Meluilmoitus, terassitoiminta, Miina Sillanpään aukio 1, Suomen Suurterassit Oy

HEL 2024-006126
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 44

Päätös Suomen Suurterassit Oy:n meluilmoituksesta koskien Ravintola Terazzin MM- ja EM -kisalähetyksiä, osoitteessa Miina Sillanpäänaukio 1, SÖRNÄINEN

Yksikön päällikkö

Päätös

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö päätti hyväksyä Suomen Suurterassit Oy:n ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisen ilmoituksen, joka koskee Ravintola Terazzissa näytettäviä jääkiekon MM- ja jalkapallon EM -kisalähetyksiä ajalla 10.5. - 26.5.2024 ja 14.6. - 14.7.2024, ilmoituksessa esitetyllä tavalla sekä seuraavin määräyksin:

  1. Kisalähetyksen esittämiseen liittyvä äänentoistolaitteiden käyttö on sallittua ulkotiloissa vain ilmoituksessa esitettyinä aikoina. Mikäli ottelu ei jatkoajan tai muun viivästyksen takia pääty ilmoituksessa esitettyyn aikaan, saa sen kuitenkin näyttää loppuun asti.

    Esitysiltoja saa olla yhteensä enintään 20. EM- kisojen alkusarjojen otteluita saa kuitenkin esittää kello 22.00 jälkeen enintään kolmena peräkkäisenä yönä.
  2. Kisalähetyksiä koskeva tiedote on jaettava kaikkiin asuinrakennuksiin huoneistokohtaisesti Kuvan 1. mukaisesti.

    Tiedote on jaettava ennen ensimmäistä MM-kisalähetystä ja uudestaan ennen ensimmäistä EM-kisalähetystä. Tiedotteesta on käytävä ilmi otteluiden lähetysillat ja -kellonajat. Tiedotteessa on kerrottava myös mitkä ottelut saattavat venyä jatko-ajalle ja rangaistuslaukauskilpailuun sekä mitä se tarkoittaa lähetyksen päättymisajalle.

    Tiedotteessa tulee olla myös puhelinnumero ja muut yhteystiedot, johon voi tarvittaessa antaa palautetta koko tapahtuman ajan.
  3. Lupamääräyksen 2 mukainen tiedote tulee myös toimittaa sähköpostilla osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi ja saatteeseen tulee merkitä asian diaarinumero HEL 2024-006126.
  4. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa edellyttää toiminnanharjoittajan selvittämään toiminnan kello 22.00 jälkeen aiheuttamaa melurasitusta melumittauksin, mikäli on perusteltu syy epäillä toiminnasta aiheutuvan kohtuutonta meluhaittaa.

    Ennen mahdollista melumittausta tulee toimittaa mittaussuunitelma.

    Suunnitelman ja mittausten tekijän tulee olla ympäristömelumittauksissa FINAS-akkreditointipalvelun päteväksi todentama tai Suomen ympäristökeskuksen sertifioima.

    Mahdolliset mittaukset tulee suorittaa ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" mukaisesti. Mittauksissa käytettävän laitteiston ja sen kalibroinnin tulee täyttää melumittausstandardien vaatimukset, mieluiten tarkkuusluokalle 1, mutta vähintään luokalle 2.

    Melumittauksista on laadittava mittauspöytäkirja, joka on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon (helsinki.kirjaamo@hel.fi) viikon kuluessa. Saatteessa on
    ilmoitettava asian diaarinumero HEL 2024-006126. Mittauspöytäkirjasta tulee käydä ilmi julkisivuun kohdistuneen melun A-taajuuspainotettu keskiäänitaso (LAeq, 5min) ja taajuusjakauma esityspäivittäin kello 22.00 alkaen esityksen päättymiseen asti (kuvaajat) ja mittausten suorittaja, mittauksissa käytetty äänitasomittari, sääolosuhteet ja mittauspisteen tarkka sijainti (valokuva mittausolosuhteista). Lisäksi mittauspöytäkirjassa on esitettävä selvitys taustamelusta ja sen osuudesta kokonaismelutasoon
  5. Taustamusiikin soittaminen terassilla silloin, kun kisälähetyksiä ei näytetä, on tehtävä sellaisella äänenvoimakkuudella, ettei musiikki ole häiriintyvien kohteiden luona kuultavissa.

Kuva 1. Ravintola Terazzi korostettu sinisellä ja tiedotettavat rakennukset punaisella. (Määräys 2).

Käsittelymaksu

Ilmoituksen käsittelystä peritään Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen 1050,00 euron maksu. Lasku toimitetaan ilmoittajalle erikseen Helsingin kaupungin taloushallintopalvelusta.

Päätöksen perustelut

Ilmoituksen mukainen toiminta täyttää ympäristönsuojelulain 122 §:n edellytykset, kun otetaan huomioon ilmoituksessa annetut selvitykset ja päätökseen sisältyvät määräykset.

Määräysten perustelut

  1. Aikaisemmassa ratkaisukäytännössä on tapahtumasta aiheutuvaa meluhaittaa rajoitettu usein määräämällä sen päättymisajasta. MM- ja EM-kisapelien päättymisaikaan ei ole mahdollista vaikuttaa eikä lähetysten katkaiseminen kesken pelin ole tapahtuman kannalta tarkoituksenmukaista. Määräyksellä on mahdollistettu ottelun näyttäminen loppuun asti myös siinä tapauksessa, että ottelun päättyminen venyy ilmoituksessa esitettyä myöhäisemmäksi jatkoajan tai muun syyn vuoksi.

    Rajaamalla esitysiltojen lukumääräksi 20, on varmistettu ettei tapahtumasta aiheudu kohtuutonta meluhaittaa. Lukumäärässä on otettu huomioon tapahtumasta lähimmän asuinrakennuksen julkisivulle aiheutuva 49 dB:n melutaso ja se, ettei kisalähetyksissä painotu basso-taajuudet samalla tapaa kuin Pop/Rock -konserteissa.

    Jalkapallon EM-kisoissa alkusarjan pelejä pelataan jokaisena iltana lähes 2 viikkoa. Peräkkäisten esitysiltojen lukumäärän rajaamisella kolmeen vähennetään esityksistä mahdollisesti aiheutuvia haittoja.
  2. Laajalla tiedottamisella vähennetään tapahtumasta ympäristön asukkaille aiheutuvaa meluhaittaa. Tiedote tulee jakaa huoneistokohtaisesti, koska kisalähetykset päättyvät vasta yöaikaan. Määräystä annettaessa on otettu huomioon Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 17 §.
  3. Tieto esitysten tarkasta ajankohdasta on tarpeen valvonnan kannalta.
  4. Mikäli konserteista aiheutuu merkittäviä haittoja asutukselle tai muut syyt sitä edellyttävät, voi valvontaviranomainen edellyttää melumittausta. Määräys on tarpeen kohtuuttomien haittojen ehkäisemisen varmistamiseksi sekä toiminnan valvomiseksi.

    Mahdollisten mittausten suorittajan tulee olla ammattitaitoinen, jotta mittaukset tehdään oikein ja tulokset ovat luotettavia. FINAS– akkreditointipalvelu ja Suomen ympäristökeskus ovat puolueettomia ja luotettavia ympäristömelumittaajan pätevyyden todentajia.
  5. Meluilmoitusta koskeva päätös ohjaa kisalähetyksiä eikä se varsinaisesti koske tavanomaista taustamusiikin soittamista terassilla. Lupaehto on asetettu lähinnä informatiiviseksi ohjaamaan terassin taustamusiikin soittaminen ympäristönsuojelumääräysten 23 §:n mukaiseksi.

Ilmoituksen tekijä

Suomen Suurterassit Oy, Päivänkakkarantie 16, 01300 VANTAA
Y-tunnus: 3336048-3

**********

Ilmoituksen sisältö

Ilmoitus koskee Suomen suurterassit Oy:n ilmoitusta ravintola Terazzissa näytettävistä jääkiekon MM-kisojen ja jalkapallon EM-kisojen TV-lähetyksistä.

Jääkiekon MM-kisojen lähetyspäivät ovat seuraavat:
- Pe 10.5. klo 21:00-24:00
- Su 12.5. klo 13:00-16:00
- Ma 13.5. klo 17:00-20:00
- To 16.5. klo 17:00-20:00
- La 18.5. klo 17:00-20:00
- Ma 20.5. klo 21:00-24:00
- Ti 21.5. klo 21:00-24:00
- To 23.5. klo 17:00-24:00
- La 25.5. klo 15:00-22:00
- Su 26.5. klo 16:00-24:00

Jalkapallon EM-kisojen lähetyspäivät ovat seuraavat:
- joka päivä 14.-26.6. klo 16:00-24:00
- La 29.6.2024 klo 19:00-24:00
- Su 30.6.2024 klo 19:00-24:00
- Ma 1.7.2024 klo 19:00-24:00
- Ti 2.7.2024 klo 19:00-24:00
- Pe 5.7.2024 klo 19:00-24:00
- La 6.7.2024 klo 19:00-24:00
- Ti 9.7.2024 klo 22:00-24:00
- Ke 10.7.2024 klo 22:00-24:00
- Su 14.7.2024 klo 22:00-24:00

Lisäksi paikalla soitetaan musiikkia äänentoistolaitteiden kautta. Musiikin soitto ajoittuu klo 18:00 ja 24:00 välille. Ravintolan anniskeluoikeudet päättyvät kello 24.00.

Meluilmoitukseen on liitetty meluselvitys. Mallinnuksen mukaan terassialueella vallitsee noin 80 dB (LAeq) keskiäänitaso, joka vastaa hyvin äänekästä tilannetta, ja laskenta edustaa täten melun kannalta epäedullista tilannetta. Melumallinnuksessa on huomioitu myös terassialueen ihmisten aiheuttama puhemelu. Meluselvityksen osana olevan kartan perusteella melutasot lähimpien asuinrakennusten julkisivuilla osoitteissa Hakaniemenranta 30 ja Hakaniemenranta 26 on 47-49 dB (LAeq).

Meluilmoituksessa ei esitetä esitystenaikaisten melumittausten tekemistä.

Viranomaisen kartta- ja muut tarkastelut

Ravintola Terazzin terassilla esitettävistä kisalähetyksissä on kyse tilapäisestä tapahtumasta, jossa äänenvoimakkuus ylittää normaalin taustamusiikin voimakkuuden. Kyse on yöaikaisesta melusta, jonka on syytä olettaa oleva erityisen häiritsevää ja siten ilmoitusvelvollista. Muussa taustamusiikissa on kyse äänentoistolaitteiden jatkuvasta käytöstä, jota ohjaa ympäristönsuojelumääräysten 23 §.

Ilmoituksen mukaisesti esitysilloista 5 päättyy viimeistään kello 22.00 ja 27 päättyy kello 24.00. Ainakin jalkapallon EM-kisojen pudotuspelien osalta on kuitenkin todennäköistä, että ottelun päättyminen venyy ilmoituksen mukaisesta päättymisajasta mikäli pelin ratkaisu siirtyy jatkoajalle tai rangaistuslaukauskilpailuun. Tämän seurauksena esityksen päättymisaika saattaa olla vasta kello 01.00 tai jopa sen jälkeen.

Lisäksi meluilmoituksessa on ilmeisesti erehdyksessä kirjattu lauantain 25.5. pelattavat ottelut päättymään jo 22:00, vaikka päivän jälkimmäisen ottelun alkamisaika on kello 21.20. Tällä päätöksellä ei ole tarkoitus estää kyseisen ottelun esittämistä.

Helsingin kaupungin liikennemeluselvityksen perusteella liikenteen aiheuttama yhteismelu yöaikaan on Hakaniemenranta 30 pohjoisjulkisivulla 50-55 dB ja Hakaniemenranta 26:n julkisivulla 45-50 dB. Meluilmoituksen mukaan kisalähetysten aiheuttama keskiäänitaso rakennusten julkisivulla on joko liikenteen melutasoa vastaava tai sitä alhaisempi. Liikenteen melu on laskennallisesti arvioitu koko yöajalle. Liikenteen aiheuttama melu on tyypillisesti alkuyöstä korkeampi ja aamuyöstä alhaisempi. Vastaavasti kisalähetysten aiheuttama melu sijoittuu alkuyöhön, jolloin liikenteen taustamelu saattaa osittain peittää sen.

Tapahtumien osalta aikaisemmassa ratkaisukäytännössä on otettu huomioon tapahtuman aiheuttama melutaso, esitysajat erityisesti päättymisajan suhteen, sekä alueella vuosittain järjestettävien tapahtumien lukumäärä. EM ja MM kisalähetysten lukumäärä suhteutettuna myöhäiseen päättymisaikaan on korkea. Toisaalta kisalähetyksissä eivät bassotaajuudet korostu musiikkimeluun verrattavalla tavalla, jolloin se ei sisätiloissa kuulu yhtä herkästi.

Kun otetaan huomioon päätöksen määräys 2, jonka mukaan esityksiä saa olla kesän aikana enintään 20 iltana, ei kisalähetykset aiheuta kohtuutonta meluhaittaa.

Ilmoituksen käsittely

Ilmoitus on jätetty Lupapisteeseen vireille 6.4.2024.

Ilmoituksesta ei ole pyydetty lausuntoja, ilmoituksen vireilläolosta ei ole ilmoitettu eikä asianosaisia ole kuultu, koska ilmoitetun toiminnan ei voida katsoa ympäristönsuojelulain 121 §:ssä tarkoitetulla tavalla olennaisesti vaikuttavan yleisiin ja yksityisiin etuihin, kun otetaan huomioon toiminnan ajankohta ja kesto sekä asianosaisten etua suojaavat ympäristöseuranta ja -valvontayksikön yksikön päällikön ratkaisuun sisältyvät määräykset.

Sovelletut säädökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 118, 121, 122, 190, 200 ja 205 §
Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 26 §

Päätöksen antaminen ja voimassaolo

Päätöksestä kuulutetaan julkisesti Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa:

https://paatokset.hel.fi/fi/kuulutukset-ja-ilmoitukset/ymparistoasiat

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta. Päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, mikäli päätöksestä ei valiteta. Valitusaika on nähtävillä kuulutuksessa.

Päätös on voimassa toistaiseksi.

Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää (YSL 200 §).

Päätös tullut nähtäväksi 07.05.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Vaasan hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • asianosainen
  • rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
  • muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivulla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen ja valituksen toimittaminen

Valitusviranomainen on Vaasan hallinto-oikeus.

Vaasan hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
vaasa.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Vaasan hallinto-oikeus
 
PL 204
 
65101 VAASA
Faksinumero:
029 56 42760
Käyntiosoite:
Korsholmanpuistikko 43
 
65101 VAASA
Puhelinnumero:
029 56 42780

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00–16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta  (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut 
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Kirjaamon asiointiosoitteet ovat seuraavat:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Vesa Ruponen, ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 52195

vesa.ruponen@hel.fi

Päättäjä

Katariina Serenius
yksikön päällikkö