita. Liikenteen rauhoittamisen keinot valitaan kohteeseen sopivista vaihtoehdoista. Paikalliskaduilla mahdollisia ratkaisuja kadun ylityksen turvallisuuden parantamiseksi ovat esimerkiksi korotettujen suojateiden, ylijatkettujen jalkakäytävien, ajoradan kavennusten ja korotettujen liittymien käyttäminen koulujen ympäristössä ja keskeisillä koulureiteillä. Lisäksi koulujen lähellä olevien katujen nopeusrajoitukseen kiinnitetään erityistä huomioita. Nopeusrajoitusperiaatteiden mukaisesti paikalliskatujen nopeusrajoitus on useimmiten 30 km/h. Mikäli paikalliskadun nopeusrajoitus on 40 km/h, nopeusrajoitusta voidaan tarvittaessa laskea pistemäisesti koulun ympäristössä liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Myös pääverkkoon kuuluvilla kaduilla nopeusrajoitusta voidaan laskea pistemäisesti koulun ympäristössä. Pääverkolla kadunylityksen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi käytetään yleensä valo-ohjattuja suojateitä. Muita mahdollisia pääverkolla käytettäviä kadunylityksen turvallisuutta parantavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi keskisaarekkeellinen suojatie, ajoradan kaventaminen, kaistojen määrän vähentäminen ja automaattinen liikennevalvonta. Suunnittelussa hyödynnetään myös kouluilta tulevaa palautetta, jonka avulla saadaan tärkeää tietoa koululaisten käyttämistä reiteistä koululle saavuttaessa.

Valtuustoaloite

Valtuutettu Otso Kivekäs ja 21 muuta valtuutettua ovat tehneet 30.8.2023 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Koulujen ympäristön turvallisuuden parantaminen, erityisesti Norrtäljentiellä

"Autoilijoiden liian suuret nopeudet koulun edessä ovat aiheuttaneet huolta erityisesti Oulunkylän Norrtäljentiellä, mutta myös Käpylässä ja kaikkialla kaupungissa, missä ekaluokkalaiset pari viikkoa sitten aloittivat koulun.

Norrtäljentiellä aiemmin ollut 1-kaistainen kavennusosa jouduttiin poistamaan Raide-Jokerin rakentamisen yhteydessä, koska kiskot tarvittiin kahteen suuntaan. Valitettavasti tämä on saanut osan aiemmin rauhallisesti ajaneista autoilijoista ajamaan ylinopeutta paikalliskadulla välittömästi koulun edessä.

Ratikkakiskoista johtuen korotetun suojatien rakentaminen ei ole mahdollista, mutta esimerkiksi kavennusta, tärinäraitoja, mukulakiviä tai muuta hidastavaa kiveystä, nopeusrajoituksen alentamista, ylinopeuskameraa ja muita mahdollisia ratkaisuja tulisi selvittää. Muuallakin kaupungissa tarvitaan ratikkakiskojen kanssa yhteensopivia autoliikenteen ylinopeuden hallinnan keinoja.

Siksi me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Oulunkylän Nortäljentielle etsitään pikimmiten ratkaisut autoliikenteen hidastamiseen sekä ylinopeuksien vähentämiseksi ja että kaikkialla koulujen lähistöllä priorisoidaan lasten turvallisuus sujuvan autoilun edelle ja tehdään tarvittavat ratkaisut autoliikenteen hidastamiseksi ja rajaamiseksi."

Toimivalta

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.

Aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu kaupunkiympäristölautakunnan tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 03.04.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Katariina Kasvinen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 38932

katariina.kasvinen@hel.fi