Kokousajat, kaupunginhallituksen aamukoulukokoukset vuonna 2024

HEL 2023-014843
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 395 §

Kaupunginhallituksen aamukoulukokoukset syyskaudella 2024

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti kokoontua syyskaudella 2024 aamukouluiksi kutsuttuihin kokouksiinsa kaupunginhallituksen istuntosalissa kaupungintalolla torstaisin klo 8.00 seuraavasti:

  • 5.9.2024
  • 10.10.2024
  • 28.11.2024

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että nämä kokoukset pidetään varsinaisen kokouksen, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla, sijasta sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus päätti 30.10.2023 § 639 vuoden 2024 kokousajoistaan. Tämän lisäksi pidetään aamukouluiksi kutsuttuja kokouksia, joissa käsitellään kaupungin yleiseen kehitykseen, hallintoon tai muuhun ajankohtaiseen asiaan liittyviä laajoja kokonaisuuksia.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta. Puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä. Muutoksista ilmoitetaan ennen kokouskutsun lähettämistä.

Kaupunginhallituksen kokouskutsu lähetetään sähköisesti neljä päivää ennen kokousta, samalla julkaistaan kokouksen esityslista yleisessä tietoverkossa. Hallintosäännön 29 luvun 3 §:n mukaan toimielimen kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta, jollei toimielin toisin päätä.

Kaupunginhallituksen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa kuntalain 140 §:n mukaisesti.

Sulje

Keskushallinto Pormestari 05.06.2024 § 38

Päätös

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti perua kaupunginhallituksen aamukoulun 6.6.2024 kokouksen.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus on 4.12.2023 § 733 päättänyt kokoontua kevätkaudella 2024 aamukouluiksi kutsuttuihin kokouksiinsa kaupunginhallituksen istuntosalissa kaupungintalolla torstaisin klo 8.00 seuraavasti: 1.2.2024, 14.3.2024, 18.4.2024 sekä 6.6.2024.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti perua 6.6.2024 kokouksen asioiden vähäisen määrän johdosta.

Hallintosäännön 29 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä

Keskushallinto Pormestari 08.05.2024 § 35

Keskushallinto Pormestari 26.01.2024 § 8

Lisätiedot

Sanna Lawrence, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 27640

sanna.lawrence@hel.fi

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 733

Päätös

Kaupunginhallitus päätti kokoontua kevätkaudella 2024 aamukouluiksi kutsuttuihin kokouksiinsa kaupunginhallituksen istuntosalissa kaupungintalolla torstaisin klo 8.00 seuraavasti:

  • 1.2.2024
  • 14.3.2024
  • 18.4.2024
  • 6.6.2024

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että nämä kokoukset pidetään varsinaisen kokouksen, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla, sijasta sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla.

Esittelijä
pormestari
Juhana Vartiainen
Lisätiedot

Sanna Lawrence, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 27640

sanna.lawrence@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.06.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pormestari
Juhana Vartiainen

Lisätietojen antaja

Sanna Lawrence, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 27640

sanna.lawrence@hel.fi