Otto-oikeuden käyttämättä jättäminen kasvatuksen- ja koulutuksen toimialan päätöksissä
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisten jaostojen sekä viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, ettei se käytä 20.6.2017 lukien otto-oikeuttaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisten toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin, jotka koskevat:
- tutkimuslupia
- vuosiloman myöntämistä
- virkavapauden ja työvapaan myöntämistä
- perhevapaan myöntämistä
- työsuhteeseen ottamista
- työsuhteen irtisanomista ja purkamista
- kirjallisen varoituksen antamista viranhaltijalle
- tehtävien hoitajan määräämistä viranhaltijan estyneenä ollessa
- vakanssia koskevaa muutosta
- sijaisen määräämistä tai enintään 6 kk:ksi annettua avoimen viran hoitomääräystä
- vuosilipun, seutulipun ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvalle henkilölle tarkoitetun vuosilipun myöntämistä
- taksin käyttöoikeuden myöntämistä
- virkamatkoja (kotimaisia, ulkomaisia)
- koulutustilaisuuteen osallistumista kotimaassa ja sen kustannusten korvaamista sekä opintotuen myöntämistä
- vuorotteluvapaan myöntämistä
- palvelu-, kokemus-, henkilökohtaisen, tehtävä-, kieli-, tietotaito-, pätevyys- tai muun vastaavan palkanosan myöntämistä tai palkan tarkistamista yksittäistapauksessa
- kertapalkkion myöntämistä
- palvelutodistuksen allekirjoittamista
- matka- ja puhelinedusta päättämistä
- sivutoimiluvan myöntämistä
- työkyvyn arviointiin, lääkärintarkastukseen ja lisätutkimuksiin määräämistä
- palvelussuhdeasunnon vuokraamista
- oman auton käyttöoikeuden myöntämistä työtehtävissä
- tilojen tilapäistä luovuttamista ulkopuolisten käyttöön (esim. erilaisia tilaisuuksia varten)
- autopaikan vuokrasopimusta
- taskutoimiston myöntämistä
- työnantajan etäyhteyden myöntämistä
- laskujen hyväksyjien määräämistä
- pankkitilien käyttöoikeuksien määräämistä
- irtaimistoluettelon pitäjien määräämistä
- saatavan suorittamisesta vapauttamista
- vieraanvaraisuuden osoittamista
- henkilökunnan muistamista
- työryhmien asettamista
Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että otto-oikeutta varten on kolmen päivän kuluessa päätöksen tekemisestä toimitettava kasvatuksen ja koulutuksen toimialan päätöksenteon tuen -yksikköön kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen ja ruotsinkielisen jaoston, toimialajohtajan, palvelukokonaisuuksien johtajien, hallintojohtajan ja tietohallintopäällikön päätökset. Mainittujen lisäksi on toimitettava hankintapäällikön, hallintopäällikön ja ammatillisen koulutuksen päällikön julkisia hankintoja koskevat päätökset.
Päätös tehdään vain päätöksen ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi, eikä ottamatta jättämisestä tehdä nimenomaista päätöstä lukuun ottamatta kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen ja ruotsinkielisen jaoston, toimialajohtajan, palvelukokonaisuuksien johtajien ja hallintojohtajan, tietohallintopäällikön sekä hankintapäällikön, hallintopäällikön ja ammatillisen koulutuksen päällikön tekemiä otto-oikeuden alaisia päätöksiä, jotka ovat myös nähtävillä kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksessa.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen ja ruotsinkielisen jaoston, toimialajohtajan, palvelukokonaisuuksien johtajien ja hallintojohtajan, tietohallintopäällikön päätösten sekä hankintapäällikön, hallintopäällikön ja ammatillisen koulutuksen päällikön julkisia hankintoja koskevien päätösten osalta kasvatus- ja koulutuslautakunnan tai puheenjohtajan on tehtävä päätös asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa siitä, kun päätös on saapunut kasvatuksen ja koulutuksen toimialan päätöksenteon tuki -yksikköön. Samassa ajassa on tehtävä päätös toimialajohtajan, palvelukokonaisuuksien johtajien, hallintojohtajan ja tietohallintopäällikön päätösten sekä hankintapäällikön, hallintopäällikön ja ammatillisen koulutuksen päällikön julkisia hankintoja koskevien päätösten ottamatta jättämisestä.
Henkilöstöhallinnon, taloushallinnon ja yleishallinnon päätökset toimitetaan päätöksenteon tuki -yksikköön tarkastettavaksi. Kukaan ei saa tarkastaa itse päättämiään tai valmistelemiaan päätöksiä.
Käsittely
Keskustelu.
Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan toimialalautakunta tai apulaispormestari voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen toimielin tai viranhaltija on tehnyt päätöksen. Toimialajohtaja voi ottaa toimialalautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.
Lisäksi hallintosäännön 19 luvun 3 §:n 6 momentin mukaan toimielin, jolla on otto-oikeus, voi etukäteen päättää, ettei se käytä otto-oikeutta tiettyihin päätöksiin tai että otto-oikeuden käyttöaika on säädettyä lyhyempi.
Kuntalain 92 §:stä ilmenee, että asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista eli siitä hetkestä, kun päätös on saapunut kasvatuksen ja koulutuksen toimialan päätöksenteon tuki -yksikköön.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
- lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
- yksilöön kohdistuvia opetustoimen tai sosiaalitoimen asioita.
Päätösten ottoharkinnassa on kysymys päätösten lainmukaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden seurannasta, so. luottamushenkilöelin ja kaupungin ylin virkamiesjohto voivat tällä tavoin seurata, että niiden alaiset viranomaiset käyttävät päätöksentekovaltaansa tarkoituksenmukaisella tavalla sekä noudattaen lainsäädäntöä ja päätöksentekoa koskevia määräyksiä.
Lautakunnalla on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin sen alaisella viranomaisella on ollut. Käsiteltäväksi otettavassa asiassa lautakunta voi:
- tehdä uuden päätöksen
- pysyttää, kumota tai muuttaa aiemmin tehdyn päätöksen
- palauttaa asian aiemmin päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.
Detta beslut publicerades 27.06.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Jaana Lax, suunnittelija, puhelin: 09 310 55728