Tunne Työ - suunnittele ura EU-rahoitushakemus

HEL 2016-010376
Ärendet har nyare handläggningar
§ 116

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”Tunne Työ -suunnittele ura”

Näringslivsdirektör

Päätös

Vs. elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle hankkeen ”Tunne Työ -suunnittele ura” (projektinumero 1098036) kustannusten maksamiseen yhteensä 671 239 euroa vuodelle 2019. Määrärahalle saadaan EU-tukea enintään 604 761 euroa. Määrärahassa on varauduttu hankepartnereiden EU-tukien välittämiseen.

Päätöksen perustelut

Tunne työ -hankkeen tavoitteena on kehittää lukiokoulutukseen työelämäyhteistyön malli, jossa opetus- ja ohjaushenkilöstö tukee opiskelijoiden oppimista työelämälähtöisesti siten, että opiskelijoiden urasuunnitelmat vahvistuvat. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa sekä koko hankkeen koordinaattorina. Hanke toteutetaan 1.3.2017–31.12.2019 välisenä aikana. Määrärahapäätökset projektille tehdään kalenterivuosittain.

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja on hyväksynyt Tunne Työ -suunnittele ura -hankkeen hankehakemuksen päätöksellään 12.10.2016 § 48 ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta 8.3.2017 hankekoodilla S20945.

Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2019 ovat 332 388 euroa, jonka lisäksi Helsingin kaupunki varautuu välittämään hankekumppaneiden tukiosuuksia, joita on arviolta 338 850 euroa. Tukia määrärahalle saadaan arviolta yhteensä 604 761 euroa. Hankkeen arvioitu kokonaisbudjetti on 1 709 606 euroa, josta EU:n ja valtion tuen osuus on 1 367 684 euroa, kuntarahoituksen osuus 269 886 euroa, muun julkisen rahoituksen osuus 24 804 euroa ja yksityisen rahoituksen osuus 47 232 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kustannukset ovat 699 312 euroa, josta EU:n ja valtion tuen osuus on 559 450 euroa ja omarahoituksen osuus 139 862 euroa.

Projektille on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098036 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Vs. elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 11.12.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Santtu von Bruun
vs. elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö