Nuohouspalveluiden järjestäminen Helsingissä 1.1.2018 lukien
Päätös
Pelastuslautakunta päätti, että 1.1.2018 alkaen nuohous Helsingin pelastustoimen alueella järjestetään pelastuslain (379/2011) 59 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan sopimusperusteisesti siten, että rakennuksen omistaja tai haltija sopii nuohouksesta palvelun tuottajan kanssa.
Taustatiedot
Kaupunginhallitus on 6.3.2000 päättänyt valita kaupungin nuohoustoiminnan järjestelmäksi pelastuslain mukaisen piirinuohousjärjestelmän 1.7.2001 alkaen. Järjestelmässä piirinuohoojat valitaan kilpailuttamalla. Nykyiset määräaikaiset nuohoussopimukset päättyvät 31.12.2017.
Nuohouspalveluiden järjestämistä koskeva lakiperusteinen sääntely on muuttumassa sisäministeriössä valmisteltavana olevan lakiuudistuksen johdosta. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja ajantasaistaa nuohousta koskevaa sääntelyä sekä parantaa yritystoiminnan edellytyksiä vapauttamalla nuohoukseen liittyvä elinkeinonharjoittaminen. Uudistuksen mukaan nuohouspalvelut tuotettaisiin jatkossa kaikilla pelastustoimen alueilla samalla tavalla. Alueen pelastustoimi ei enää jatkossa vastaisi eikä päättäisi nuohouspalveluiden järjestämisestä alueellaan. Mahdollisuus piirinuohousjärjestelmään sekä mahdollisuus tuottaa nuohouspalveluita omana työnä poistuisivat. Tällainen menettely, jossa kiinteistön omistaja ja haltija hankkivat nuohouksen haluamaltaan ammattitaitoiselta nuohoojalta, on jo nyt käytössä muun muassa Itä-, Länsi ja Keski-Uudellamaalla.
Helsingin kaupungin uuden 1.6.2017 voimaan tulleen hallintosäännön 16 luvun 10 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan pelastuslautakunta päättää nuohouspalveluiden järjestämisestä.
Päätöksen perustelut
Helsingin pelastustoimen alueella nuohous järjestetään sopimusperusteisesti 1.1.2018 alkaen. Perusteluina on sisäasiainministeriön esitys nuohoustoimen lainsäädännön muuttamiseksi ja Helsingin kaupungin linjaus tukea vapaata kilpailua sekä osaltaan myös nuohoukseen sidottujen pelastuslaitoksen resurssien vapauttaminen ja uudelleen ohjausmahdollisuuden hyödyntäminen. Uudenmaan alueiden pelastustointen yhdenmukainen nuohousjärjestelmä edesauttaa myös osaltaan valmistautumista mahdollisen tulevan sote- ja maakuntauudistuksen toteuttamiseen.
Päätöksestä on tiedotettava riittävän laajasti, jotta Helsingin pelastustoimen alueen kiinteistönomistajat saavat muuttuvasta nuohousjärjestelmästä tiedon.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Detta beslut publicerades 20.09.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Jari Korkiamäki, pelastuspäällikkö, puhelin: 09 310 30060
Jukka Laiho, palotarkastaja, puhelin: 09 310 30226
Tomi Kuula, lakimies, puhelin: 09 310 30040