Kokousajat, kaupunginvaltuusto 2019

HEL 2018-008728
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 36 §

Kyselytuntien siirtäminen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti peruuttaa 27.2. ja 27.3. kyselytunnit sekä järjestää kyselytunnit 13.3. ja 10.4.2019 kokousten yhteydessä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2019 kokousaikojen yhteydessä kyselytuntien järjestämisestä siten, että kyselytunneista neljä järjestetään keväällä (30.1., 27.2.,27.3. ja 8.5.) ja kaksi syksyllä (11.9. ja 23.10.) valtuuston varsinaisten kokouksien yhteydessä.

Pormestarikunnan poissaolojen vuoksi 27.2. kyselytunti siirretään 13.3. kokouksen yhteyteen. Samalla tasataan kyselytuntien väliä kevään osalta siirtämällä 27.3. kyselytunti 10.4. kokouksen yhteyteen.

Hallintosäännön 30 luvun 18 §:n mukaan valtuuston päättämien varsinaisten kokousten yhteydessä järjestetään noin tunnin kestävä kyselytunti, jonka aikana valtuutetuilla on tilaisuus suullisesti esittää pormestarille tai apulaispormestarille yhteen asiaan kohdistuvia kysymyksiä näiden toimialaan kuuluvissa kaupungin toimintaa koskevissa asioissa.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 10.10.2018 § 279

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti pitää kokouksensa vuonna 2019 seuraavasti:

nro
 
vko
päivä
 
klo
 
 
 
1
 
3
16.1.2019
 
18
 
 
 
2
 
5
30.1.2019
 
18
 
kyselytunti
 
3
 
7
13.2.2019
 
18
 
aloitekäsittely
 
4
 
9
27.2.2019
 
18
 
kyselytunti
 
5
 
11
13.3.2019
 
18
 
 
 
6
 
13
27.3.2019
 
18
 
kyselytunti
 
7
 
15
10.4.2019
 
18
 
 
 
8
 
17
24.4.2019
 
18
 
 
 
9
 
19
8.5.2019
 
18
 
kyselytunti
 
10
 
21
22.5.2019
 
18
 
aloitekäsittely
 
11
 
23
5.6.2019
 
18
 
 
 
12
 
25
19.6.2019
 
16
 
tilinpäätös
 
13
 
35
28.8.2019
 
18
 
 
 
14
 
37
11.9.2019
 
18
 
kyselytunti
 
15
 
39
25.9.2019
 
18
 
aloitekäsittely
 
16
 
41
9.10.2019
 
18
 
 
 
17
 
43
23.10.2019
 
18
 
kyselytunti
 
18
 
45
6.11.2019
 
18
 
 
 
19
 
46
13.11.2019
 
16
 
talousarvio
 
20
 
48
27.11.2019
 
18
 
talousarvio, aloitekäsittely
 
21
 
50
11.12.2019
 
16
 
 
 
Esittelijä
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Lisätiedot

Mari Tammisto, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 76004

mari.tammisto@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätietojen antaja

Lauri Menna, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 36012

lauri.menna@hel.fi