Rakennusvalvontapäällikön toimivallan siirtäminen rakennusvalvonta-asioissa rakennusvalvontapalvelujen viranhaltijoille
Rakennusvalvontapäällikön toimivallan siirtäminen rakennusvalvonta-asioissa rakennusvalvontapalvelujen viranhaltijoille, 1.6.2017 tehdyn päätöksen muuttaminen
Päätös
Rakennusvalvontapäällikkö päätti siirtää liitteenä olevan taulukon mukaisesti toimivaltaansa tehdä päätöksiä rakennusvalvonta-asioissa rakennusvalvontapalvelujen viranhaltijoille.
Tällä päätöksellä kumotaan 1.6.2017 § 3 tehty rakennusvalvontapäällikön toimivallan siirtämispäätös ja tämä päätös tulee voimaan 20.6.2017.
Päätöksen perustelut
Hallintosääntö
Hallintosäännön 16 luvun 9 §:n mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, rakennusvalvontaa johtava viranhaltija päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää seuraavista maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön mukaisista tehtävistä
1 rakennusluvasta, mikäli päätösvalta ei kuulu ympäristö- ja lupajaostolle, toimenpideluvasta, rakennuksen purkamisluvasta ja purkamisilmoituksesta, maisematyöluvasta, luvan tai hyväksynnän voimassaolon pidentämisestä ja aloittamisoikeudesta
2 maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä tarkoitetusta muusta kuin maankäytöllisten vaikutusten arviointia edellyttävästä poikkeamisesta sekä poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta määräyksestä
3 rakennustyönaikaisesta valvonnasta
4 määräyksestä työnjohtajan asettamiseksi, työnjohtajan hyväksymisestä ja hyväksynnän peruuttamisesta ja vapautuksen myöntämisestä työnjohtajan tehtävistä
5 suunnittelijan kelpoisuudesta toimia kyseisessä suunnittelutehtävässä
6 rakennusrasitteiden sopimukseen perustuvasta perustamisesta, oikaisemisesta ja poistamisesta sekä kiinteistöjen yhteisjärjestelyn perustamisesta
7 kiinteistön tarkastuksesta ja tutkimuksesta, rakennuksen kuntotutkimus-määräyksestä ja rakennustyön keskeyttämisestä
8 rakennuksen purkamisaikomuksesta tiedottamisesta
9 kokoontumistilasta ja viraston edustajasta kokoontumishuoneistojen ja niihin verrattavien tilojen katselmuksissa sekä viranhaltijasta, jonka tehtävänä on antaa lausunto kokoontumiseen käytettävien tilapäisten katsomoiden, telttojen ja muiden rakenteiden henkilöturvallisuudesta
10 lupa- ja valvontamaksusta, vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä maksun suorittamisesta ja maksun palauttamisesta.
Perustelut toimivallan siirtämiselle
Rakennusvalvontapäällikkö on 1.6.2017 § 3 tekemällään päätöksellä siirtänyt toimivaltaansa tehdä päätöksiä rakennusvalvonta-asioissa rakennusvalvontapalvelujen viranhaltijoille.
Päätöstä käyttöönotettaessa on ilmennyt, että tehtyä päätöstä on perusteltua muuttaa vähäisesti lupayksikön ja kaupunkikuvayksikön välisen päätöstoimivallan osalta. Toimivaltapäätöstä on siksi nyt muutettu siten, että toimenpidelupa- ja purkamislupahakemuksia käsitellään ja niistä tehdään päätöksiä kummassakin yksikössä, kun 1.6.2017 tehdyssä päätöksessä nämä lupahakemukset oli keskitetty pelkästään kaupunkikuvayksikköön. Tämä muutos turvaa lupahakemusten joustavan käsittelyn sen mukaan kuin hakemuksen luonne ja sen käsittelyssä tarvittava asiantuntijuus määrittävät.
Edellä mainitun lisäksi toimivaltapäätöstä on muutettu siten, että maisematyöluvista päättää kaupunkikuvayksikön päällikkö, kun 1.6.2017 tehdyn päätöksen mukaan siitä päätti mainitun yksikön viranhaltija.
Lisäksi myös lupayksikölle ja kaupunkikuvayksikölle on annettu toimivalta tehdä myös osittaisia loppukatselmuksia, eikä vain lopullisia loppukatselmuksia.
Toimivaltapäätöksen muuttaminen on käsitelty rakennusvalvontapalvelujen ohjausryhmässä 19.6.2017.
Rakennusvalvontapalveluiden yksiköiden päälliköt ja tiimipäälliköt seuraavat ja ohjeistavat aktiivisesti yksikkönsä ja tiiminsä viranhaltijoiden päätöksentekoa, niin että päätökset tehdään joutuisasti sekä säännösten ja ohjeiden mukaisesti.
Detta beslut publicerades 08.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Pentti Ruuska, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 26218