Aukioloajat, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimipisteiden ja palveluiden sulkeminen ja avaaminen, koronavirus-tilanne

HEL 2020-006585
More recent handlings
§ 24

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yleisölle avoimien asiakastilojen sulkeminen ja toiminnoiltaan supistettavat toimipisteet ajalla 1.–16.5.2021 koronavirustilanteesta johtuen sekä toimintojen osittainen avaaminen

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti, että kaikki kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yleisölle avoimet asiakastilat pidetään pääosin suljettuina lukuun ottamatta kirjastojen lyhytaikaisten palveluiden ja asioinnin tiloja, rajoitetusti avattavia nuorisotiloja sekä rajoitetusti erityisuimakortin haltijoille avattavia Pirkkolan ja Itäkeskuksen uimahalleja. Pääosin suljettuina pysyvät tilat ovat toimialan kulttuuritalot, museot ja sisäliikuntapaikat.

Nuorisotilat avataan rajoitetusti 3.5.2021. Nuorisotyön painopiste säilyy ulkona tapahtuvassa toiminnassa. Nuorisotyössä noudatettavia terveysturvallisuusperiaatteita ovat, että nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä yli 12-vuotiailta, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä, osallistujamäärä rajataan tilakohtaisesti niin, että väljyys tiloissa voidaan varmistaa ja osallistujamäärää seurataan ja tarvittaessa rajataan.

Poikkeuksena kulttuurin- ja vapaa-ajan toimialan hallinnoimissa tiloissa voidaan toteuttaa vuonna 2008 syntyneiden ja tätä nuorempien harrastustoimintaa rajatusti ja erityisiä, alla tarkemmin määriteltyjä turvallisuusohjeita noudattaen. Lisäksi vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattua harrastustoimintaa voidaan toteuttaa ulkotiloissa (alkaen 19.4.2021) ja ohjattua harrastustoimintaa toimialan hallinnoimissa sisätiloissa (alkaen 3.5.2021) samaisia turvallisuusohjeita noudattaen.

Alkaen 3.5.2021 avataan mahdollisuus uimahallikäynteihin erityisuimakortin haltijoille Pirkkolan ja Itäkeskuksen uimahalleissa normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Erityisuimakortilla asioivilta edellytetään, että kaikki 12 vuotta täyttäneet käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle, muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana eli aulatiloissa, saapumis- ja kokoontumistiloissa, pukuhuoneissa, katsomoissa ja muissa vastaavissa tiloissa.

Toimialan hallinnoimissa uimahalleissa on mahdollista järjestää koululaisuinteja alla tarkemmin määritellyin terveysturvallisuuden takaavin ehdoin.

Koululaisuinnit

Koululaisuinneissa noudatettavat terveysturvallisuusohjeet:

  • Kaikki koululaisuintien harjoitus- ja toimintamuodot tulee toteuttaa siten, että lähikontakteja ei synny.
  • Uimaan voi tulla yksi luokka kerrallaan, jolloin toiminta tapahtuu samassa ryhmässä, jossa oppilaat ovat tekemisissä myös muun koulupäivän aikana.
  • Kaikki 12 vuotta täyttäneet käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle, muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana eli aulatiloissa, saapumis- ja kokoontumistiloissa, pukuhuoneissa, katsomoissa ja muissa vastaavissa tiloissa.
  • Uintiryhmät jaetaan oppilasmäärän mukaan kahteen tai kolmeen pienryhmään, joista jokaisella on oma kulttuurin- ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuuden liikunnanohjaaja.
  • Turvaetäisyyksien toteutumiseen pukuhuoneissa ja uimaopetuksen aikana kiinnitetään huomiota ja henkilökunta muistuttaa siitä oppilaita tarpeen vaatiessa.

Vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminta

Toiminnassa noudatettavat periaatteet:

  • Kaikki harjoitus- ja toimintamuodot tulee toteuttaa siten, että lähikontakteja ei synny.
  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja, ohjattuja vuoroja varten.
  • Toiminnassa noudatetaan viranomaisten, ja liikunnan osalta lisäksi Olympiakomitean antamia terveysturvallisuusohjeita turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käyttämisestä.
  • Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa muissa tilanteissa paitsi urheilusuoritusten aikana. Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi.
  • Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää vähintään kahden metrin turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampia ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä.
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön.
  • Harrastukseen saattaja, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.   

Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa ohjattua toimintaa. Toimintaa voivat toteuttaa liikuntaseurat, nuorisojärjestöt, muut yleishyödylliset yhdistykset, taiteen perusopetuksen toimijat, muut yhteisöt ja kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut. Toiminnassa on noudatettava viranomaisten antamia terveysturvallisuusohjeita ja niiden rikkominen voi johtaa tilavarausten peruuttamiseen tai toiminnan keskeyttämiseen. Vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien harrastustoiminta toteutuu sisällä ja ulkona jo aiemmin varatuilla ja myönnetyillä vuoroilla.

Kaikki vuonna 2000 syntyneiden ja tätä vanhempien harrastusvuorot on peruttu. Kilpailuja, otteluita tai sarjatoimintaa ei järjestetä. Työpajoja, kerran järjestettäviä kursseja tai koulu- ja päiväkotiryhmien vierailuja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimipaikkoihin ei järjestetä.  

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ulkokentät ovat lasten ja nuorten harrastustoiminnan ulkopuolella kuntalaisten käytössä. Puku- ja pesutilat pidetään suljettuina, WC ja käsienpesu pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään.

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle urheilutoiminnalle, aikuisten A-maajoukkuetoiminnalle, palloilulajeissa kahdelle ylimmälle kansalliselle sarjatasolle sekä kansallisen lajiliiton valintajärjestelmän kautta kansainvälisiin arvokilpailuihin valmistautuville urheilijoille, jotka kansallinen lajiliitto nimeää ja joista Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia yhdessä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa antaa lausunnon.

Kirjastot

Kirjastojen kokoelmatilat, kokoontumistilat, lukusalit, lehtialueet ja kokoontumistilat sekä wc-tilat suljetaan asiakkailta, mutta kirjastot pidetään rajatusti auki lyhytaikaista asiointia varten.

Kirjastot tarjoavat rajattua palvelua, johon kuuluu:

  • Rajattu palvelu toteutetaan siten, että asiakkaiden ja henkilöstön lähikontaktit voidaan välttää
  • Ensisijaisena palvelutapana etukäteisvaraus ja itsepalvelu.
  • Aineiston nouto varaushyllystä sekä rajatuista valikoima- ja teemahyllyistä automaattien luona.
  • Materiaalin lainaus ja palautus automaatilla.
  • Lyhytaikainen asiointi asiakastietokoneilla.
  • Tarvittaessa avustaminen ja neuvonta palvelutiskillä.
  • Asioinnissa on velvoite käyttää maskia, mikäli terveydelliset syyt eivät estä käyttöä. Kasvomaskia ei myöskään edellytetä alle 12-vuotiailta.

Edellä mainitut rajoitukset ovat voimassa ajalla 1.–16.5.2021 kuitenkin siten, että velvoite käyttää kasvomaskia kirjaston palveluissa ja vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien harrastustoimissa, nuorisotiloissa, erityisuimakortilla uimahalleissa sekä koululaisuinneissa edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti on voimassa toistaiseksi niin pitkään, kun Helsinki on koronaepidemian leviämisvaiheessa.

Päätöksen perustelut

Tausta ja aikaisemmat päätökset

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi 20.4.2021, että 3.5.2021 alkaen sisätiloissa harrastavien yläikäraja nousee 20-vuoteen, eli sisätiloissa voivat ohjatusti harrastaa 20-vuotiaat ja tätä nuoremmat.

Ulkotilat avautuivat harrastustoimintaan 20-vuotiaille ja sitä nuoremmille 19.4.2021. Avoinna harrastamiseen ovat kaikki kentät, mukaan lukien tekonurmikentät, pesäpallokentät ja yleisurheilukentät. Luonnonnurmikentät avataan kuitenkin vasta, kun kentän nurmi on käyttöä kestävässä kunnossa.

Koronakoordinaatioryhmä linjasi lisäksi, että mahdollisuus uimahallikäynteihin avataan erityisuimakortin omaaville 3.5.2021 alkaen, jos tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n mukainen päätös ei ole tuolloin alueella enää voimassa.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi, että aiemmin tehtyä harrastustoiminnan linjausta täydennetään seuraavasti: 20-vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan ulkotiloissa rajoitetusti. Myös muut kuin liikuntaharrastukset ovat mahdollisia. Tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n nojalla kuorolaulu, harrastajateatteri ja vastaava ryhmäharrastustoiminta on kuitenkin 28.4.2021 asti kielletty myös ulkotiloissa. Nuorisotyön toteuttaminen rajatuissa ryhmissä ulkona on mahdollista.

Koronakoordinaatioryhmä totesi, että palvelujen avaamista tarkastellaan nyt viikoittain. Tautitilanne näyttää kehittyvän parempaan suuntaan, mutta se edellyttää varovaisuutta myös lähiviikkoina.

Koronakoordinaatioryhmän 27.4.2021 pidetyssä kokouksessa linjattiin nuorisotilojen rajatusta avaamisesta. Linjaukset noudattavat lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.

Nuorisotilat avataan pääkaupunkiseudulla rajoitetusti 3.5.2021. Nuorisotyön painopiste säilyy ulkona tapahtuvassa toiminnassa. Nuorisotyössä noudatettavien terveysturvallisuusperiaatteiden mukaisesti nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä yli 12-vuotiailta, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä. Lisäksi osallistujamäärä rajataan tilakohtaisesti niin, että väljyys tiloissa voidaan varmistaa ja osallistujamäärää seurataan ja tarvittaessa rajataan.

Koordinaatioryhmä linjasi myös, että kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät edelleen suljettuina 16.5.2021 saakka. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja ja museoita. Maanantaista 3.5.2021 alkaen mahdollistetaan kuitenkin aiempien linjausten mukaisesti vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta sisätiloissa sekä nuorisotilojen rajattu avaaminen.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja on aiemmin päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajan yleisölle avoimien asiakastilojen sulkemisesta 27.11.2020, § 79 ajalla 30.11.–20.12.2020, 17.12.2020, § 86 ajalla 21.12.2020–10.1.2021, 7.01.2021, § 2 ajalla 11.1.–31.1.2021 ja 29.01.2021, § 6 ajalla 1.–28.2.2021, 26.2.2021, § 13 ajalla 1.–31.3.2021 ja 30.03.2021, § 30 ajalla 1.–30.4.2021. Tämä päätös on jatkoa aikaisemmille päätöksille.

Koululaisuinnit

Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan koulujen uimaopetuksessa varmistetaan perusuimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä. Koronarajoitusten pitkittyessä uimataidon oppimismahdollisuudesta on noussut laaja ja jaettu huoli. Uimahallien ei ole todettu olevan merkittäviä koronan tartuntapaikkoja, sillä uimaveden kemikaalit tehoavat myös koronavirukseen.

Vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminta

Lapset ja nuoret ovat koronakriisin seurauksena erityisen haavoittuvassa asemassa ja heidän hyvinvoinnistaan tulee huolehtia. Harrastustoiminnan pitkäaikaisesta sulkemisesta on syntynyt huomattavia negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tämän johdosta Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit linjasivat, että mahdollisuus lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämiseen avattiin rajatusti 1.2.2021 alkaen vuonna 2008 syntyneille ja sitä nuoremmille. Tällä päätöksellä harrastustoimintaa avataan rajatusti myös vuonna 2001 syntyneille ja sitä nuoremmille.

Nuorisotyö

Nuorisotilat avataan rajoitetusti 3.5.2021. Nuorisotyön painopiste säilyy ulkona tapahtuvassa toiminnassa. Nuorisotyössä noudatettavia terveysturvallisuusperiaatteita ovat, että nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä yli 12-vuotiailta, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä, osallistujamäärä rajataan tilakohtaisesti niin, että väljyys tiloissa voidaan varmistaa ja osallistujamäärää seurataan ja tarvittaessa rajataan. Linjaukset noudattavat lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.

Kasvomaskin edellyttäminen kirjastoasioinnissa, vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminnassa, nuorisotiloissa, erityisuimakortilla asioidessa sekä koululaisuinneissa 1.5.2021 lukien toistaiseksi

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päätti 17.12.2020, § 86, että kirjaston palveluissa asioidessa on velvoite käyttää kasvomaskia toistaiseksi niin pitkään kuin Helsinki on koronaepidemian leviämisvaiheessa, mikäli terveydelliset syyt eivät estä käyttöä.

Toimialajohtajan päätöksellä 29.01.2021, § 6 velvoite käyttää kasvomaskia otettiin käyttöön myös alle 20-vuotiaiden liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminnan ohjaajilla ja 12 vuotta täyttäneillä osallistujilla, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa muissa tilanteissa paitsi urheilusuoritusten aikana. Samassa päätöksessä muutettiin kirjastojen velvoite kasvomaskin käyttöön 12 vuotta täyttäneille (aiemmin yli 15-vuotiaat).

Kasvomaskin käyttöä on edellytetty myös koululaisuinneissa alkaen 1.3.2021, (toimialajohtajan päätös 26.2.2021, § 13) siten, että ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa muissa tilanteissa paitsi urheilusuoritusten aikana. Tällä päätöksellä kasvomaskin käyttöä edellytetään myös erityisuimakorttilaisilta ja nuorisotiloissa.

Päätöksen 17.12.2020, § 86 mukaan rajatussa kirjastoasioinnissa on velvoite käyttää maskia. Päätöksessä on todettu, että tehdyillä linjauksilla reagoidaan epidemian leviämisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon ylikuormittumisen uhkaan. Seuraavassa esitetään tarkempi arvio kasvomaskin käytön edellyttämisen jatkamiselle myös 1.5.2021 jälkeen, niin pitkään, kun Helsinki on epidemian leviämisvaiheessa. Kasvomaskin käyttämisen edellyttämistä tarkastellaan ensin epidemiologisesta ja oikeudellisesta näkökulmasta. Näiden jälkeen kuvataan käytännöt siitä, mitä kasvomaskivelvoite kirjastoissa sekä vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminnassa käytännössä tarkoittaa.

Epidemiologinen arvio

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii, aivastaa tai puhuu. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Tutkimusten mukaan virus tarttuu erityisen helposti ahtaissa sisätiloissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

THL suosittelee tällä hetkellä kasvomaskin käyttöä koko maassa. Kasvomaskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai jos muut terveyteen liittyvät syyt estävät kasvomaskin käytön. THL on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositusta 8.1.2021. Kasvomaskin käyttöä suositellaan vastedes 12 vuotta täyttäneille.

Kasvomaskien käyttämisen edellyttäminen muiden hygieniatoimien lisäksi myös rajatussa kirjastoasioinnissa ja vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminnassa sekä erityisuimakorttilaisilta on välttämätöntä asiakkaiden ja henkilöstön ja muiden harrastustointaan osallistuvien terveysturvallisuuden turvaamiseksi.

Oikeudellinen arvio

Kaupungilla on oikeus ja velvollisuus huolehtia hallinnoimiensa tilojen turvallisuudesta. Kasvomaskin käyttämiseen velvoittaminen on rinnastettavissa esimerkiksi liikuntatiloissa tilojen siisteyden ja käyttäjien turvallisuuden vuoksi käytettäville varusteille asetettuihin edellytyksiin. Kirjastoissa kasvomaskin käyttämiseen velvoittaminen rinnastuu kirjastojen käyttösääntöihin.

Tiettyihin kunnan järjestämisvastuulle kuuluviin välttämättömiin ja kiireellisiin palveluihin pääsy on turvattava riippumatta siitä, onko kuntalaisella sillä hetkellä omaa kasvomaskia. Tällaisina välttämättöminä ja kiireellisinä palveluina voidaan pitää ainakin kiireellistä sairaanhoitoa ja mahdollisesti kiireellisiä sosiaalipalveluja. Mikäli näissä palveluissa edellytetään kasvomaskin käyttöä, kaupungin on tarjottava kasvomaski.

Ottaen huomioon yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjinnän kiellon, kaupunki ei saa rajoittaa palvelujen käyttämistä niiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi käyttää kasvomaskia. Henkilön oma ilmoitus kasvomaskin käytön estävistä syistä on joka tapauksessa riittävä.

Kasvomaskin käyttövaatimuksen vaikutukset Helsingin kaupungin kirjastoissa

Asiakkaille ja henkilöstölle terveysturvallinen asiointi kirjastoissa on pyritty turvaamaan rajaamalla asiointimahdollisuus aineiston lainaamiseen ja palautukseen sekä välttämättömään lyhytaikaiseen asiointiin asiakastietokoneilla. Kirjastojen muut palvelut, kuten lukusalit, lehtialueet, kokoontumistilat ja kokoelmatilat ovat asiakkailta suljettuja.

Terveysturvallinen asiointi on pyritty turvaamaan myös edellyttämällä asiakkailta kasvomaskin käyttöä. Kasvomaskin käytön edellyttäminen vertautuu myös kirjaston käyttösääntöihin, jotka perustuvat yleisistä kirjastoista annetun lain 14 §:ään (29.12.2016/1492). Lain 14 §:n mukaan kunta voi hyväksyä yleisen kirjaston käyttösäännöt, joilla edistetään kirjaston sisäistä järjestystä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kirjastopalvelu ei ole sairaanhoitoon verrattava välttämätön ja kiireellinen palvelu, joten kasvomaskin edellyttäminen on myös oikeudellisen arvion perusteella tällöin mahdollista. Kirjaston käyttö on eri asiakasryhmille edelleen mahdollista, vaikka kasvomaskin käyttö asetetaankin pakolliseksi.

Kasvomaskia ei edellytetä niiltä asiakkailta, joilla on terveydellinen este kasvomaskin käyttämiseen. Tästä poikkeuksesta muistutetaan kaikessa viestinnässä, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Kasvomaskia ei myöskään edellytetä alle 12-vuotiailta. Mikäli asiakkaalla ei ole omaa kasvomaskia mukanaan, kirjastoissa tarjotaan kasvomaski asioinnin ajaksi.

Kasvomaskien käyttämisen edellyttäminen myös rajatussa kirjastoasioinnissa on välttämätöntä siksi, että tavoiteltuun päämäärään asiakkaiden ja henkilöstön terveysturvallisuuden turvaamiseksi ei päästä lievemmillä rajoituksilla.  Toimenpiteenä kasvomaskin edellyttäminen antaa mahdollisuuden tarjota rajattuja kirjastopalveluja. Etenkin kirjastojen asiakaskoneiden käyttö on usealle ihmiselle ainoa keino hoitaa sähköistä asiointia. Vaihtoehto sille, että kasvomaskeja ei edellytettäisi, olisi sulkea myös kirjastot muiden kulttuurin ja vapaa-ajan asiakastilojen tapaan.

Kasvomaskin edellyttämistä kirjastopalveluissa jatketaan henkilöstön ja asiakkaiden riittävän terveysturvallisuuden takaamiseksi 1.5.2021 lukien niin pitkään, kun Helsinki on koronaepidemian leviämisvaiheessa. Leviämisvaiheen päätyttyä voidaan siirtyä THL:n suosituksen mukaisesti kasvomaskien käyttämisen suositukseen.

Kasvomaskin käyttövaatimuksen vaikutukset Helsingin kaupungin tiloissa toteutettavassa vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoharrastustoiminnassa

Asiakkaille ja henkilöstölle terveysturvallinen vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien harrastustoiminta pyritään turvaamaan edellyttämällä toiminnan järjestäjiltä terveysturvallisuussuunnitelma. Toimijoilta edellytetään, että ne noudattavat harrastustoiminnan tarjoamisessa viranomaisten ja liikunnan osalta myös Olympiakomitean terveysturvallisuudesta antamia ohjeita.

Mahdollisimman terveysturvallinen harrastustoiminta kaupungin hallinnoimissa tiloissa pyritään turvaamaan myös edellyttämällä 12 vuotta täyttäneiltä kasvomaskin käyttöä. Harrastustoiminnan tarjoaminen ei ole sairaanhoitoon verrattava välttämätön ja kiireellinen palvelu, joten kasvomaskin edellyttäminen on myös oikeudellisen arvion perusteella tällöin mahdollista. Harrastustoiminta on edelleen mahdollista, vaikka kasvomaskin käyttö asetetaankin pakolliseksi.

Kasvomaskia ei edellytetä niiltä henkilöiltä, joilla on terveydellinen este kasvomaskin käyttämiseen. Tästä poikkeuksesta muistutetaan kaikessa viestinnässä, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Kasvomaskia ei myöskään edellytetä alle 12-vuotiailta. Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa muissa tilanteissa paitsi urheilusuoritusten aikana. Kasvomaski on pääsääntöisesti tuotava itse.

Kasvomaskien käyttämisen edellyttäminen harrastustoiminnassa kaupungin tiloissa on välttämätöntä siksi, että tavoiteltuun päämäärään asiakkaiden ja henkilöstön terveysturvallisuuden turvaamiseksi ei päästä lievemmillä rajoituksilla.  Toimenpiteenä kasvomaskin edellyttäminen antaa mahdollisuuden tarjota harrastustoimintaa lapsille.

Kasvomaskin edellyttämistä kaupungin tiloissa tarjottavassa harrastustoiminnassa ja koululaisuinneissa jatketaan henkilöstön ja asiakkaiden riittävän terveysturvallisuuden takaamiseksi 1.5.2021 lukien niin pitkään, kun Helsinki on koronaepidemian leviämisvaiheessa. Leviämisvaiheen päätyttyä voidaan siirtyä THL:n suosituksen mukaisesti kasvomaskien käyttämisen suositukseen.

Toimivalta

Hallintosäännön 17 luvun 5 §:ssä säädetään kulttuurin ja vapaa-ajan johtajan erityisestä toimivallasta.

”Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja päättää toimintayksiköiden aukioloajoista.”

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännössä (kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja 29.11.2019, § 61) kohdassa 10.3. todetaan: ”Toimialajohtaja päättää useampaa kuin yhtä palvelukokonaisuutta koskevien toimintayksiköiden yhteisistä aukioloajoista. Kunkin palvelun toimintayksiköiden aukioloajoista päättää palvelun päällikkö”. Toimialajohtaja on siten toimivaltainen koko toimialaa koskevien toimintayksiköiden aukioloajoista päätettäessä koronavirustilanteen johdosta.

Koronapandemian torjunnassa toimialajohtaja voi päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan palvelutilojen ja palvelujen tilapäisestä sulkemisesta koko kaupungin tai alueiden osalta tai yksittäisten paikkojen osalta, enimmäishenkilömäärien määrittelystä sisätiloissa, palvelutarjonnan keskeyttämisestä, aukioloaikojen rajoittamisesta tai palvelutarjonnan muuttamisesta siten, että minimoidaan henkilökohtaisia kontakteja.

Asian jatko

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnoimien tilojen käyttöä ja toimintoja voidaan rajoittaa tai sulkea kokonaan koronavirustilanteen niin vaatiessa. Tautitilanteen ja määräysten salliessa tilojen käyttöä ja toimintoja normalisoidaan.

This decision was published on 29.04.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Kirsti Laine-Hendolin, hallintojohtaja, puhelin: 09 310 87751

kirsti.laine-hendolin@hel.fi

Tarja Loikkanen, liikuntajohtaja, puhelin: 09 310 87720

tarja.loikkanen@hel.fi

Mari Männistö, kulttuurijohtaja, puhelin: 09 310 26157

mari.mannisto@hel.fi

Mikko Vatka, nuorisoasiainjohtaja, puhelin: 09 310 71252

mikko.vatka@hel.fi

Katri Vänttinen, kirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 31023126

katri.vanttinen@hel.fi

Decisionmaker

Tommi Laitio
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja