Helsingin hallinto-oikeus, lausunnon antaminen postilaatikkovalituksesta 39087/19, Vanha Tapanilantie 12
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti antaa Helsingin hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon.
Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat säännökset ovat tieliikennelain 27 §:ssä ja liikennemerkkejä koskevat säännökset ovat tieliikenneasetuksen 3 luvussa. Näitä säännöksiä tiellä liikkujien, kuten myös Postinjakelun, on noudatettava.
Kyseisen kadun kulmassa on liikennemerkki (numero 372, valokuva liitteenä), joka kieltää pysäköimisen. Liikennemerkki ei kuitenkaan kiellä pysäyttämistä. Tällöin pitäisi käyttää liikennemerkkiä numero 371. Vaikka liikennemerkki kieltäisi pysähtymisenkin, mitä valittaja valituksessaan väittää, niin posti voidaan tällöinkin jakaa jalkaisin tai polkupyörällä. Jakelu on täysin Postin vastuulla eikä postisaajan.
Lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 10 §:n mukaan tontinomistajan velvollisuutena on pitää katu puhtaana tontin rajasta kadun keskiviivaan saakka, kuitenkin enintään 15 metrin leveydeltä. Valituksessa kerrotaan, että kaupunki on ottanut alueella huolehtiakseen tästä tehtävästä. Tällöin jalkakäytävän lumien auraaminen, josta hakija on ollut hakemuksessaan huolissaan, on kaupungin vastuulla eikä postinsaajan.
Valituksessa vedotaan myös siihen, että neljän asunnon rivitalon yhden asukkaan posti kannetaan postiluukkuun tämän postisaajan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella. Tämä seikka ei kuitenkaan anna muille saman rivitalon asuntojen postinsaajille oikeutta saada posti kannetuksi tontilla olevaan postilaatikkoon.
Paikallakäynnillä 5.7.2017 on todettu, että kyseisen rivitalon kaikki postilaatikot on siirretty rakennuslautakunnan valituksenalaisessa päätöksessä määrättyyn paikkaan. Valokuva on liitteenä.
Ympäristö- ja lupajaosto katsoo, että valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aihetta tehdyn päätöksen muuttamiseen. Valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat sisältyvät pöytäkirjanotteeseen, jonka valittaja on liittänyt valituksensa mukaan.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Rakennuslautakunta on 30.5.2017 tekemällään päätöksellä vahvistanut ********** postilaatikon sijaintipaikaksi Vanha Tapanilantie 12:n tontin sisäänajon vasemmalla puolella tontin ja jalkakäytävän välisellä viheralueella pensasaidan kadunpuoleisella puolella.
Valitus hallinto-oikeuteen
********** on 14.6.2017 valittanut rakennuslautakunnan päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja vaatinut virheellisin perustein tehdyn postilaatikon sijainnin määräämistä koskevan päätöksen kumoamista.
Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö
Helsingin hallinto-oikeus pyytää 30.6.2017 saapuneella kirjelmällään antamaan valituksen johdosta lausunnon 11.8.2017 mennessä. Määräaikaa on sittemmin jatkettu 4.9.2017 asti.
Detta beslut publicerades 28.08.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Pentti Ruuska, yksikön päällikkö, puhelin: +358 9 310 26218