Osallistuminen EU:n Central Baltic -ohjelman hankehakuun hankkeessa "North Star Film Alliance"
Osallistuminen EU:n Central Baltic -ohjelman hankehakuun hankkeessa "North Star Film Alliance"
Päätös
Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen partnerina Euroopan Unionin rahoittaman Central Baltic -ohjelman hankehakuun hankkeessa ”North Star Film Alliance”.
Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osaston toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa todeten, että hankkeen kustannukset 800 840 euroa, josta omarahoitusosuus enintään 200 210 euroa varaudutaan maksamaan keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 15004.
Päätöksen perustelut
Hankkeen tavoitteena on kehittää kunkin hankkeeseen osallistuvan partnerin kansainvälistä av- ja elokuva-alan profiilia, osaamista, palvelutarjontaa ja yhteistuotantokäytäntöjä. Tarkoituksena on saada hankkeessa kehitettyä harmonisoitu tuotantokannustinjärjestelmä, jolloin Itämeren alueen maat eivät kilpailisi keskenään suurilla kansainvälisillä av- ja elokuva-alan markkinoilla.
Luovien alojen vaikutus Suomen kansantalouteen on merkittävä ja elo-kuva- ja TV-ala on luovista aloista työllistävin ja se toimii ajurina myös muille luovien alojen toimijoille, jotka tarjoavat palveluitaan elokuviin ja sarjoihin. Kansainvälisestä näkökulmasta suomalainen elokuva- ja TV-ala elää varhaista mutta virkeää ekosysteemin rakentumiskautta.
Helsingillä on erinomaiset edellytykset lähteä rakentamaan av-/ elokuva-alan ekosysteemiä yhdessä Itämeren alueen kumppaneiden kanssa ja hakea yhdessä voimakasta kasvua audiovisuaalisen alan kansainvälisiltä markkinoilta, kuten Kiina, Intia ja Pohjois-Amerikka. Puitteet ovat olemassa: alan yritykset ovat keskittyneet alueelle, on korkeatasoista osaamista, kielitaitoista työvoimaa, edistynyttä teknologiaa, kehittyneet palvelut ja monipuoliset kuvauspaikat sekä erinomaiset lentoyhteydet Aasiaan.
Hankkeen hakijana on Foundation Estonian Film Production Export Alliance, Virosta. Helsingin kaupungin lisäksi partnerina on Film Service Producers Association of Latvia. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Eesti Film Instituut, Innovaatiorahoituskeskus Tekes ja National Film Centre of Latvia. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 1 996 800 euroa. Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat 800 840 euroa, josta EU-tuen osuus on 600 630 euroa. Omarahoitusosuuteen 200 210 euroa saadaan vielä valtion rahoitusosuutta, jonka suuruus varmistuu hankkeen rahoituspäätöksen jälkeen. Hanke toteutetaan vuosina 2017-2021.
Detta beslut publicerades 14.09.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Mer information fås av
Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571
Taina Seitsara, erityissuunnittelija, puhelin: 093102505