Lateppo Oy, Tapanilan Urheilutalosäätiön pitkäaikainen maanvuokrasopimus, maanvuokra-ajan pidennys

HEL 2017-001788
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 12. / 122 §

Helsingin Mailapelikeskuksen maanvuokrasopimuksen korjaaminen

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus muutti 2.5.2017 § 484 tekemäänsä päätöstä, jolla se on oikeuttanut liikuntalautakunnan muuttamaan Helsingin Mailapelikeskus Oy:n (aiemmin Lateppo Oy) ja liikuntalautakunnan välistä maanvuokrasopimusta, ehtojen 3 ja 4 osalta seuraavasti:

Vuokrauksessa noudatetaan vuonna 2007 voimaan tulleen vuokrasopimuksen vuokranmääräytymisperusteita.

Vuosina 2009–2018 vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 = 100 siten, että perusvuosivuokra on 878,46 euroa vuodessa ja sitä vastaava perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.

Vuoden 2019 alusta lukien vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 = 100 siten, että perusvuosivuokra on 1 286,18 euroa vuodessa ja sitä vastaava perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.

1.1.2029–31.12.2034 koskevasta vuokranmääräytymisestä päätetään viimeistään 31.12.2026.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Liikuntalautakunta esitti 23.3.2017 § 70 kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus oikeuttaisi liikuntalautakunnan vuokraamaan Helsingin Mailapelikeskus Oy:lle (tuolloin Lateppo Oy) 40. kaupunginosassa (Suutarila) sijaitsevan 11 937 m²:n suuruisen maa-alueen liikuntatoimintaa varten 31.12.2034 asti. Liikuntalautakunnan ja Helsingin Mailapelikeskuksen välillä oli tuolloin voimassa oleva vuokrasopimus ajalle 15.11.2007–31.12.2028, ja sitä oli tarkoitus jatkaa vuoden 2034 loppuun.

Kaupunginhallitus päätti asiasta liikuntalautakunnan esityksen mukaisesti 2.5.2017 § 484 ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti uuden vuokrasopimuksen tekemisestä 20.6.2017 § 10.

Uutta sopimusta oli valmisteltu Helsingin Mailapelikeskuksen ja liikuntapalveluiden välisissä neuvotteluissa yhteisymmärryksessä siten, että tuolloin voimassa olleen sopimuksen vuokranmääräytymisehdot pysyvät uudessa sopimuksessa ennallaan 31.12.2028 saakka, jolloin alkuperäisen sopimuksen vuokra-aika olisi päättynyt. 1.1.2029–31.12.2034 koskevasta vuokranmääräytymisestä oli tarkoitus päättää erikseen viimeistään 31.12.2026.

Vuokran määräytymistä koskevat perusteet tulivat kuitenkin erehdyksessä kirjatuksi sekä liikuntalautakunnan esitykseen että kaupunginhallituksen päätökseen virheellisesti, koska vuokranmääräytymisperusteet olivat muuttuneet vuonna 2015.

Molemmat osapuolet huomasivat virheen vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Vuokranmääräytymisperusteet esitetään muutettavaksi vastaamaan vuoden 2007 vuokrasopimusta vuoteen 2028 asti. Vuokran määräytymisestä vuoden 2028 jälkeen päätetään viimeistään 31.12.2026.

Muutoin noudatetaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan määräämiä ehtoja, jotka ovat liitteenä olevassa vuokrasopimusluonnoksessa.

Stäng

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.01.2019 § 10

Esitys

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Kaupunginhallitus päättää muuttaa 2.5.2017, § 484 tekemäänsä maanvuokrausta koskevaa päätöstä, jolla kaupunki on vuokrannut Helsingin Mailapelikeskus Oy:lle (aiemmin Lateppo Oy) maa-alueen (Suutarila, kiinteistötunnus 091-040110-000), ehtojen 3 ja 4 osalta seuraavasti:

Vuokrauksessa noudatetaan vuonna 2007 (Lilk 30.10.2007) voimaana tulleen vuokrasopimuksen vuokranmääräytymisperusteita.

Vuosina 2009–2018 vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 = 100 siten, että perusvuosivuokra on 878,46 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.

Vuoden 2019 alusta lukien vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 = 100 siten, että perusvuosivuokra on 1 286,18 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.

Vuokra-aikaa 1.1.2029–31.12.2034 koskevasta vuokranmäärittelystä päätetään viimeistään 31.12.2026.

16.10.2018 Ehdotuksen mukaan

20.06.2017 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
vs. liikuntajohtaja
Petteri Huurre
Lisätiedot

Turo Saarinen, yksikön päällikkö, puhelin: 310 87801

turo.saarinen@hel.fi

Kaupunginhallitus 02.05.2017 § 484

Esitys

Kaupunginhallitus päätti, että liikuntalautakunta oikeutetaan muuttamaan liikuntalautakunnan ja Lateppo Oy:n välillä 30.10.2007 tehtyä pitkäaikaista maanvuokrasopimusta tennis- ja palloiluhallia varten liikuntalautakunnan myöhemmin päättämästä ajankohdasta lukien seuraavin ehdoin:

1
Vuokra-alue käsittää Helsingin kaupungin 40. kaupunginosassa (Suutarila) 11 937 m²:n suuruisen alueen (kiinteistötunnus 091-040-0110-006).

2
Vuokra-aika päättyy 31.12.2034.

3
Täysimääräinen vuosivuokra, joka vastaa elinkustannusindeksin vuoden 2016 keskiarvon pistelukua 1913 on 67 029,60 euroa (alv 0 %). Täysimääräinen vuosivuokra määrätään pitäen perusteena virallisen elinkustannusindeksin "lokakuu 1950 = 100" pistelukua 100 vastaavaa 3 503,90 euron suuruista perusvuosivuokraa.

4
Vuokrasta peritään 50 % niin kauan kuin vuokra-aluetta käytetään liikuntaan tai siihen välittömästi liittyvään toimintaan, kuitenkin kauintaan 31.12.2028 asti. Subventiosta vuoden 2028 jälkeen päätetään viimeistään kaksi vuotta ennen subventoidun vuokrakauden päättymistä.

5
Muutoin noudatetaan liikuntalautakunnan määräämiä ehtoja.

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen
Lisätiedot

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36185

hilkka.tapiolinna@hel.fi

Liikuntalautakunta 23.03.2017 § 70

Esitys

Liikuntalautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutettaisiin muuttamaan liikuntalautakunnan ja Lateppo Oy:n välillä 30.10.2007 tehtyä pitkäaikaista maanvuokrasopimusta tennis- ja palloiluhallia varten liikuntalautakunnan myöhemmin päättämästä ajankohdasta lukien seuraavin ehdoin:

1
Vuokra-alue käsittää Helsingin kaupungin 40. kaupunginosassa (Suutarila) 11 937 m²:n suuruisen alueen (kiinteistötunnus 091-040-0110-006).

2
Vuokra-aika päättyy 31.12.2034.

3
Täysimääräinen vuosivuokra, joka vastaa elinkustannusindeksin vuoden 2016 keskiarvon pistelukua 1913 on 67 029,60 euroa (alv 0 %). Täysimääräinen vuosivuokra määrätään pitäen perusteena virallisen elinkustannusindeksin "lokakuu 1950 = 100" pistelukua 100 vastaavaa 3 503,90 euron suuruista perusvuosivuokraa.

4
Vuokrasta peritään 50 % niin kauan kuin vuokra-aluetta käytetään liikuntaan tai siihen välittömästi liittyvään toimintaan, kuitenkin kauintaan 31.12.2028 asti. Subventiosta vuoden 2028 jälkeen päätetään viimeistään kaksi vuotta ennen subventoidun vuokrakauden päättymistä.

5
Muutoin noudatetaan liikuntalautakunnan määräämiä ehtoja.

Esittelijä
vs. osastopäällikkö
Risto Hietanoro
Lisätiedot

Mia Savolainen, hallintosihteeri, puhelin: 310 87812

Stäng

Detta beslut publicerades 20.02.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi