Toimivallan siirtäminen kulttuuri- ja nuorisopalvelukokonaisuuksien viranhaltijoille vuokralle antamiseen ja muuhun käyttöön luovuttamiseen
Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla viranhaltijoille vuokralle antamiseen
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella seuraavasti:
Hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden (6) kuukauden kuluttua irtisanomisesta.
Päätöksen tekevä viranhaltija on liikuntajohtaja, joka saa antaa vuokralle tai luovuttaa muuhun käyttöön kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnassa olevia maa-alueita, tiloja ja laitteita enintään kuudeksi (6) vuodeksi kerrallaan seuraavin perustein:
- Vuokran määrittelyssä sovelletaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulloinkin päättämiä maksuja tai vuokra määräytyy tarjouskilpailun perusteella tai kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntapaikkojen vuokrauksessa noudattamien hinnaston ja periaatteiden perusteella.
Päätöksen tekevä viranhaltija on liikuntapaikkapäällikkö, liikuntapalvelu-päällikkö ja ulkoilupalvelupäällikkö, jotka saavat antaa vuokralle tai luovuttaa muuhun käyttöön kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hallinnassa olevia maa-alueita, tiloja ja laitteita enintään neljäksi (4) vuodeksi kerrallaan seuraavin perustein:
- Vuokran määrittelyssä sovelletaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulloinkin päättämiä maksuja tai vuokra määräytyy tarjouskilpailun perusteella tai kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntapaikkojen vuokrauksessa noudattamien hinnaston ja periaatteiden perusteella.
Liikuntapaikkapäällikkö, liikuntapalvelupäällikkö ja ulkoilupalvelupäällikkö saavat antaa vuokralle tai luovuttaa muuhun käyttöön maa-alueita, tiloja ja laitteita toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään kuuden (6) kuukauden kuluttua irtisanomisesta seuraavasti:
- Jätehuollon aluekeräyspisteiden tarvitsemien maa-alueiden luovutus korvauksetta kaupungin kanssa yhteistyötä tekevän toimijan käyttöön siten, että käyttöoikeuden osalta noudatetaan soveltuvin osin kaupungilla yhteisesti noudatettavaksi sovittua päätösmallia käyttöoikeusehtoineen.
- Matkapuhelintukiaseman tarvitseman maa-alan antennipaikkoineen ja rakennelmineen vuokraaminen vakuudetta alan toimijan käyttöön siten, että maksuperusteiden ja vuokrausehtojen osalta noudatetaan soveltuvin osin kaupunkiympäristön toimialan kulloinkin päättämää ja noudattamaa vuokratasoa sekä muutoin kaupungilla yhteisesti vuokrauksessa noudatettavaksi sovittujen periaatteiden mukaisesti.
Ulkoilupalvelupäällikkö saa antaa laiturinpito-oikeuksia ja laituritilaa vuokralle siten, että ne ovat voimassa toistaiseksi 3-6 kuukauden irtisanomisajalla.
Lisäksi lautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti tässä kokouksessa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin luvussa todetaan:
”Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy ne perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää,
6 hallintaoikeutensa puitteissa maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antamisesta sekä muusta käyttöön luovuttamisesta kerrallaan enintään 10 vuoden ajaksi samoin kuin toistaiseksi, jos vuokrasuhde on sovittu päättyväksi enintään 6 kuukauden kuluttua irtisanomisesta.”
Ulosvuokrauksia toteutettiin liikuntatoimessa vuonna 2016 maa-alueiden osalta 150 kpl, rakennuksia ja tiloja 130 kpl ja venesatamia sekä vesialueita noin 140 kpl. Aluekeräyspisteitä on 5 kpl ja matkapuhelintukiasemia 20 kpl.
Koska vuokralle antamisen volyymi on varsin mittava, on perusteltua siirtää päätösvaltaa nimenomaan palvelujen päälliköille. Esitys pohjautuu nykyisten käytäntöjen jatkumiseen. Muutoksena nykyisiin käytäntöihin on maa-alueiden, tilojen ja laitteiden vuokralle antaminen ja muuhun käyttöön luovuttaminen, jonka osalta esityksenä on nykyisen enintään 3 vuoden sopimusajan pidentäminen 4 vuoteen. Pidennys helpottaisi sopimusten hallinnointia
Detta beslut publicerades 28.06.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Marko Luukkanen, lakimies, puhelin: 89130