Osallistuminen EU:n osarahoittaman ja Tekesin hallinnoiman INKA ohjelman rahoitushakuun

HEL 2016-014163
Ärendet har nyare handläggningar
§ 33

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 Tekesin rahoittamalle hankkeelle ”Helsingin Tukkutori”

Näringslivsdirektör

Päätös

Vs. elinkeinojohtaja päätti, että EU-hankkeille varatusta keskitetystä määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle vuodelle 2019 enintään 380 000 euroa (projektinumero 1098041) käytettäväksi hankkeen ”Helsingin Tukkutorin testbed ja innovaatioalusta” kustannuksiin. Myönnetylle määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 190 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on luoda avoin ja vuorovaikutteinen digitaalisia ratkaisuja hyödyntävä kehitysalusta, jolla luodaan uusia julkisia palveluja sekä uusia palveluja, tuotteita ja teknologioita yrityksille. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Hankkeen hankehakemuksen on rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja hyväksynyt 9.1.2017 § 3 ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Tekesiltä 18.12.2017 päätösnumerolla 6359/31/2017.

Hankkeen budjetti sen keston (2018–2019) ajalta on 508 800 euroa, jolle saadaan tukea enintään 254 000 euroa. Hankkeelle on Laske-järjestelmään avattu projektinumero (1098041) ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata annetuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia ohjeita ja määräyksiä.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Vs. elinkeinojohtajan päätös on sidottu projektin rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 17.05.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Santtu von Bruun
vs. elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö