Tapanilan Urheilutalosäätiö sr, maanvuokra-ajan pidentäminen, Tapanilan Urheilukeskus
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esitys kaupunginhallitukselle maanvuokrasopimuksen muuttamiseksi, Tapanilan Urheilutalosäätiö sr.
Esitys
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:
Kaupunginhallitus päättää muuttaa 2.5.2017, § 485 tekemäänsä maanvuokrausta koskevaa päätöstä, jolla kaupunki on vuokrannut Tapanilan Urheilutalosäätiölle maa-alueen (Tapaninkylä, kiinteistötunnus 091-039 0353-0014), ehtojen 3 ja 4 osalta seuraavasti:
Vuokrauksessa noudatetaan vuonna 2012 (Lilk 27.3.2012, § 66) voimaan tulleen vuokrasopimuksen vuokranmääräytymisperusteita.
Tammikuun 1. päivästä 2013 alkaen täysimääräinen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että täysimääräinen perusvuosivuokra on 4 114,50 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100 ja että kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Mikäli pisteluku on alempi, vuokraa ei kuitenkaan alenneta.
Täysimääräisestä vuokrasta peritään 30 % 31.12.2021 asti ja sen jälkeen 50 % niin kauan kuin aluetta käytetään yksinomaan liikuntaan tai siihen välittömästi liittyvään toimintaan, kuitenkin kauintaan 31.12.2028 asti.
Vuokranmääräytymisperusteista vuoden 2028 jälkeen päätetään viimeistään kaksi vuotta ennen subventoidun vuokrakauden päättymistä.
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on kaupunginhallituksen 2.5.2017, § 485 antamin oikeuksin 20.6.2017, § 9 vuokrannut Tapanilan Urheilutalosäätiölle Helsingin kaupungin 39. kaupunginosassa (Tapaninkylä) sijaitsevan 17 458 m²:n suuruisen maa-alueen liikuntatoimintaa varten ajalle 1.7.2017–31.12.2034. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti maanvuokrasopimukseen otettiin vuokran määräytymistä koskevat ehdot 3 ja 4, joka kuuluvat seuraavasti:
”Täysimääräinen vuosivuokra, joka vastaa elinkustannusindeksin vuoden 2016 keskiarvon pistelukua 1913 on 117 420,00 euroa (alv 0 %). Täysimääräinen vuosivuokra määrätään pitäen perusteena virallisen elinkustannusindeksin ”lokakuu 1951 = 100” pistelukua 100 vastaavaa 6 138,00 euron suuruista perusvuosivuokraa.
Vuokrasta peritään 50 % niin kauan kuin vuokra-aluetta käytetään liikuntaan tai siihen välittömästi liittyvään toimintaan, kuitenkin kauintaan 31.12.2028 asti. Subventiosta vuoden 2028 jälkeen päätetään viimeistään kaksi vuotta ennen subventoidun vuokrakauden päättymistä.”
Liikuntalautakunta on 23.3.2017, § 71 esittänyt kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutettaisiin vuokraamaan edellä mainittu maa-alue Tapanilan Urheilutalosäätiölle. Tapanilan Urheilutalosäätiön ja liikuntaviraston välisissä neuvotteluissa sopimusta oli valmisteltu yhteisymmärryksessä siten, että edellisen 1.1.2012–31.12.2028 solmitun sopimuksen vuokranmääräytymisehdot säilyisivät myös uudessa sopimuksessa ennallaan 31.12.2028 saakka. Vuokra-aikaa 1.1.2029–31.12.2034 koskevasta vuokranmääräytymisestä päätettäisiin viimeistään 31.12.2026.
Vuokran määräytymistä koskevat perusteet tulivat kuitenkin kirjatuksi erehdyksessä virheellisesti kaupunginhallituksen esitykseen, sillä vuokranmääräytymisperusteet olivat muuttuneet vuonna 2015.
Molemmat sopimuksen osapuolet huomasivat virheen vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Esittelijä esittää, että vuokranmääräytymisperusteet muutetaan vastaamaan vuoden 2012 vuokrasopimuksen perusteita vuoteen 2028 asti. Muutoin noudatetaan lautakunnan määräämiä lisäehtoja, jotka ovat liitteenä olevassa vuokrasopimuksessa.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.10.2018 § 199
20.06.2017 Ehdotuksen mukaan
02.05.2017 Ehdotuksen mukaan
23.03.2017 Ehdotuksen mukaan
Detta beslut publicerades 23.01.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Turo Saarinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87801