Osallistuminen EU:n rahoittaman 6Aika-strategian rahoitushakuun hankkeessa "DuuniPolku"
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”6Aika: DuuniPolku”
Päätös
Vs. elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston työvoima ja maahanmuutto -yksikölle yhteensä 170 000 euroa vuodelle 2019 hankkeen ”6Aika: DuuniPolku” (projektinumero 109800100410) kustannusten maksamiseen. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 119 000 euroa.
Päätöksen perustelut
6Aika: DuuniPolku -hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida uusia palveluita ja toimintamalleja työllistymisen ja yrittäjyyden edistämiseen. Keskeistä on työllisyys- ja koulutuspalveluiden osaamisen yhdistäminen uusilla tavoilla tavoitteen edistämiseksi. Kaupunginkanslian elinkeino-osaston työvoima ja maahanmuutto -yksikkö toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa. Hanke toteutetaan ajalla 1.11.2017–31.10.2019, ja määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.
Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja on hyväksynyt 6Aika: DuuniPolku -hankkeen hankehakemuksen päätöksellään 10.5.2017 § 24 ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta 24.11.2017 hankekoodilla S21140.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1 571 429 euroa, josta EU-tuen osuus on 1 100 000 euroa, kuntaosuus 359 207 euroa ja muun julkisen rahoituksen osuus 112 222 euroa. Helsingin osahankkeen kustannusarvio on 316 459 euroa, josta EU:n ja valtion tukiosuus 221 521 euroa ja omarahoitusosuus 94 938 euroa.
Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 109800100410 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.
Vs. elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee
ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
Detta beslut publicerades 19.08.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685