Osallistuminen EU:n Central Baltic -ohjelman hankehakuun hankkeessa "North Star Film Alliance"
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 EU-hankkeelle ”North Star Film Alliance”
Päätös
Elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle enintään 150 000 euroa vuodelle 2019 käytettäväksi EU:n Central Baltic -ohjelman rahoittaman hankkeen North Star Film Alliance (projektinumero 1098043) kustannuksiin. Myönnetylle määrärahalle saadaan tukea enintään 112 500 euroa.
Päätöksen perustelut
North Star Film Alliance -hankkeen tavoitteena on kehittää kunkin hankkeeseen osallistuvan partnerin kansainvälistä av- ja elokuva-alan profiilia, osaamista, palvelutarjontaa ja yhteistuotantokäytäntöjä. Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii hankkeen partnerina ja vastaa hankkeen kustannusten maksamisesta ja raportoinnista. Hanke toteutetaan vuosina 2018-2021. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.
Kansliapäällikkö on hyväksynyt hankehakemuksen päätöksellään 13.9.2017 § 95 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen EU:n Central Baltic ohjelmasta projektikoodilla CB614.
Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098043 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tukiosuudet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.
Elinkeinojohtajan päätös on sidottu Central Baltic -ohjelmasta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee
ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
Detta beslut publicerades 10.09.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685