Helsingin kaupungin henkilöstöraportti vuonna 2023

HEL 2024-003733
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 198 §

Henkilöstöraportti 2023

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi kaupungin henkilöstöraportin vuodelta 2023.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana oli henkilöstöjohtaja Petri Lumijärvi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuoden 2023 henkilöstöraportti antaa kokonaiskuvan kaupungin henkilöstöstä ja niistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä, joilla edistetään hyvää henkilöstökokemusta ja siten kaupunkistrategian toteutumista.

Raporttiin on sisällytetty keskeisimmät henkilöstötilastot. Lisää tilastoja julkaistaan erillisenä tilastoliitteenä julkaisut.hel.fi –sivulla kevään aikana.

Kaupungin virallinen henkilömäärä oli 37 559 henkilöä. Henkilöstön määrä kasvoi 753 ihmisellä eli noin 2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Vuoden aikana kiinnitettiin entistä enemmän huomiota henkilöstökokemukseen ja sen kautta Helsingin kaupungin työnantajakuvaan. Henkilöstövaje on edelleen keskeinen haaste, johon vastataan tekemällä Helsingistä entistä parempi työpaikka yhdessä henkilöstön kanssa.

Pormestari Juhana Vartiainen perusti uuden strategisen ohjelmaryhmän henkilöstön saatavuuden parantamiseksi. Rekrytoinnit ulkomailta, oppisopimuskoulutusten lisääminen ja poikkihallinnollinen yhteistyö helpottavat henkilöstöpulaa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle saapui vuoden aikana 82 filippiiniläistaustaista hoiva- ja hoitoalan ammattilaista: 39 paikallisen koulutuksen saanutta hoiva-avustajaa ja 43 filippiiniläisen tutkinnon suorittanutta sairaanhoitajaa.

Palkanmaksun vakauttaminen oli edelleen painopisteenä. Keväällä uusien palkkavirheiden lukumäärä oli jo alle aikaisempien vuosien tason. Aikaisempia korjaamattomia virheitä oli kuitenkin vielä liian paljon, eikä uusia virheitä saatu riittävän nopeasti korjatuksi. Määrätietoinen työ palkkavirheiden vähentämiseksi tuotti koko ajan toivottua kehitystä, ja syksyn aikana palkanmaksu saatiin vakautettua. Uudet palkkavirheet saadaan nyt korjattua muutamassa päivässä.

Henkilöstöjohtamisen toimintatapojen yksinkertaistamista ja digitalisoinnin kehittämistä ei voitu toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Palkanmaksun vakauttamisen taustalla kuitenkin valmisteltiin siirtymää kohti yksinkertaisia ja nykyaikaisia HR-prosesseja ja helppokäyttöisiä digitaalisia työkaluja.

Fiilari-henkilöstökyselyn mukaan tyytyväisyyttä tuo oman työn merkityksellisyys ja lähiesihenkilöiden työ. Työnantajan suositteluindeksi eli halukkuus suositella omaa työnantajaa parani selvästi: kaupungin työntekijöistä 75 prosenttia suosittelisi työnantajaa ystävälleen.

Kaupungin työnantajamainetta mitattiin myös potentiaalisille työnhakijoille suunnatulla tutkimuksella. Työnantajamaineen vahvuutena oli työtehtävien mielenkiintoisuus ja työn merkityksellisyys. Kehityskohtina mainittiin palkkataso, työpaikan ilmapiiri ja johtaminen. Tulokset käynnistivät työnantajakuvan tiekartan eli kehittämissuunnitelman luomisen.

Kunta-alan palkat nousivat työ- ja virkaehtosopimusratkaisujen perusteella. Palkkoja korotettiin keskimäärin yhteensä 4,1 prosenttia. Kaupunki on lisäksi panostanut omaan palkkakehitysohjelmaan ja onnistumisista palkitsemiseen. Palkkakehitysohjelman korotuksiin kohdistettiin 14 miljoonaa euroa helpottamaan työvoimapula-alojen henkilöstön saatavuutta. Kertapalkitsemiseen käytettiin prosentti palkkasummasta eli noin 14 miljoonaa euroa.

Sairas-, työtapaturma- ja kuntoutuspoissaoloprosentti oli 4,44. Vertailua edelliseen vuoteen ei ole saatavana laskentatavan muutoksen tähden. Työmatkatapaturmien määrä laski selvästi 563:een (vuonna 2022: 821), mutta työpaikkatapaturmien määrä nousi 1 605:een. Vuonna 2022 työpaikkatapaturmia sattui 1 369 kappaletta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.04.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätietojen antaja

Petri Lumijärvi, henkilöstöjohtaja, puhelin: 09 310 22418

petri.lumijarvi@hel.fi

Outi Anttila, asiantuntija, puhelin: 09 310 37962

outi.anttila@hel.fi