Tutkimuslupa, Näyttöön perustuva toiminta ikääntyvien henkilöiden kotona toteutuvassa toiminnassa

HEL 2024-005086
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 28

Tutkimuslupa tutkimukseen ”Näyttöön perustuva toiminta ikääntyvien kotona toteutuvassa kuntoutuksessa”

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja

Päätös

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja myönsi tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Näyttöön perustuva toiminta ikääntyvien kotona toteutuvassa kuntoutuksessa” (Väitöskirjatutkimus). Yhteyshenkilönä toimii johtava toimintaterapeutti ********** ja palvelupäällikkö ********** Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2032 saakka.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Tutkimuksesta ja siihen osallistuvan henkilöstön ajankäytöstä on sovittava yksikön esihenkilön ja/ tai tutkimuksen yhteyshenkilön kanssa.

Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle, eikä toimiala sitoudu tiloissa tehtävien mahdollisten muutosten kustantamiseen.

Tutkijat sitoutuvat noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia.

Tutkijat saapuvat pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen.

Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen käyttöön osoitteella: sotepe.tutkimusluvat@hel.fi.

Päätöksen perustelut

Tutkimuksen tarkoituksena on rakentaa hypoteettinen malli kuvaamaan näyttöön perustuvaa toimintaa ikääntyvien kotona toteutuvassa kuntoutuksessa. Tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, mitä näyttöön perustuva toiminta on ikääntyvien kotona toteutuvassa kuntoutuksessa ja kuvata näyttöön perustuvan toiminnan toteutumiseen liittyviä toimintaedellytyksiä ikääntyvien kotona toteutuvassa kuntoutuksessa.

Tutkimus on osa kokoomaväitöskirjaa ja tutkimus koostuu kolmesta vaiheesta: I laadullinen tutkimus, II mittarin kehittäminen ja validointi sekä III hypoteettisen mallin kehittäminen. Nyt toteutettavassa ensimmäisessä laadullisen tutkimuksen vaiheessa kartoitetaan kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä näyttöön perustuvasta toiminnasta ikääntyvien kotona toteutuvassa kuntoutuksessa.
Tutkimus toteutetaan useammassa organisaatiossa.

Sosiaali- ja terveystoimea koskeva tutkimusaineisto kerätään yksilöhaastattelemalla sairaalatoiminnan kuntoutuspalvelujen- ja seniorikeskusten kuntoutuksen ammattilaisia, joilla on tietämystä kotona toteutettavasta kuntoutuksesta.

Tutkimukseen osallistujat rekrytoidaan yhteyshenkilöiden kanssa sovitulla tavalla ja avustuksella. Yhteyshenkilöt välittävät ensimmäisten haastateltavien rekrytointia varten haastattelukutsut rekrytoitaviin palveluihin. Tutkimukseen halukkaat osallistujat ovat tutkijaan yhteydessä. Rekrytointi etenee tämän jälkeen myös lumipallo-otantana, jossa haastateltu antaa suosituksen seuraavasta haastateltavasta ja lähettää tälle tutkimustiedotteen ja -kutsun. Tutkimustiedotteen ja kutsun saanut henkilö voi tämän jälkeen olla tutkijaan yhteydessä mahdollisesta haastatteluun osallistumisestaan. Osallistuminen tutkimukseen on vapaaehtoista ja perustuu tietoisesti annettavaan suostumukseen. Suostumusasiakirja käydään läpi ennen haastattelun alkamista.

Tavoiteltu haastateltavien määrä on noin seitsemän (7) haastateltavaa. Yhden haastattelun kesto on yhdestä kahteen (1-2) tuntia. Teams-haastattelut tallennetaan ja tämän jälkeen aineisto litteroidaan.

Tutkimus on laadullinen tutkimus ja aineisto analysoidaan induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimus raportoidaan väitöskirjatutkimuksena. Vaiheen I tuloksista raportoidaan lisäksi kansainvälisessä moniammatillisessa ikääntyvien hyvinvointia koskevassa julkaisussa.

Aineistoa käsittelevät ainoastaan tutkimuksen kannalta välttämättömät henkilöt tutkimustarkoituksessa, eikä siihen ole pääsyä ulkopuolisilla. Aineisto säilytetään salasanoin suojattuna ja tuhotaan tutkimuksen valmistumisen jälkeen.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialajohtajan päätöksen 30.11.2023 § 249 mukaan tutkimusluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä päättää sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja kahta tai useampaa palvelukokonaisuutensa palvelua koskevissa tutkimusluvissa.

Päätös tullut nähtäväksi 19.06.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Päivi Portin, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 27042

paivi.portin@hel.fi

Päättäjä

Seija Meripaasi
sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
4. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
7. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.