Tarkastuslautakunnan ja tarkastusviraston tulosbudjetti vuodelle 2018

HEL 2018-000834
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 83 §

Tarkastuslautakunnan ja -viraston talousarvion toteutumisennuste 3-2018

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan ja -viraston vuoden 2018 kolmannen talousarvion toteutumisennusteen.

Lisäksi lautakunta päätti todeta, ettei ennuste anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Talousarvion toteutumisennuste on laadittu kaupunginhallituksen 18.12.2017 hyväksymien vuoden 2018 talousarvion noudattamisohjeiden ja rahoitusjohtajan 15.2.2018 antamien talousarvion toteutumisennusteen laadintaohjeiden mukaisesti.

Tarkastuslautakunnan ja -viraston vuoden 2018 käyttötalouden talousarvion on lokakuussa arvioitu alittuvan noin 170 000 eurolla. Talousarvion alitus kohdistuu lähinnä henkilöstömenoihin. Avoimina ainakin osan vuotta ovat olleet arviointipäällikön, kahden kaupunkitarkastajan ja kahden erikoistarkastajan vakanssit.

Sitova toiminnan tavoite toteutui, sillä tarkastuslautakunnan vuoden 2017 arviointisuunnitelmaan sisältyvistä vuosittain vaihtuvista aiheista 71 prosenttia liittyi kaupunkistrategiassa asetettujen linjausten tai tavoitteiden arviointiin. Talousarviossa asetettu sitova toiminnan tavoite oli vähintään 60 prosenttia. Toimintamenojen alituksen vuoksi tuottavuuden ennustetaan kehittyvän suunniteltua paremmin. Määrä- ja taloustavoitteiden ennustetaan muilta osin toteutuvan talousarvion mukaisesti, mutta resursseihin ja henkilötyöpäiviin liittyviä tavoitteita ei tulla saavuttamaan.

Ennustetiedot tallennettiin kaupunkiyhteiseen Tasku-järjestelmään ja Talouden ja toiminnan seurantaraportti -työtilaan määräaikaan 10.10.2018 mennessä.

Sulje

Tarkastuslautakunta 21.08.2018 § 58

08.05.2018 Ehdotuksen mukaan

30.01.2018 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.11.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: 09 310 36581

vilma.lamminpaa@hel.fi