Hankinta, pienhankinta, Helsingin luovien alojen -tiekartta, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2024-008509
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 30

Helsingin luovien alojen tiekartta, pienhankinta

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti hyväksyä Ellun Kanat Oy:n tarjouksen liittyen Helsingin luovien alojen tiekartta -työhön kokonaistaloudellisesti edullisimpana. Sitova sopimus sopijapuolten välillä syntyy myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla hankintasopimuksella.

Samalla toimialajohtaja päätti oikeuttaa Kulttuuripalveluiden kulttuurijohtajaa allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen sekä hyväksymään yhteistyöhön liittyvät laskut.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 34 845 euroa. Kustannuksista 34 845 euroa maksetaan talousarvion kohdalta
40 10 01, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tapahtumatuotantojen (sisäinen tilaus 2980000014.)

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Taustaa

Helsingin luovien alojen tiekarttatyö on jatkoa Kaupunginkanslian elinkeino-osaston ja Kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan Pääkaupunkiseudun luovien alojen toimintaympäristö ja visio -yhteistyölle.

Helsingin kaupungin kaupunkistrategian 2021–2025 mukaisesti Helsinki on kasvun paikka. Tavoitteena on tulevaisuuden elinvoimainen, houkutteleva ja kansainvälinen Helsinki, joka kasvattaa taloudellista toimeliaisuuttaan sekä elinkeinojen ja ammattien monipuolistumista. Kaupungin tulee vetää puoleensa ihmisiä, uusia ja vakiintuneita yrityksiä sekä investointeja. Tämän saavuttamisessa luovilla aloilla on keskeinen rooli.

"Taide ja Kulttuuri Helsingissä 2030 -visiossa" todetaan, että Luovat alat ovat kaupungin tärkeä menestystekijä ja työllistäjä. Luovan teollisuuden ytimessä on elinvoimainen taidekenttä. Taide ruokkii ja vahvistaa muotoilua, viestintää, peliteollisuutta ja on niiden olemassaolon edellytys. Helsingillä on vahvat rakenteet tukemassa oppimisen, kulttuurin ja luovuuden, teknologian ja uuden yritystoiminnan verkottumista ja kestävää kasvua.

Elinkeinopolitiikan painopisteiden kautta luovat alat tukevat tavoitetta kehittää Helsinkiä osaajille ja yrityksille houkuttelevana paikkana, joka vetää puoleensa uusia ihmisiä, yrityksiä ja investointeja. Tavoitteena on tulevaisuuden kansainvälinen Helsinki.

Luovat alat tukevat myös painopistettä, jonka mukaan Helsingin vetovoima kestävän matkailun, kulttuurin ja tapahtumien kaupunkina vahvistuu. Painopisteen mukaan kaupunki huomioi, että monilla luovilla aloilla on merkittävä vaikutus kaupungin vetovoimaisuuden kehittämisessä.

Myös useimmat Suomen merkittävistä taidelaitoksista sijaitsevat Helsingissä. Taideyliopisto, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Metropolia, Humak, Arcada ja muut taiteen ja kulttuurin oppilaitokset tuovat Helsinkiin opiskelijoita ja osaajia ympäri maata ja maailmaa.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on Helsingin luovien alojen tiekartta tarjouspyynnössä (liite 1) annetun kuvauksen mukaisesti.

Saapuneet tarjoukset ja tarjousten vertailu

Tarjouspyyntö (liite 1) lähetettiin neljälle palveluntarjoajalle sähköpostitse 27.5.2024. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 5.6.2023 klo 15, johon mennessä saapui sähköpostitse neljä tarjousta: Ellun Kanat Oy, Jani Niipola ja Juni Communication & Production Oy, Open Flower Oy ja Poem Company Oy

Kaikki tarjoukset saapuivat määräajassa. Tarjoukset täyttivät tarjoajalta ja tarjoukselta vaaditut kriteerit.

Päätöksen perustelut

Hankintapäätös perustuu laatukriteereihin ja kokonaistaloudelliseen edullisuuteen tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä (liite 2).

Ellun Kanat Oy:n tarjous vastasi parhaiten tarjouspyynnössä esitettyihin vaatimuksiin työsuunnitelman, toimeksiannon toteuttavien henkilöiden osaamisen ja kokemuksen, referenssien ja hinnan osalta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 11.4. 2023, § 50 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3. momentin perusteella siten, että toimialajohtaja voi päättää hankinnoista kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla 500 000 euroon saakka.

Päätös tullut nähtäväksi 25.06.2024

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Saila Machere, johtava asiantuntija, puhelin: 09 31025903

saila.machere@hel.fi

Päättäjä

Juha Ahonen
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja