De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-002206
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 11. / 858 §

V 27.9.2017, Valtuutettu Johanna Sydänmaan aloite opettajien varsinaisen palkan maksamisesta syyskuusta alkaen

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Johanna Sydänmaan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Valtuutettu Johanna Sydänmaa ja 41 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että opettajille maksetaan syyskuusta lähtien täysi palkka, jolloin rehtoreilla on edellisen kevään lisäksi elokuu aikaa määrittää opettajien lopullinen lukuvuoden palkkaus.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntoon ja toteaa seuraavaa:

Opettajille maksetaan palkka kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. OVTES II luvun 29 §:n 3 momentin mukaan ylituntipalkkio sekä muut palkkiot ja erityistehtävien korvaukset maksetaan kuukausittain jälkikäteen joko kuukauden lopussa tai seuraavan kuukauden alussa, jollei paikallisesti toisin sovita. Jos em. palkkion tai erityistehtävän korvauksen maksaminen edellyttää selvitystä tehdystä työstä, palkkio maksetaan kuitenkin viimeistään laskutusta seuraavan kalenterikuukauden aikana. Elokuulta tulevat ylituntipalkkiot sekä muut palkkiot ja erityistehtävien korvaukset voidaan maksaa myös lokakuun varsinaisen palkanmaksun yhteydessä, ellei ole mahdollista maksaa niitä edellä mainitussa aikataulussa.

Lukukauden alusta opettajille maksetaan hinnoittelukohdan mukainen palkka sekä tehtäväkohtaiset lisät, vuosisidonnainen lisä, henkilökohtaiset lisät ja mahdolliset siirtymäkauden lisät.

Elokuussa ei vielä tiedetä tarkkaan tuleeko opettajalle ylituntipalkkioita, muita palkkioita tai erityistehtäväkorvauksia. Syynä tähän on mm. oppilasmäärien laskentapäivä 20.9., jolloin tiettyjen oppilasmääriin perustuvien erityistehtävien korvausmäärät selviävät. Lisäksi kouluissa ja oppilaitoksissa voi olla ryhmien muodostuminen vielä epävarmaa ja näin opettajien ylituntien määräytyminen myöhentyy.

Mikäli opettajille maksetaan elokuussa arviomääräisesti ylituntipalkkioita, muita palkkioita ja erityistehtävien korvauksia, on mahdollista, että ne on arvioitu väärin ja palkkioita joudutaan perimään takaisin.

On tärkeää, että palkkiot ja erityistehtäväkorvaukset maksetaan nopeasti ja oikeamääräisenä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tulee tutkimaan tiettyjen erityistehtäväkorvausten maksamisen aikaistamisen mahdollisuuden.

Stäng

Kaupunginhallitus 11.09.2017 § 821

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Maria Ohisalon ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36185

hilkka.tapiolinna@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.06.2017 § 6

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että opettajille maksetaan täysi palkka kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ymmärtää aloitteentekijöiden nostaman ongelman ja tulee tutkimaan tiettyjen erityistehtäväkorvausten maksamisen aikaistamista.

Nykytila

Opettajalle maksetaan täysi palkka oikea-aikaisesti kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Sopimus mahdollistaa menettelyn, jossa elokuulta tulevat palkkiot ja korvaukset voidaan maksaa lokakuun palkanmaksun yhteydessä.

Opettajalle maksetaan lukukauden alusta lukien siis hinnoittelukohdan mukainen palkka sekä mahdolliset tehtäväkohtaiset lisät, vuosisidonnainen lisä, henkilökohtaiset lisät sekä mahdolliset siirtymäkauden lisät.

Vielä elokuussa ei tiedetä tarkkaan tuleeko opettajalle ylituntipalkkioita, muita palkkioita tai erityistehtäväkorvauksia. Syynä tähän on mm. oppilasmäärien laskentapäivä 20.9., jolloin tiettyjen oppilasmääriin perustuvien erityistehtävien korvausmäärät selviävät. Lisäksi kouluissa ja oppilaitoksissa voi olla ryhmien muodostuminen vielä epävarmaa ja näin opettajien ylituntien määräytyminen myöhentyy.

Mikäli opettajalle maksetaan jo elokuussa arviomääräisesti ylituntipalkkioita, muita palkkioita ja erityistehtävien korvauksia, on todennäköistä, että seurauksena on takaisinperintämenettely.

On tärkeää, että opettaja saa mahdollisimman nopeasti palkkiot ja erityistehtäväkorvaukset oikeamääräisenä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tulee tutkimaan tiettyjen erityistehtäväkorvausten maksamisen aikaistamista siten, että korvaukset sidottaisiin esimerkiksi oppilasmääräennusteeseen eikä laskentapäivän todellisiin oppilasmääriin.

Käsittely

Keskustelu.

Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Tarja Malmivirta, palvelussuhdepäällikkö, puhelin: 310 86235

tarja.malmivirta@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 04.10.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36185

hilkka.tapiolinna@hel.fi