Aukioloajat, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimipisteiden ja palveluiden sulkeminen ja avaaminen, koronavirus-tilanne

HEL 2020-006585
More recent handlings
§ 93

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan asiakastilojen sulkeminen ajalla 28.12.2021–10.1.2022 sekä tartuntatautilain 58 ja 58 d §:n noudattamisen edellyttämät toimenpiteet asiakastiloissa ja toiminnassa ajalla 28.12.2021–17.1.2022

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yleisölle avoimet sisäliikuntatilat, kuten liikunta- ja uimahallit ja kuntosalit suljetaan ajalla 28.12.2021–10.1.2022. Nämä tilat pidetään kuitenkin avoimina vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden ohjatulle harrastustoiminnalle, koululaisuinneille, lakisääteiselle kuntoutukselle sekä ammattilaisurheilulle (tartuntatautilain 58 g §).

Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yleisölle avoimet tanssiin, lauluun ja harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan tarkoitetut tilat kirjastoissa, kulttuuritaloissa ja nuorisotiloilla pidetään avoimina ainoastaan vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden ohjatulle harrastustoiminnalle ajalla 28.12.2021–10.1.2022 (tartuntatautilain 58 g §).

Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avoimena olevissa asiakastiloissa ja toiminnassa noudatetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuuksista sekä asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen käytön edellytyksistä 23.12.2021 tekemää päätöstä seuraavasti:

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tiloissa ei järjestetä yleisötilaisuuksia ajalla 28.12.2021-17.1.2022 (tartuntatautilain 58 §).

Tartuntatautilain 58 d §:n noudattamiseksi lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskin ehkäisemistä toteutetaan asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla seuraavissa tiloissa ja toiminnoissa:

  • Nuorisotilat
  • Kirjastot
  • Kulttuuritalojen aula- ja oleskelutilat (pl. Savoy-teatteri
  • Alueellisesti rajatut ulkotilat sekä niiden pukuhuonetilat

Tartuntatautilain 58 d §:n noudattamiseksi lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskin ehkäisemistä toteutetaan edellyttämällä tartuntatautilain 58 i §:n mukaisesti EU:n digitaalinen koronatodistus tai tartuntatautilan 58 m §:n mukainen EU:n digitaaliseen koronatodistukseen rinnastuva todistus eli niin sanottu koronapassi seuraavissa tiloissa ja toiminnoissa:

  • Sisäliikuntatiloissa avoinna olevat ohjatut harrastustoiminnot
  • Kulttuuritaloissa avoinna olevat ohjatut harrastustoiminnot
  • Museoiden sisäänpääsy

Toimialan toimipisteet laativat tartuntatautilain 58 h §:n mukaisen terveysturvallisuussuunnitelman ja laittavat sen asiakkaiden näkyville. Suunnitelmasta tulee ilmetä, miten 58 d § noudatetaan tai onko siinä määrättyjen rajoitusten vaihtoehtona otettu käyttöön koronapassi.

Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että ohjatussa harrastustoiminnassa on noudatettava seuraavia terveysturvallisuusohjeita:

  • Harrastustoiminnan järjestäjä varmistaa, että toimintaan osallistuvilla 16-18 –vuotiailla on koronapassi
  • Harrastusryhmä kokoontuu samassa kokoonpanossa.
  • Vältetään kontakteja toisten harrastusryhmien kanssa.
  • Harrastustoimintaan ei osallistuta flunssaoireisena.
  • Harrastustoiminnassa noudatetaan yleisiä ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta.
  • Harrastustoiminnassa vältetään tarpeetonta fyysistä kontaktia.
  • Mahdolliset osallistujapaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan ja muutoinkin oleskelu järjestetään mahdollisimman väljästi.
  • Vahva suositus on, että ohjaajat ja yli 12-vuotiaat käyttävät sisätiloissa kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät ehdottomasti estä sen käyttöä. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntasuoritusten aikana.
  • Muiden kuin harrastajien ja ohjaajien oleskelu harrastus- ja pukeutumistiloissa minimoidaan.
  • Kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminnan yleisön osalta noudatetaan aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevia päätöksiä, eli ei oteta yleisöä.
  • Kaikkia harrastustoimintaan osallistuvia ohjeistetaan noudattamaan annettuja terveysturvallisuusohjeita.
  • Ohjeistamisesta ja ohjeiden noudattamisen valvonnasta vastaa aina toiminnan järjestäjä.
  • Ulkotiloissakin tapahtuvassa harrastustoiminnassa on suositeltavaa soveltavin osin noudattaa yllä kuvattuja periaatteita.

Ohjatun harrastustoiminnan järjestäjät laativat terveysturvallisuussuunnitelman, josta ilmenee, että toiminnan järjestäjä noudattaa yllä kuvattuja ohjeita ja jonka on oltava osallistujien nähtävillä.

Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tiloja ei vuokrata yksityistilaisuuksiin 28.12.2021 lukien niin pitkään, kun pääkaupunkiseudulla on voimassa suositus, jonka mukaan suositellaan välttämään yksityistilaisuuksia ja rajaamaan tapaamiset omaan lähipiiriin.

Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että sisäliikuntapaikkojen asiakkaiden kausi- ja sarjakorttien voimassaoloa jatketaan yhtä monella päivällä kuin sulkuaika estää korttien hyödyntämisen. Samoin yleisötilaisuuksiin ostetut liput käyvät sellaisenaan joko esityksen uuteen ajankohtaan tai ne lunastetaan takaisin.

Päätöksen perustelut

Koronatilanne on koko maassa heikentynyt nopeasti ja omikron-muunnoksesta on pääkaupunkiseudulla tullut vain lyhyessä ajassa koronavirustartuntojen valtavariantti. Vaikean epidemiatilanteen johdosta pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositti 21.12.2021 Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tiukempia yleisötilaisuusrajoituksia sekä tartuntatautilain 58 g -pykälän mukaisia tilarajoituksia. Lisäksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli 22.12.2021 Etelä-Suomen aluehallintovirastolle sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien kieltämistä pääkaupunkiseudun alueella kokonaan kontaktien laajemmaksi vähentämiseksi. Ryhmä suositteli, että sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet kielletään kolmen viikon ajaksi 28.12.2021 alkaen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 23.12.2021 kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi aluehallintovirasto päätti 23.12.2021 määrätä tartuntatautilain 58 g §:n 1 momentin nojalla kaikki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla sijaitsevat tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta ja osallistujilta siltä osin, kuin niitä käytetään 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan. Edellä mainittuja tiloja voidaan aluehallintoviraston määräyksen mukaan kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.

Tällä päätöksellä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja panee toimeen Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräykset määrittämällä tarkemmin, miten määräykset vaikuttavat toimialan tiloihin ja asiakaspalveluun.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yleisölle avoimet sisäliikuntatilat, kuten liikunta- ja uimahallit ja kuntosalit pidetään avoimina vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden ohjatulle harrastustoiminnalle sekä koululaisuinneille, lakisääteiselle kuntoutukselle ja ammattilaisurheilulle. Nämä poikkeukset perustuvat aluehallintoviraston määräykseen sekä tartuntatautilakiin.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimipisteissä on tartuntatautilain 58 g §:ssä määriteltyjä tanssiin, lauluun ja harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan tarkoitettuja tiloja kirjastoissa, kulttuuritaloissa ja nuorisotiloilla. Nämä tilat pidetään avoimina vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden ohjatulle harrastustoiminnalle, mutta aikuisten ohjattua ryhmäharrastustoimintaa näissä ei järjestetä.

Aluehallintovirasto määräsi, että sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet kielletään kolmen viikon ajaksi 28.12.2021 alkaen. Näin ollen myöskään kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan missään tiloissa ei järjestetä yleisötilaisuuksia.

Tartuntatautilain 58 d §:n noudattamiseksi lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskin ehkäisemistä toteutetaan asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla kaikissa niissä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tiloissa ja toiminnoissa, jotka pidetään yleisölle avoimina. Yleisölle avoiminta pidetään nuorisotilojen toiminta, kirjastopalvelut sekä kulttuuritalojen aula- ja oleskelutilat (pl. Savoy-teatteri). Myös alueellisesti rajatut ulkotilat sekä niiden pukuhuonetilat pidetään avoimina yleisölle. Näissä edellä mainituissa tiloissa varmistetaan lähikontaktin aiheuttaman tartunnan riskin ehkäiseminen laatimalla terveysturvallisuussuunnitelma siitä, tehdäänkö se asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla.

Tartuntatautilain 58 d §:n noudattamiseksi lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskin ehkäisemistä toteutetaan edellyttämällä tartuntatautilain 58 i §:n mukaisesti EU:n digitaalinen koronatodistus tai tartuntatautilan 58 m §:n mukainen EU:n digitaaliseen koronatodistukseen rinnastuva todistus eli niin sanottu koronapassi niissä tiloissa ja toiminnoissa, joissa koronapassin edellyttäminen on lain mukaan mahdollista. Tämä toteutuu sisäliikuntatiloissa avoinna olevissa vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden ohjatuissa harrastustoiminnoissa, kulttuuritaloissa avoinna olevissa vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden ohjatuissa harrastustoiminnoissa sekä museoiden sisäänpääsyssä. Lähtökohtana on, että harrastustoiminnan järjestäjä varmistaa, että toimintaan osallistuvilla 16-18 –vuotiailla on koronapassi.

Koronatodistuksen esittämistä edellytetään 16-vuotiaalta tai sitä vanhemmalta asiakkaalta ja toimintaan osallistuvalta. Koronatodistuksen esittämistä ei edellytetä ammattilaisurheilijoilta, kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijöiltä, kun he tulevat tilaan oppilas- tai varhaiskasvatusryhmän kanssa eikä palkkatyötä tilassa tekeviltä.

Pääkaupunkiseudulla on voimassa suositus, jonka mukaan suositellaan välttämään yksityistilaisuuksia ja rajaamaan tapaamiset omaan lähipiiriin. Tämän suosituksen voimassa ollessa kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ei vuokraa tilojaan yksityistilaisuuksiin. Myös Helsingin kaupungin kansliapäällikkö on päättänyt 11.8.2021, että yleisö- ja yksityistilaisuuksien mahdollistamisen osalta noudatetaan aluehallintoviraston päätöksiä ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän linjauksia.

Toimivalta

Koronapandemian torjunnassa toimialajohtaja voi päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan palvelutilojen ja palvelujen tilapäisestä sulkemisesta koko kaupungin tai alueiden osalta tai yksittäisten paikkojen osalta, enimmäishenkilömäärien määrittelystä sisätiloissa, palvelutarjonnan keskeyttämisestä, aukioloaikojen rajoittamisesta tai palvelutarjonnan muuttamisesta siten, että minimoidaan henkilökohtaisia kontakteja.

This decision was published on 23.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Kirsti Laine-Hendolin, hallintojohtaja, puhelin: 09 310 87751

kirsti.laine-hendolin@hel.fi

Decisionmaker

Tommi Laitio
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja