Osallistuminen EU:n Itämeriohjelman rahoitushakuun hankkeella "BEST"

HEL 2017-000199
Ärendet har nyare handläggningar
§ 42

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 hankkeelle ”BEST”

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 22.1.2018 §:ssä 24 (HEL 2017–013280) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunkiympäristön ympäristöpalveluille 578 000 euroa (projektinumero 1098038) vuodelle 2018 hankkeen BEST kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä noin 548 000 euroa. Määrärahassa on varauduttu partnerien tuki-osuuksien välittämiseen.

Päätöksen perustelut

Hankehakemuksen on rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja hyväksynyt päätöksellään 16.2.2017 HEL 2017–000199 § 12 ja hanke on saanut myönteisen päätöksen Interreg Baltic Sea Region ohjelman sihteeristöltä 1.6.2017.

Kaupunkiympäristön ympäristöpalvelut toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa ja vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen rahoittajalle sekä välittää rahoittajan hyväksymät ja maksamat tukiosuudet hankkeen muille partnereille.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 3,59 M€ kolmen vuoden ajalta. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098038 ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Epäselvissä tilanteissa voi olla yhteydessä elinkeino-osaston EU-suunnittelijaan. Määrärahapäätökset, jossa varaudutaan myös partnerien tukiosuuksien välittämiseen, tehdään hankkeelle kalenterivuosittain.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Interreg Baltic Sea Region -ohjelman rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 11.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu Von Bruun
yksikön päällikkö