De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-009900
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 8. / 82 §

Taiteen Sulattamo ry:n oikaisuvaatimus kulttuurijaoston avustuspäätökseen (taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 1. jako vuonna 2017)

Kultur- och fritidsnämnden

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti hylätä Taiteen Sulattamo ry:n oikaisuvaatimuksen kulttuurijaoston 26.9.2017, § 4 tekemään avustuspäätökseen (taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 1. jako vuonna 2017).

Käsittely

Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: Esitän Taiteen Sulattamolle 2 000 euroa lisää avustusta. Laadukkaan taiteellisen sisällön lisäksi yhdistys tekee tärkeää työtä mielenterveyskuntoutujien kanssa. Esitys on hyvin maltillinen. Ottaen huomioon projektin laajuuden, aikaisemmin myönnettyä avustusta ei voi pitää riittävänä.

Sami Muttilaisen vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Taiteen Sulattamo ry haki 25 000 euron kohdeavustusta 18.8.2017 päivätyllä hakemuksella kahteen yhteisölliseen teatteriproduktioon. Kulttuurijaosto myönsi (26.9.2017, § 4) hakijalle 5 000 euron avustuksen hankkeisiin.

Tuottaja ********** hakee 26.10.2017 päivätyllä sähköpostilla oikaisua päätökseen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaiselle on lähetetty 5.10.2017 pöytäkirjanote kirjeitse oikaisuvaatimusohjeineen. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluessa lähettämisestä. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle. Oikaisuvaatimus kokonaisuudessaan on liitteenä.

Oikaisuvaatimuksen mukaan ”Taiteellinen toimintamme, teosten taiteellinen laatu ja tekotapa täyttävät useita eri osa-alueita Kulken uusista kriteereistä (yhteisöllisyys, osallisuus, tasa-arvo, monimuotoisuus..) Tämän vuoksi pyydämme teitä harkitsemaan uudelleen avustussumman suuruutta.” Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, että ”taiteellisen työryhmän ammattilaisten osuus on ollut produktioissa verrattaen suuri jotta taiteen taso voidaan pitää ammattimaisesti teosten arvon vaatimalla tasolla ja siihen nähden avustuksen määrä jäänyt hyvin vajaaksi haettuun summaan nähden. Vaikka Taiteen Sulattamo tekee taidetta mielenterveyskuntoutujien ja muiden ei-ammattilaisten kanssa, itse taide on ammattilaislähtöistä ja tasoista.”

Produktioiden taloudellisesta onnistumisesta oikaisuvaatimuksessa todetaan, että ”osa kuluista on katettu lipputuloilla ja odotettua pienemmiksi jääneillä sponsorituloilla, rahan puutteen vuoksi mainonta on jäänyt myös vähäiseksi lipputulojen kattavuus prosenttia on radikaalisti jouduttu laskemaan. Nainen 100 jäi vahvasti muiden samalle viikolle osuneiden suurten juhlavuoden teosten jalkoihin media näkyvyydessä jota ei alun perin teosta suunnitellessa olla voitu ottaa huomioon ja joka on suoraan vaikuttanut lipputulo osuuteen. Savoyn vuokra yksinään on 10,874.80 € jonka lisäksi meillä on taiteilijoiden palkkakustannuksia katettavana noin 30 000 € Nainen 100 ja Rakkauden hulluus produktioista.” On kuitenkin huomioitava, että jokainen toimija vastaa itse hankkeensa taloudellisista riskeistä eikä esimerkiksi tappiotakuita ole myönnetty hankkeille.

Jaosto vertailee saamiaan hakemuksia aina myös suhteessa toisiinsa. Tästäkin näkökulmasta Taiteen Sulattamo ry:lle myönnetty 5 000 euron avustusta voi pitää vertailukelpoisena, eikä oikaisuvaatimus anna aihetta muuttaa päätöstä.

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on harkinnanvarainen. Harkinnanvaraista päätöstä tehtäessä kulttuurijaosto on noudattanut avustuksista annettuja arviointiperusteita ja kaupungin yleisohjeita. Edelliseen perustuen oikaisuvaatimuksessa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi päätöstä tulisi muuttaa.

Stäng

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto 26.09.2017 § 4

Stäng

Detta beslut publicerades 07.12.2017

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

kulttuurijohtaja
Tuula Haavisto

Mer information fås av

Veikko Kunnas, kumppanuuspäällikkö, puhelin: 09 310 37002

veikko.kunnas@hel.fi

Petri Rostedt, suunnittelija, puhelin: 09 310 32988

petri.rostedt@hel.fi

Bilagor

1. Taiteen Sulattamo ry, oikaisuvaatimus 26.10.2017
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.